DPK.fi

Turha sitä on naapureita syyttää, jos viisu on huono

Suomi sai paskaa silmille Euroviisuista

Suomen perinteinen Euroviisu menestys ei pettänyt tälläkään kertaa. Ennakkosuosikin maine saattoi kaatua viimeisen viidensekunnin poliittiseen kannanottoon, naisten suutelulle kun ei itä-euroopan maissa juuri hurrata.

Globenin MM-liput yli 30 prosenttia Helsinkiä edullisempia

Suomen ja Ruotsin MM-välieräpeli Tukholman Globenissa ei ole vieläkään loppuunmyyty. Lippujen hintoja voi tuskin tästä syyttää – ainakin jos niitä vertaa Helsingissä pelattuun Suomi–Slovakia-puolivälierään.
Helsingissä halvimmatkin aikuisten liput maksoivat yli 200 euroa. Globenissa huippupeliin pääsee piippuhyllylle halvimmillaan 1 290 kruunulla eli 150 eurolla. Paremmat paikat maksavat vähän enemmän. Kalliimman hintakategorian liput ovat 2 240 kruunua eli 260 euroa. Lippuja myy ticnet.se.

Viitanen ja Huovinen uudet ministerit, Kiuru vaihtaa salkkua

SDP:n puoluehallitus on vahvistanut ministerikierrätyksen. Demokraatin tietojen mukaan Krista Kiurusta tulee opetusministeri. Kiurun paikalle asunto- ja viestintäministeriksi tulee Pia Viitanen. Kansanedustaja Susanna Huovinen palaa hallitukseen. Hänestä tulee peruspalveluministeri. Asia käsitellään vielä SDP:n eduskuntaryhmässä.

Jemenissä siepattu itävaltalainen kertoo lehdessä valeteloituksesta

Jemenissä suomalaisten Atte ja Leila Kalevan kanssa siepattu itävaltalainen Dominik Neubauer kertoo News-lehdessä, että hänet siepanneet jemeniläiset järjestivät valeteloituksen.

Sieppaajat herättivät Neubauerin keskellä yötä, ajoivat hänet aavikolle, pakottivat polvistumaan ja panivat aseen piipun hänen takaraivolleen. Sitten he kysyivät, eikö Neubauer haluaisi kääntyä islamiin. Neubauer vastasi muutamalla Koraanin säkeellä, jonka jälkeen hänet vietiin takaisin ja käskettiin alkaa käyttää nimeä Abdullah.

Neubauer kertoo ensi kertaa sieppausajan kokemuksistaan itävaltalaisessa News-viikkolehdessä. #Jemenkaappaus

Yhdysvallat vahvistaa lähetystövirkailijansa pidätyksen Venäjällä

Tumma peruukki, vaalea peruukki, kolmet tummat lasit, taskulamppu ja kompassi. Pöydälle levitetyt tavarat näyttävät agenttinäytelmään valmistautuvan harrastelijateatterin tarpeistolta.

Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n mukaan tämä tarina on kuitenkin tosi. Se tiedotti tiistaina saaneensa Yhdysvaltojen Moskovan-suurlähetystössä työskentelevän Ryan Foglen kiinni itse teossa, kun tämä yritti palkata Venäjän turvallisuuspalvelun työntekijää Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu CIA:n vakoojaksi.

Keskiviikkoaamuna presidentti Vladimir Putinin tiedottaja sanoi uutistoimisto Itar-Tassille, että tapaus on valitettava ja se voi haitata yrityksiä parantaa Venäjän ja Yhdysvaltain suhteita.

Kaikelle jytkyn tuomalle puoluetuelle ei löydetty käyttöä perussuomalaisissa

Perussuomalaisten talous oli viime vuonna vahvasti ylijäämäinen. Puolueen tilinpäätöksen mukaan viivan alle jäi noin 1,9 miljoonaa euroa.

Vuosi 2012 oli ensimmäinen, jona perussuomalaiset saivat vaalimenestyksen myötä huimasti kasvanutta julkista apua täyden vuoden ajan. Puolue- sekä tiedotus- ja viestintätukea maksettiin perussuomalaisille yhteensä 6,6 miljoonaa euroa.

Tukisumma säilyy samana koko vaalikauden ajan. Lain mukaan tuet on käytettävä poliittiseen toimintaan ja tiedotukseen vaalikauden aikana. Näin myös aiotaan tehdä, vakuuttaa perussuomalaisten talousjohtaja Kai Järvikare.

Perussuomalaisten tärkein omaisuus on puoluetoimisto, joka sijaitsee Helsingin Yrjönkadulla asuintalon ullakkokerroksessa. Sitä ei kuitenkaan omista puolue vaan perussuomalaisten tukisäätiö.

Huoneistokauppaa varten säätiö on lainannut puolueelta 1,7 miljoonaa euroa. Säätiö saa tuloja lainan lyhennykseen vuokraamalla 450 neliön tilat puolueelle 11 000 euron kuukausihintaan.

Puolue on sitoutunut vuokralaiseksi kymmeneksi vuodeksi.

Pirate Bayn perustaja eurovaaliehdokkaaksi Suomessa

Tiedostonjakopalvelu Pirate Bayn perustaja Peter Sunde pyrkii europarlamenttiin Suomen Piraattipuolueen ehdokkaana. Asiasta uutisoi ensimmäisenä MTV3. Sunde kertoo ehdokkuudestaan Piraattipuolueen blogissa.

"Vaikka en olekaan poliitikko, tai kenties juuri siitä syystä, uskon että kokemukseni sekä tietoni voisivat auttaa luomaan kipeästi kaipaamiamme ratkaisuja", Sunde kirjoittaa.

Piraattipuolueen puheenjohtajan Harri Kivistön mukaan Sundella on sekä Suomen että Norjan kansalaisuus. Tunnetuin hän on Pirate Bayn kotimaassa Ruotsissa.

Lottoarvonnat Ylen kanavilla loppuvat

Viestintävirasto lopettaa lottoarvonnat Ylen kanavilla. Päätös perustuu Yleisradio-lakiin, joka kieltää mainonnan lähettämisen ja sponsoroitujen ohjelmien tuottamisen Yleisradiolta.

Koska Veikkaus sponsoroi rahapeliarvontaohjelmien tuottamista, Yleisradio ei saa jatkossa lähettää Lotto-, Viking Lotto- eikä Eurojackpot-arvontaohjelmia kanavillaan.

"Lottoarvonnassa on selvästi kyse sponsoroinnista, jonka Yleisradiosta annettu laki kieltää", sanoo apulaisjohtaja Petri Makkonen Viestintävirastosta.

Yleisradio on tuottanut teknisesti arvontalähetykset ja laskuttanut siitä Veikkausta. Veikkaus kertoi viime keväänä HS:ssa maksavansa palvelusta Ylelle 3,5 miljoonaa euroa vuodessa.

Siepattu Kaleva ei piilotellut taustaansa

Miksi islamistisia terroristeja tutkinut yliluutnantti matkusti Jemeniin?

Atte Kaleva opiskeli arabiaa tunnollisesti, teki yhden haastattelun väitöskirjaansa varten ja vietti aikaa ulkomaalaisten kanssa. Jemenissä olevien tuttavien mukaan mikään ei viittaa hänen tehneen tiedustelutyötä.

Viime keskiviikkona sieppauksesta vapautettu Atte Kaleva oli opiskelukavereidensa mukaan tavallinen arabian kielen opiskelija. Mikään ei viittaa siihen, että hän olisi tehnyt tiedustelutyötä Jemenissä, sanovat sikäläiset tuttavat HS:lle.

Kalevan oleskelu Jemenissä on herättänyt kysymyksiä sen jälkeen, kun tiedot hänen taustastaan julkistettiin vapautumisen jälkeen. Yliluutnantti Kaleva oli Jemenin-matkansa aikaan opintovapaalla Porin prikaatista. Hänen väitöskirjansa koskee islamistista terrorismia. #Jemenkaappaus


Kansainvälinen avaruusasema vaihtoi Windowsin Linuxiin

Kansainvälinen avaruusasema ISS on vaihtanut kannettavien tietokoneidensa käyttöjärjestelmän Microsoftin Windows XP:stä Linuxiin. Asiasta kirjoittaa brittiläinen sanomalehti The Telegraph.

Aseman opsLAN-verkon ylläpitäjä Keith Chuvala kertoo lehdelle, että vaihdoksen syynä oli halu siirtyä vakaampaan ja luotettavampaan käyttöjärjestelmään.

Vuonna 2008 ISS:n Windows-koneista löytyi virus, joka tiettävästi oli päätynyt asemalle venäläisen astronautin koneelta.

Monet aseman toiminnoista ovat jo valmiiksi Linux-pohjaisia, mutta nyt järjestelmään siirtyvät myös astronauttien käyttämät kannettava tietokoneet.

Monet suomalaiset yritykset käyttävät vielä Windows XP:tä. Toivottavasti ei kuitenkaan verkkopankit.

Varo verkkopankkiryöstöä!

Jo tuhannet suomalaiset ovat joutuneet varkauden tai sen yrityksen uhriksi verkossa.
Myös pankkirosvot muuttavat työtapojaan tietotekniikan kehittyessä. Tämän ovat saaneet huomata muun muassa ne lukuisat ruotsalaiset, jotka ovat viime aikoina huomanneet tileiltään kadonneen rahaa.

Aftonbladetin mukaan Tukholman poliisi on saanut hiljattain runsaasti ilmoituksia verkkopankin kautta tehdyistä rahavarkauksista. Rikolliset ovat päässeet käsiksi rahoihin tietokoneelle asennetun haittaohjelman avulla.

Tällä puolen lahtea ilmiö on jo entuudestaan tuttu. Keskusrikospoliisin tietoteknisen rikostutkinnan vetäjä, rikoskomisario Timo Piiroinen kertoo ilmiön rantautuneen Suomeen jo loppuvuodesta 2011.

- Meillä on ollut satoja onnistuneita tapauksia ja tuhansia yrityksiä, eli varsin merkittävä määrä. Tämän vuoden puolella on ollut kohtuullisen rauhallista, Piiroinen kertoo.

Varastetut summat ovat vaihdelleet tilien saldon mukaan muutamista sadoista kymmeniin tuhansiin euroihin. Kohteena ovat olleet yksityishenkilöt ja pienet yritykset. Piiroisen mukaan rikosten taustalla ovat kansainväliset tahot.

Autojen vaihteiden määrälle ei tunnu olevan rajaa

Kahdeksanportaista automaattivaihteistoa tapaa tätä nykyä muun muassa BMW:stä, Audin joistain malleista sekä Jaguar/Land Rover -tuoteperheestä. Kaikkien edellämainittujen merkkien käyttämä automaattivaihteisto on ZF:n tekemä.

Jokunen aika sitten ZF kertoi, että he kehittävät lisää pykäliä eli ZF:ltä on tulossa uusi 9-portainen automaattivaihteista. Vaihteisto on tulossa vakiona ainakin mallivuoden 2014 Jeep Cherokeehen. ZF:n uutuus pystytään sovittamaan etuvetoisiin autoihin.

Nyt Ford ja General Motors, pistävät paremmaksi, sillä siltä suunnalta on tulossa peräti 10-vaihteinen automaattivaihteisto.

Jemenissä siepatut suomalaiset vapautettu

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan Jemenissä siepatut suomalaiset ovat parhaillaan Wienissä sairaalatutkimuksissa.
Tuomiojan mukaan Suomi ei maksanut siepatuista lunnaita.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Omanin viranomaiset maksoivat siepatuista lunnaat. Tuomioja sanoi, ettei hänellä ole tietoa, kierrätettiinkö lunnasrahoja Omanin kautta.

Hän ei sanonut suoraan, kuka oli sieppauksen takana, koska Jemenissä heimojen ja al-Qaidan välillä on vaikea tehdä rajanvetoa.

Ulkoministerin mukaan siepattujen vapauttamiseksi ei tehty sotilasoperaatiota.

Suomalaisten vapauttamisen lasku: puoli miljoonaa euroa

Helatorstaina tuli ilo ja helpotus, kun suomalaispariskunta Leila ja Atte Kaleva vapautettiin panttivankeudesta. Sen kääntöpuoli oli, että UM oli vakavasti kehottanut suomalaisia olemaan matkustamatta Jemeniin. Ulkoministeriön valtiosihteeri Pertti Torstila vastasikin torstai-illan tiedotustilaisuudessa hiukan karskisti kysymykseen, kuka maksaa Kalevan pariskunnan paluulennon Suomeen, etenkin, kun se ilmeisesti ei ole vuorolento. - En tiedä, me olemme jo maksaneet niin paljon... kaikki viranomaiskustannukset nousevat lähelle puolta miljoonaa euroa... katsotaan sitten - jos siitä tulee laskua edes.

Sieppaajilla oli käsissään arvokkaat suomalaispanttivangit

Suomalaispanttivangit Atte ja Leila Kaleva ovat monella tavalla kaukana tavallisista matkailijoista. Ensinnäkin molemmilla on sotilaskoulutus: Vuonna 1979 syntynyt Atte Kaleva työskentelee yliluutnanttina Porin prikaatissa, jossa suomalaiset kriisinhallintajoukot koulutetaan.

Kolmisen vuotta vanhempi Leila Kaleva on reservin vänrikki, joka harrastaa aktiivisesti maanpuolustustoimintaa. Toisekseen molempien tausta teki heistä arvokkaita panttivankeja: Atte Kaleva suunnitteli väitöskirjaa poliittisesta radikalisoitumisesta, Leila Kaleva on johtajana öljy-yhtiö Neste Oilin Espoon-konttorissa. Näiden tietojen leviäminen sieppaajille yritettiin kaikin keinoin estää.

Panttivangeille soitettiin Koraanin värssyjä ja jalat kahlittiin

Itävaltalaislehti Kurier kertoi perjantai-iltana ensimmäisiä tietoja siepattujen panttivankeudesta. Lehden mukaan panttivankien jalat kahlittiin sieppauksen jälkeen.

Atte ja Leila Kaleva kertoivat tiedotteessaan saaneensa vankeuden aikana hyvää ravintoa.

Itävaltalaislehden mukaan ruoka olisi kuitenkin ollut yksipuolista ja juomavesi hiekan saostamaa. Panttivangit nukkuivat paljaalla lattialla allaan vain ohut matto.

He kärsivät myös päivittäisestä ”meluterrorista” eli kovaäänisten kaiuttamista Koraanin värssyistä. Tämän vuoksi panttivangit arvelivat sieppaajiensa kuuluvan uskonnolliseen Al Qaidaan. Heidät alistettiin jatkuvalle uskonnolliselle” pakkosyötölle” eli opetukselle, indoktrinaatiolle.

Miksi suomalaiset siepatut kertoivat toista?

Siepattu itävaltalainen Dominik Neubauer saattaa joutua maksamaan vapautuskustannuksiaan takaisin valtiolle

Itävaltalaisten lehtien mukaan maan ulkoministeriö selvittää asiaa.

Itävallan lainsäädännön mukaan kustannuksia voidaan periä takaisin yksityishenkilöiltä, jotka matkustusvaroituksista huolimatta lähtevät vaaralliseen maahan ja joutuvat siellä "törkeän tuottamuksellisesti" oman toimintansa johdosta siepatuksi.

Suomi pilasi aiemman pelastusoperaation

Suomen ja Itävallan sotilastiedustelun välillä oli vakavia ongelmia panttivankien, Leila ja Atte Kalevan sekä Dominik Neubauerin, vapautusoperaation aikana, paljastaa itävaltalaislehti Kurier.
Samaan aikaan diplomaattisten vapautuspyrkimysten kanssa Jemen kävi myös aseellista taistelua al-Qaidaa vastaan niemimaalla.

Kurier muistuttaa ulkoministeri Erkki Tuomiojan ylistäneen ”erinomaista kansainvälistä yhteistyötä”.

Kurierin mukaan tämä on totta kuitenkin vain diplomaattisella tasolla: Suomen ja Itävallan sotilastiedustelun välillä oli vakavia ongelmia.

Helsingin Sanomien mukaan Jemenissä 140 päivää kaapattuina olleet suomalaiset ovat astumassa julkisuuteen.

Suomalaista sinisilmäisyyttä?

Se, että luterilainen sotilas voisi haastatella todellisia islam-terroristeja, on ideana ”haista kaavittu”. Islamin vakavamielinen soturi ei siedä pelleilyä. Hän on oikeassa, muut väärässä – mitä haastateltavaa siinä on? Ai niin, Kalevahan oli vain koraanikoulun ”siviili, kielen opiskelija”.

Arabit eivät aina ole kovin lukeneita, mutta heidän kykynsä päätellä ja aavistaa on omaa luokkaansa. Damasin basaareilla ei suomalaista ole koskaan erehdytty luulemaan edes ruotsalaiseksi tai norjalaiseksi, vaikka ei olisi puhuttu sanaakaan. Sotilaan ryhti, hiukset, käytös ja kehon kieli ovat tyhmemmänkin luettavissa. Jos yrität salata jotakin, valmistautuu arabi pahimman varalle. Majuri evp.Kalle Lanamäki Pohjalainen.

Omanin sulttaani saattoi maksaa siepattujen lunnaat

Vieläkään ei ole tietoa siitä, kuka maksoi sieppaajien suomalaisista Atte ja Leila Kalevasta ja itävaltalaisesta Dominik Neubauerista vaatimat lunnaat.

Lunnaiden yhtenä mahdollisena maksajana on pidetty Jemenin naapurimaata Omania, jonne siepatut vietiin vapauttamisen jälkeen ja josta he lensivät Eurooppaan.

Omanin pienelle sulttaanikunnalle lunnaiden maksaminen panttivankien vapauttamiseksi ei ole samanlainen periaatteellinen ongelma kuin länsimaille, arvioivat asiantuntijat. Kukaan ei ole lunnaiden maksamista myöntänyt, mutta yleisesti uskotaan, että panttivangit vapautuivat Omanin rahoilla.

Atte ja Leila Kalevan tiedotustilaisuus ei tuonut mitään uutta

Tiedotusvälineiden kärsimättömästi odottama tilaisuus Jemenin sieppauksesta oli pettymys. Kalevan pariskunta osasi maalailla viestinsä vähän mustetta kuluttavaan muotoon. Jahkailua ei ollut, toisin kuin ulkoministeriön tiedotustilaisuudessa.

Iltasanomat yritti kuitenkin kyhätä jotain sensaatiota, vaikka Atte Kaleva toivoi ettei, media alkaisi keittää jotain olematonta soppaa.

Kaiken kaikkiaan Kalevan pariskunta puhui varmaankin sen mikä tällä hetkellä, kun tutkinta on kesken on tarpeellista.

Sivun alkuun


Ravintoloitsijat puolustavat ilmaista työtä

Helsingin huippuravintoloissa on yleisesti käsitys, että korvaukseton työ kuuluu alaan. "Korvaus on ammattitaito, jota ei rahassa mitata", sanoo Postresin omistaja.

Helsinkiläiset huippuravintolat vahvistavat tekevänsä työntekijöilleen työsopimuksia, joissa ei kerry normaalisti lisiä yli- ja iltatöistä. Lisät maksetaan ennalta sovittuna könttänä.

Esimerkiksi yhden Michelin-tähden ravintolat Olo, Demo, Luomo ja Postres myöntävät tekevänsä sopimuksia, joissa palkka koostuu peruspalkasta ja etukäteen sovitusta, vakiosta lisäsummasta. Samaa tekevät Farangin ja Gaijinin omistajat.

Keskiviikkona HS kertoi, että helsinkiläinen tähtiravintola Chez Dominique on laiminlyönyt lain vaatimia ylityö- ja iltalisiä.

Uutisessa haastateltu kokki sanoi, että Suomen huippuravintoloissa kokeille maksetaan usein 2 000–2 400 euroa könttänä ilman lisiä.

Lihaskandaalin seuraus: Jättifirmoille iso voitto?

Euroopan parlamentin jäsen Satu Hassi (vihr.) kritisoi Puheenvuoro-blogissaan EU-komission esitystä ruokaturvallisuutta koskevien EU-lakien muuttamisesta. Lakiuudistusta on vauhdittanut Euroopassa vellonut hevosenlihaskandaali.

- Ikävä kyllä komissio ehdottaa siemenviljaa koskevien lakien muuttamista tavalla, joka käytännössä lisäisi suurten jättifirmojen, kuten Monsanton, valtaa ja vapauksia, ja kaventaisi ruokakasvien geneettistä monimuotoisuutta, Hassi kirjoittaa. Lue lisää Hassin blogista.

Suuri Sote uudistus suututtaa: ”Härskiä”

Perussuomalaiset ja keskusta haukkuvat hallituksen sote-päätöksiä suorasanaisesti.

Vaikuttaa siltä, että tässä junaillaan vain keinoja, joilla kunnat voidaan pakottaa liitoksiin, perussuomalaisten ryhmäjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner sanoo.

Tällä esityksellä suomalaiset eivät pääse lääkäriin nykyistä nopeammin, terveyskeskusten tilanne ei parane, eikä raja-aitoja perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä saada poistettua, Rehula ja Tölli kommentoivat medialle lähettämässään tiedotteessa.

Ex-miljardööri Hodorkovskin asianajaja edustaa Kim Dotcomia

Vangitun venäläisen ex-miljardöörin Mihail Hodorkovskin lännessä toimiva asianajaja Robert Amsterdam on ryhtynyt edustamaan suomalais-saksalaista nettiyrittäjää Kim Dotcomia. Yhdysvallat vaatii Uutta-Seelantia luovuttamaan Dotcomin, koska tätä epäillään tekijänoikeuslakien rikkomisesta sittemmin suljetussa Megaupload-verkkopalvelussa.

Alppilan opettajan potkut peruttu

Helsingin opetuslautakunta on perunut Alppilan yläasteen opettajan Antti Korhosen potkut. Lautakunta hyväksyi tiistaina Korhosen oikaisuvaatimuksen.

Korhonen vaati oikaisua Alppilan yläasteen rehtorin päätökseen, jolla tämä purki Korhosen virkasuhteen koulun erityisopettajana.

#Alppila Gate

10 vuotta sitten siepatut löytyivät hengissä

Yhdysvalloissa poliisi on pidättänyt kolme miestä epäiltynä nuorten naisten sieppauksista vuosikymmen sitten.
Veljekset pidätettiin naisten kertomusten perusteella. Poliisin mukaan miehet ovat 50-, 52- ja 54-vuotiaita. Yksi miehistä asui talossa. Hänen tiedetään olleen paikallisen koulun koulubussin kuljettaja.

Poliisin mukaan kaikki miehet on pidätetty, sillä he kaikki olivat jollakin tavalla osallisia sieppauksiin tai he tiesivät naisten olinpaikan. Miehet ovat pidätettyinä ja heidät vangitaan 36 tunnin kuluessa.

Nuorena siepatut naiset löydettiin talosta, joka sijaitsee vain vähän matkan päässä paikasta, jossa heidät viimeksi nähtiin. Heidän oletettiin kuolleen.

Clevelandin sieppauksista epäiltyjen Castron veljesten kuvat julki

Kidnappauksesta epäillyn Ariel Castron setä Julio Castro kertoi ABC Newsille, että hänen veljenpoikansa tunnettiin miehenä, joka rakasti lapsia, musiikkia ja bassokitaraansa.

Kansanedustajien puolisoiden kaukomatkat tilitoimiston syynissä

Eduskunnan tilitoimisto on selvittänyt kansanedustajien puolisoiden osallistumista Parlamenttienvälisen liiton (IPU) Suomen johtokunnan kaukomatkoilla. Puolisot ovat maksaneet lentomatkansa itse, mutta hotelliyöt ja aamiaiset ovat olleet maksuttomia.

Tilitoimistossa ihmetellään, mitä puolisot ovat matkalla tehneet.

"IPU:n matkoissa matkan tarkoitus ei edellytä minkäänlaista puolison osallistumista", tilitoimiston päällikkö Pertti Rosila sanoo.

Eduskunnan matkustussäännön mukaan kansanedustajan puoliso tai lähiomainen voi osallistua matkalle, jos matkan tarkoitus sitä edellyttää.

Pääsiäisenä 2012 IPU-ryhmä kävi Ugandassa. Puheenjohtaja Maria Lohelalla (ps) oli matkalla mukana puoliso sekä oma avustaja Sanni Kulkki. Edustaja Saara Karhulla (sd) oli myös puoliso mukana.

Viime marraskuussa Kanadan Quebecissa Karhulla oli jälleen puoliso mukana. Tämän kevään IPU-matkalla Ecuadorissa sekä Lohelalla että Karhulla olivat puolisot mukana.

"Tämä ei selkeästi ole eduskunnan matkustussäännön mukaista", Rosila sanoo.

Venäjän sotateollisuus on korruptoitunut ja rapakunnossa

Jopa joka viides puolustusmenoihin suunnattu rupla katoaa Venäjällä korruptioon. Näin väitti Venäjän pääsotilassyyttäjä Sergei Fridinski kaksi vuotta sitten.

Fridinskin häkellyttävästä arviosta muistuttaa Ulkopoliittisen instituutin tutkija, tohtori Katri Pynnöniemi. Hän on laatinut eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle tylyn lausunnon Venäjän asevoimien uudistuksesta ja maan sotateollisuudesta.

Venäjä ei pysty ylläpitämään nykyistä noin miljoonan miehen massa-armeijaa, koska joukko-osastoihin ei riitä tarpeeksi alokkaita. Miljoona-armeija vaatisi Pynnöniemen mukaan noin 700 tuhannen alokkaan sisäänottoa vuosittain, mutta esimerkiksi toissa vuonna palvelukseen saatiin vain puolet tuosta määrästä.

STX: kohtalo huolettaa

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman ilmoittaa kannattavansa ajatusta, että valtio rakentaisi Suomeen ison meriteollisuuden superyhtiön. Backmanin mukaan valtion on oltava valmis nykyisten STX Finlandin telakoiden osaomistajaksi sekä kokoamaan yhteenliittymän telakoiden ostamiseksi. Myös SDP:n kansanedustaja Kristiina Salonen kannattaa valtion osaomistusta.

Ajatuksen superyhtiöstä esitti emeritusprofessori Jorma Taina lauantain Helsingin Sanomissa. Taina ehdottaa, että superyhtiössä voisivat olla mukana kaikki Suomen merelliset valmistajat.

Twitter ei ole julkkismedia

Toimittaja Pipsa Olli tuomitsi Twitterin hyödyttömäksi Keskisuomalaisen kolumnissaan muutama viikko sitten. Uusimmassa Hesarin kuukausiliitteessä toimittaja Saska Saarikoski on tullut lähes päinvastaiseen tulokseen: Twitter tekee läpimurtoa Suomessa, toimittaja opastaa "lajityypilliseen käyttäytymiseen".

Vaikka kirjoittajien suhde Twitteriin on lähes päinvastainen, molemmat lähestyvät aihetta perinteisen journalismin näkökulmasta. Esimerkkeinä ovat julkkikset ja tärkeää on se, montako seuraajaa heillä on.

Mielestäni tämä on väärä -- joskin toimittajille hyvin ymmärrettävä -- lähestymistapa. He ovat tottuneet seuraamaan julkkiksia ja etsimään suuria lukuja. Siksi vanhan median edustaja näkee Twitterin merkittävänä vasta massojen myötä.

Itse näen asian aivan toisin: Twitter, ja koko sosiaalinen media, on merkittävää siksi, että se vapauttaa massojen vallasta. Twitter mahdollistaa tavallisten ihmisten viestinnän suoraan toisilleen. Somessa viestintä muodostaa verkon, ei perinteistä ylhäältä alas kulkevaa viestinnän virtaa, jota julkkikset ja heitä seuraava media ohjailevat.

Sekä Ollin että Saarikosken esiin nostamat julkisuuden henkilöt ovat Twitterissä lähinnä rakentamassa omaa brändiään. Heillä voi olla kymmeniä tuhansia (Bieberillä jopa 36 miljoonaa) seuraajaa, mutta heillä on vain vähän todellista sanottavaa. He twiittaavat oman elämänsä tapahtumista, mutta vastaavat harvoin tavallisten käyttäjien kommentteihin tai kysymyksiin. Vastauksia voi tulla toisille julkimoille, koska vain näistä vastauksista on heille itselleen hyötyä.

Julkisuuden henkilöt ovat tunnettuja siksi, että yleensä he rakastavat julkisuutta ja kerjäävät huomiota. Ahkera twiittaaminen on heille luontevaa ja rakentaa samalla kaupallista henkilöbrändiä. Heidän Twitteristä saamansa hyöty on itse asiassa vähäistä. Tuomas Enbuske saa puujalkavitseilleen paljon enemmän kuulijoita Novan aamushow'ssa kuin Twitterin kautta.

Pelaaminen koukuttaa työntekoon

Joka kuukausi oululaisen Novia Finlandin toimitusjohtajan Lippo Mikolan infossa joku työntekijöistä yllättyy iloisesti: toimitusjohtaja kiittää häntä julkisesti hyvin tehdystä työstä ja työkaverien kättentaputukset raikuvat.

Telemarkkinointiyhtiön henkilöstöpäällikkö Riittaliisa Taipaleenmäki kertoo, että heidän syöttöpistemenetelmäksi ristimänsä palautteen idea on, että erityisen hyvin töissään suoriutunut henkilö ansaitsee julkisen kiitoksen suoraan ylimmän johdon suusta. Kiitettävän henkilön tai henkilöt toimitusjohtaja valitsee esimiehen vinkin perusteella.

Nokia pani vuotajat kuriin

Yksi suurimmista tiedonlevittäjistä oli venäläisbloggari Eldar Murtazin.

Menetelmä on ajatukseltaan varsin yksinkertainen: koska laitteiden prototyyppejä on varsin vähän liikkeellä ennen varsinaisen valmistuksen aloittamista, päätettiin niihin ujuttaa mukaan pieniä, toisistaan poikkeavia elementtejä. Kyseessä saattoi olla hieman erinäköinen kello tai vaikkapa kuvake. Kun julkisuuteen levisi kuva tulevasta tuotteesta, pystyttiin kuvassa näkyvien yksityiskohtien avulla jäljittämään tietokannasta kuvan alkuperä ja näin ollen myös vuotaja.

Miksi rakensin ”Päivän Tolvasen?” Ajatukseni somesta

Olin vuosituhannen vaihteessa töissä Radiolinjalla ja sittemmin Intervisiossa tekemisissä sisältöjen, uusien liiketoimintamallien ja ns. cross-median kanssa. Saimme aikaan hyviä juttuja aivan liian aikaisin. Internetin kipinä kuitenkin syntyi ja näimme asioita, jotka nyt, reilu vuosikymmen myöhemmin alkavat olla arkipäivää.

STX aikoo myydä Suomen telakat

Telakkayhtiö STX aikoo myydä Turun ja Rauman telakat. Lisäksi STX on myymässä omistamansa puolikkaan Helsingin telakasta. Asiasta kertoo korealaislehti Korea Times.

Yhtiö myy suomalaistelakoiden lisäksi muutkin omistuksensa Etelä-Korean ulkopuolella, muun muassa telakat Ranskassa ja Kiinassa.

Telakoiden myymisen syynä on yhtiön huono taloustilanne. Yhtiön edustaja sanoo Korea Timesissa, että STX aikoo keskittyä tästä lähtien vain tärkeimpiin tytäryhtiöihinsä.

STX:n suomalaiset alihankkijat haluavat, että yhtiön suomalaiset telakat päätyisivät enemmistöltään suomalaiseen omistukseen.

Opetusvirasto ei taivu Alppilan opettajalle: "Aiheutti oppilaalle vakavan vaaran"

Tiedotteen mukaan opetusvirasto aikoo esittää, että opetuslautakunta hylkää opettaja Antti Korhosen oikaisuvaatimuksen. Korhonen pyysi oikaisussaan potkujensa perumista.

#Alppila Gate

Pohjois-Korea tuomitsi yhdysvaltalaisen pitkään pakkotyöhön

Pohjois-Korea on ilmoittanut tuominneensa Yhdysvaltojen kansalaisen 15 vuodeksi pakkotyöhön valtion vastaisesta toiminnasta. Asiasta kertoi Pohjois-Korean virallinen uutistoimisto KCNA. "Korkein oikeus on antanut 15 vuoden pakkotyörangaistuksen Bae Joon-holle, joka syyllistyi rikoksiin valtiota vastaan", KCNA kertoi.

Korealais-amerikkalainen Bae käyttää Yhdysvalloissa nimeä Kenneth Bae. Uutistoimisto ei kertonut, mitä Baen tarkalleen väitetään tehneen. Tuomio annettiin jo tiistaina, mutta siitä kerrottiin vasta tänään torstaina. Bae, 44, on toiminut turistimatkojen järjestäjänä Pohjois-Koreassa. Hänet pidätettiin 3. marraskuuta viime vuonna Pohjois-Korean Rasonissa lähellä Venäjän rajaa, kun hän oli vetämässä turistiryhmää, kertoi KCNA viime viikolla.

Hauskaa Vappua 2013

Puoluejohtajille puheluonnokset vapuksi

Luonnos Jyrki Kataisen vappupuheeksi

Ys­tä­vät, vap­pu on työn juh­la. Ja työ on fan­tas­ti­nen asia! It­se mi­nä olen tä­nään, työn juh­la­päi­vä­nä, ai­van val­ta­van iloi­nen ja kii­tol­li­nen sii­tä [huom. muis­ta vä­ri­se­vä ää­ni], et­tä hal­li­tus on näi­nä ko­vi­na ai­koi­na pys­ty­nyt te­ke­mään oman työn­sä: kan­ta­maan vas­tuu­ta vai­keil­la pää­tök­sil­lä. Ys­tä­vät, me us­kom­me, et­tä kaik­ki työ on ar­vo­kas­ta. Hal­li­tuk­sen työ on myös. Ihan tot­ta se on – fan­tas­tis­ta! Ja mi­nä olen näi­nä vai­kei­na ai­koi­na val­ta­van iloi­nen ja kii­tol­li­nen sii­tä.

Luonnos Jutta Urpilaisen vappupuheeksi

To­ve­rit! Ai­van aluk­si ha­luai­sin kiit­tää tei­tä, Ää­ne­kos­ken de­ma­rit, et­tä saa­toin tul­la käy­mään täl­lä pe­rin­tei­sel­lä teh­das­paik­ka­kun­nal­la, jo­ka on oman osan­sa kär­si­nyt Suo­mea ra­vis­te­le­vas­ta ra­ken­ne­muu­tok­ses­ta. – Sdp:n pit­kät pe­rin­teet, työ­väen­puo­lueel­le yhä ky­syn­tää jne. jne. – Gal­lu­peis­ta jo­tain, vaik­ka et­tä pei­liin kat­so­mi­sen paik­ka ja pal­jon työ­tä edes­sä. [Muis­ta nöy­ryys!]

Luonnos Juha Sipilän vappupuheeksi

Hy­vät ko­ti­kun­ta­lai­set, hy­vät maa­kun­ta­lai­set! Em­me tar­vit­se enää ko­ru­lau­sei­ta, saa­ti mie­li­ku­via. Sik­si ha­luan­kin he­ti aluk­si sa­noa, et­tä ko­ti­kun­ta–­maa­kun­ta-mal­li on ko­ti­kun­ta–­maa­kun­ta-mal­li. [Tä­tä voi­si vä­hän ava­ta.] Tä­mä ei kui­ten­kaan rii­tä. Tar­vit­sem­me myös it­se nik­ka­roi­tua ne­lis­kul­mais­ta kak­ka­raa.

Luonnos Timo Soinin vappupuheeksi

Hy­vä suo­ma­lai­nen nai­nen, hy­vä suo­ma­lai­nen mies! Tä­nä­kään vap­pu­na lah­kee­seen ei so­vi kurk­ku ei­kä me­lo­nil­le lip­pa­lak­ki. Vaik­ka Ka­tai­sen hal­li­tus muu­ta väit­tää, asia on päin­vas­toin. Ys­tä­vä, SI­NÄ mak­sat. Si­nä mak­sat Kyp­rok­sen olii­vi­pui­den kas­te­lu­kan­nun, si­nä mak­sat ge­bar­di­hat­tui­sen ome­nan, si­nä mak­sat si­leä­kä­tis­ten op­tiot.

Kuningattaren väistyminen sai tunteet pintaan Hollannissa

Lilaan pukuun sonnustautunut Hollanin kuningatar Beatrix luopui tiistaina 30.4. 2013 klo 11 alkaen vallasta kuninkaanlinnan Moseszaalissa. Lyhyessä puheessaan hän mainitsi muun maussa, että nyt on uuden sukupolven aika.

Hollannin kuningas sai kruununsa

Tämän jälkeen kuningatar julistettiin virallisesti prinsessa Beatrixiksi ja hänen poikansa, Oranian prinssi Willem-Alexander kuninkaaksi.

Amsterdamin Dam-aukiolla tunteet olivat pinnassa, kun ihmiset jättivät jäähyväisiä valtaistuimesta luopuvalle kuningatar Beatrixille tiistaina aamupäivällä.

Väkijoukko seurasi suurilta televisionäytöiltä, kun kuningatar allekirjoitti asiakirjan kruunusta luopumisesta.

"Tämä on todella tunteita nostattava tapahtuma. Olen 32, ja Beatrix on ollut kuningattareni koko elämäni ajan", amsterdamilainen Jelmer Schuurman sanoi.

Hollanti saa uuden hallitsijan Beatrixin vanhimmasta pojasta Willem-Alexanderista.

Samalla päättyy yli 120 vuotta kestänyt naishallitsijoiden valtakausi.

"Ei sillä varsinaisesti ole väliä, onko meillä kuningatar vai kuningas. Mutta onhan se hauskaa vaihtelua", Schuurman sanoo.

Harkimo ärähti MM-kieltäytyjistä - "En ymmärrä"

Jokerien hallituksen puheenjohtaja Hjallis Harkimo kertoi mielipiteensä MM-kisojen kieltäytyjistä Radio Novan haastattelussa.
Harkimo hämmästeli Novan haastattelussa, miksei Leijona-paita nykyisin enää kiinnosta suomalaispelaajia.

- En puhu tästä vuodesta, vaan puhun näistä kaikista vuosista. Aina näitä kieltäytymisiä tulee. Se on väärin Suomea kohtaan. En ymmärrä, mistä tässä on kysymys, Harkimo ihmetteli.

- Ensin heidät koulutetaan täällä, ja kun heidän pitäisi vetää Leijona-paita päälle, heitä ei enää huvita se touhu.

Harkimo antoi sapiskaa myös maajoukkueen johdolle.

Gustav von Hertzenin viimeinen taistelu: "Ammattiyhdistykset ovat talouden jarruja"

Von Hertzenin mielestä nykyisessä suomalaisessa demokratiassa ei luoda uutta, vaan jaetaan olemassa olevaa, aina uusiin taskuihin.

Kitkerimmät kommentit von Hertzen lähettää ammattiyhdistysliikkeelle, jonka toiminta lähenee hänen mielestään jo miinussummapeliä.

"Nyt tehdään verotuksen myötä Suomea houkuttelevaksi ulkomaisille investoinneille Irlannin malliin, mutta samaan aikaan meidän vahva ay-liikkeemme pelottaa kansainvälisiä toimijoita pois", von Hertzen lataa.

Suurin ongelma löytyi: työntekijät

Suomalaisilla yrityksillä menisi paljon paremmin, jos niillä ei olisi työntekijöitä. Näin voi kärjistää EVAn kyselytutkimuksen tuloksen. Yritysjohtajien mielestä kilpailukyvyn syntisäkin täyttävät palkat, irtisanomisen vaikeus sekä työmarkkinajärjestelmä. Kaikkein pahimmaksi kilpailukykyhaitaksi johtoporras nimesi palkkojen ja työsuhteiden joustamattomuuden.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn johtaja Matti Apunen kertoi julkistamistilaisuudessa , että asteikko oli loppua, kun yritysjohtajat arvioivat, miten turmiollista työntekijöiden palkat sekä sopimusjärjestelmä ovat kilpailukyvylle. Näillä täyttyy "kilpailukyvyn kauhujen nurkka".

Ässien kultajuhlat

Ässien mitalijuhla

Porin poliisin mukaan mestaruusjuhlat sujuivat rauhallisesti. Juhlivaa ja hyvin käyttäytynyttä yleisöä oli kertynyt paikalle arviolta 15 000-20 000. Tunnelma oli poliisin mukaan torilla hyvä, eikä järjestyshäiriötä esiintynyt. Klikkaamalla kuvaa näet lisää.

Heitä eduskunta kuuntelee

HS:n yli 93 000 nimeä sisältävästä dataselvityksestä käy ilmi, että elinkeinoelämän lobbareita kutsutaan eduskunnan kuultavaksi kaksi kertaa enemmän kuin palkansaajien.

Kuka on Johan Åström?

Ehkä kenellekään ei voi laskea suureksi synniksi, jos nimi ei ole jäänyt mieleen. Puvussaan ja silmälaseissaan Åström on varsin tavallisen oloinen vanhempi herrasmies.

Eduskunnassa hänet tunnetaan silti hyvin. Siellä hän käy tämän tästä, kertomassa kansanedustajille sen mitä tietää sosiaali- ja työvoimapolitiikasta. Eikä se ole vähän, sillä niissä hän on työnantajansa Elinkeinoelämän keskusliiton paras asiantuntija. Eduskuntaan päin hän on myös EK:n paras lobbari.

Urpilainen: Rahat pois veroparatiiseista

Jutta Urpilainen haluaa työeläkeyhtiöiden vähentävän veroparatiisisijoituksiaan. Hänen mukaansa talouskriisi muutti suhtautumisen verojen välttelyyn.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) mielestä työeläkeyhtiöiden tulisi vähentää sijoituksiaan veroparatiiseihin. Suomen Pankin tilastojen mukaan eläkeyhtiöiden ulkomaisista sijoituksista eniten, yli 14 miljardia euroa, on Luxemburgissa.

Luxemburgia pidetään yleisesti veroparatiisina. Työeläkeyhtiöiden varoja on paljon myös muun muassa Caymansaarilla.

"Toivoisin, että tulevaisuudessa työeläkeyhtiöt sijoittaisivat muualle kuin veroparatiiseihin", Urpilainen sanoo HS:n haastattelussa.

Sota-ajan kuvat nyt ilmaiseksi netissä

Nyt jokainen kiinnostunut pystyy kotitietokoneellaan selaamaan ja tilaamaan ilmaiseksi sitä laajaa kuvamateriaalia, mitä armeijan kuvaajat talvi- ja jatkosodan aikana ottivat.
Puolustusvoimien suurhanke viime sotien aikana otettujen valokuvien saattamiseksi internetiin on valmistunut.

Tähän saakka laaja, yli 160 000 negatiivin arkisto on ollut Puolustusvoimien kuvakeskuksen arkistossa.

Puolustusvoimien kuva arkisto

Kenttäjumalanpalvelus Kuva SA-kuva

Kenttäjumalanpalvelus. Särkisalo. 1939.12.18

Homeopaatille tarina on tärkein

Viime aikoina Sulkakoski on A-studion lisäksi kritisoinut lasten rokottamista muuallakin, muun muassa MTV3:n ohjelmassa yhdessä kahden muun lääkärin kanssa. Toinen näistä lääkäreistä oli yleis- ja verisuonikirurgi Taija Somppi, joka puolestaan oli antanut Mika Illin Oliver-pojalle lääkärintodistuksen, jossa esitetään pojan neurologisten oireiden johtuvan pneumokokkirokotteesta.

Ei ole uskottavaa, että yksittäisellä yleis- ja verisuonikirurgilla olisi enemmän asiantuntemusta tehdä johtopäätöksiä pojan sairauden taustoista kuin yliopistosairaalan lastenlääkäreillä ja neurologeilla. Lisäksi A-studion mukaan Oliver-pojan oireiden takia tehtiin ensin haittailmoitus sikainfluenssa- ja vasta sitten pneumokokkirokotteesta. Kovasti siis kuulostaa siltä, että syypääksi on nimenomaan haluttu rokote.

Journalismia ja urheilujournalismia

Iltalehden urheilutoimittaja Santtu Silvennoinen pani asiantuntemuksensa peliin 16.4.2013. Hän kirjoitti Ässien ja Tapparan SM-finaalisarjan ensimmäisen ottelun jälkeen kommentin, jonka otsikkona oli ONNEA MESTARUUDESTA, TAPPARA!

”Porissa Ässät voi pystyä pitämään avausmatsissa nähtyä hurjaa tempoa yllä pari erää ja iskemään pari ratkaisevaa maalia, mutta neljä voittoa kuudesta yrityksestä on mahdoton juttu”, tämä kai pätevä urheilutoimittaja iski kaikella asiantuntemuksellaan.

”Onnea mestaruudesta, Tappara”, Silvennoinen tiivisti sanomansa 16. huhtikuuta. Päivä ensimmäisen finaalimatsin jälkeen. Pelin, jonka Tappara oli voittanut 2 - 1. Viisi sekuntia ennen pelin päättymistä tekemällään räkämaalilla.

No, se siitä.

Ässä-mestarit hehkuttavat faneja!

Sanomalehti Satakunnan kansa tempaisi Porin Ässien kiekkomestaruuden kunniaksi.
Lehti muutti nettisivujensa nimen Satakunnan kansasta Patakunnan kansaksi.

Ässien mestaruus tulee varmasti olemaan erittäin juhlittu Porissa, sillä edellisen kerran mestaruutta juhlittiin Porissa 35 vuotta sitten. Vuosi oli tuolloin 1978.

Patakunnan Kansa

Ässät Suomen mestari!

Ei tätä tajua vielä. Tämä on koko Porin juttu. Missään muualla ei ole tällaista yleisöä kuin meillä on takanamme. Se antoi aina virtaa, kun oli vaikeaa. Haluan, että koko kaupunki juhlii tätä yhdessä meidän pelaajien kanssa, kapteeni Ville Uusitalo maiskutteli ja oli silminnähden liikuttunut.

Ässät onnistui kauden aikana erinomaisesti ulkomaalaishankinnoissaan. Puolustaja Shaun Heshka ja hyökkääjä Michael Ryan olivat patapaitojen avainpelaajia läpi kauden.

– Fanit ansaitsivat tämän. Uskallan sanoa, että ilman heidän käsittämätöntä tukeaan emme olisi voittaneet, Ryan totesi liikuttuneena.

Juhlat alkakoon

Tori on ollut monien tapahtumien näyttämönä, 27.4. 2013 siellä juhlittiin kiekkokultaa

#Ässät

Pataleivos Ässät SM liiga

IS TV LIVE noin klo 14.30: Näin Pori valmistautui kiihkeään kiekkoiltaan

Antti Kaikkonen eroaa
suuren valiokunnan
varapuheenjohtajan
paikalta

Kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.) ei jatka suuren valiokunnan varapuheenjohtajana. "Tämä on sellainen tunnejuttu", hän kommentoi päätöstään IS:lle.
Kaikkonen kirjoittaa blogissaan, ettei hän halua jatkaa enää suuren valiokunnan varapuheenjohtajana.

"Yön yli nukuttuani kysyin itseltäni, haluanko tässä tilanteessa jatkaa suuren valiokunnan varapuheenjohtajana. En halua. Fiilikset meni", Kaikkonen kirjoittaa.

Kaikkonen kertoo IS:lle, että päätös johtuu perussuomalaisista, jotka ovat vaatineet hänen eroaan suuren valiokunnan johdosta.

Perussuomalaiset ovat perustelleet vaateitaan sillä, ettei luottamusaseman väärinkäytöstä tuomittu Kaikkonen voi jatkaa valiokunnan varapuheenjohtajana, mikä on yksi "arvovaltaisimmasta ja tärkeimmistä" tehtävistä eduskunnassa.

Miksi Kaikkoseen luotetaan, mutta Halla-ahoon ei?

Kaikkia ihmisiä pitää kohdella samalla tavalla, näinhän lakikirjakin sanoo.

Siksi monen äänestäjän on vaikea ymmärtää eduskuntaryhmien puheenjohtajien tiistaista päätöstä.

Perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki ryhmäjohtajat olivat sitä mieltä, että kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk) voi jatkaa suuren valiokunnan varapuheenjohtajana, vaikka hän sai viiden kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen luottamusaseman väärinkäytöksestä Nuorisosäätiön vaalirahajutussa tammikuussa.

Mutta olisiko Kaikkosen pitänyt itse erota tehtävästä. Ehkä se olisi ollut hyvä ratkaisu myös Kaikkoselle itselleen, ja saattanut jopa tuoda hänelle enemmän ääniä seuraavissa vaaleissa. 23.4. 2013

Kanadan terrori-iskun kohteena olisi ehkä ollut Yhdysvaltoihin kulkeva juna

Kanadassa terrori-iskua suunnitelleet miehet olisivat halunneet iskeä Kanadan ja Yhdysvaltojen välillä kulkevaan junaan, kertovat uutistoimisto Reuters sekä uutiskanava CNN.

Reutersin haastatteleman yhdysvaltalaisviranomaisen mukaan miesten pääkohteena olisi ehkä ollut Toronton ja New Yorkin väliä kulkeva juna. Juna kulkee Yhdysvaltain ja Kanadan väliä ohittaen muun muassa Hudson Valleyn ja Niagaran putoukset.

Mikael Jungner: työeläkemaksuja pitäisi korottaa

Kansanedustaja Mikael Jungner (sd.) ottaa kantaa keskusteluun työeläkemaksun korottamisesta. Hänen mielestään työeläkemaksuja pitäisi korottaa ”tämän tai ensi vuoden aikana”.

– Korottaa pitää. Kysymys lienee, koska korotus tehdään. Se on selvää, että tällä nykyisellä tasolla ei voida kestävästi jatkaa, Jungner sanoo Uudelle Suomelle.

Palkansaajakeskusjärjestön SAK:n eläkeasioiden päällikkö Kaija Kallinen sanoi eilen Ylelle, että työeläkemaksuja pitäisi korottaa.

– Nuoret maksavat suuria ikäluokkia enemmän eläkemaksuja, mutta saavat pienemmän eläkkeen, Kallinen sanoi.

Kallinen pelkää, että rahastoituja eläkevaroja käytetään nyt sitä tahtia, että tulevaisuudessa niistä heruu tuottoja aivan liian vähän.

Suomalainen eläkemaksujärjestelmä koki huhtikuussa käänteen, kun työeläkeyhtiöt ilmoittivat käyttävänsä eläkerahastojen tuottoja eläkkeidenmaksuun. Rahastoihin virtaa nyt siis vähemmän suomalaisten rahaa kuin niistä maksetaan ulos.

Jungner muistuttaa, että työeläkejärjestelmä on alusta asti toiminut niin, että aina seuraava sukupolvi on maksanut enemmän kuin edellinen. Suuret ikäluokat maksoivat siis enemmän eläkemaksuja, kuin heitä edeltänyt sukupolvi.

Varoitus äkillisistä jääpatotulvista – ”Riski suuri”

Äkillisten jääpatotulvien riski on suuri Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla, varoittaa Suomen ympäristökeskus.

Jääpatoriski pysyy suurena Pohjanmaan alueella sekä Karvianjoella tulevan viikon ajan.

Jääpadon liikkeelle lähtö on jo aiheuttanut mittavat vahingot Pyhäjoen keskustassa. Tulvan alle jääneeltä alueelta evakuoitiin kymmeniä ihmisiä. Kymmenkunta omakotitaloa ja kaksi rivitaloa on kastunut. Vesi nousi padon vuoksi erittäin nopeasti noin 2-3 metriä, ympäristökeskus kertoo.

Pommi-iskun skuuppijahti nakersi luottamusta toimittajiin

Bostonin pommi-isku oli kaikessa kauheudessaan erinomainen oppitunti perinteiselle medialle, ainakin Yhdysvalloissa. Mitä tehdä, kun lukijoilla on pääsy lähes kaikkiin samoihin lähteisiin kuin uutistoimituksellakin?

Yhtäkkiä kuka tahansa voi kuunnella Bostonin poliisiradiota suorana, katsella iskusta otettuja valokuvia ja videoita netistä sekä seurata paikallaolijoiden kommentteja Twitter-mikroviestipalvelusta. Perinteisten, nopeuteen perustuvien uutisvoittojen saaminen muuttui käytännössä mahdottomaksi.

Muutama uutiskanava niin verkossa kuin televisiossakin yritti ratkaista ongelman olemalla nopeampia kuin lukijansa, hinnalla millä hyvänsä. Mikä tahansa paikallispoliisin kummin kaimalta saatu vinkki, toisen uutislähteen huhu tai Twitteristä luettu plöräys kelpasi otsikkoon.

Putinin rikkaat kaverit hamstraavat omistuksia Suomesta

Kremlin lähipiiriin kuuluvat vauraat venäläiset ovat ostaneet lukuisia kiinteistöjä Suomesta.

Useat Venäjän presidentin Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluvat venäläistaustaiset vauraat liikemiehet ovat haalineet omistuksia Suomen talouselämässä.

Liikemiesten omistukset kulkevat usein monimutkaisten veroparatiisijärjestelyiden kautta.

Venäläisten liiketoimet käyvät selville HS:n tekemässä selvityksessä, jossa on käytetty laajasti kotimaista ja kansainvälistä aineistoa.

Putinin lähipiiriin kuuluvista henkilöistä Suomessa bisneksiään pyörittävät miljardöörit Gennadi Timtšenko, Boris ja Arkadi Rotenberg sekä Dmitri Gorelov.

He ovat rikastuneet pääosin energia- ja pankkialoilla, jotka ovat tiukasti Venäjän valtion ja Kremlin hallussa.

Loimijoen jääpadosta vahinkoja kymmeniin rakennuksiin

Loimijoella Huittisten keskustan kohdalla jääpadon aiheuttama vedennousu aiheutti perjantaina tulvavahinkoja noin 50 asuinrakennuksessa sekä kaupungin uudessa uimahallissa, kertoo Ympäristökeskus. Virtaama oli Loimijoessa 300 kuutiota sekunnissa, joka on suurin lukema sitten vuoden 1984 kevättulvan. Tämän päivän jälkeen virtaama lähtee ennusteen mukaan laskuun. Myös Alastaron taajamassa Loimaalla ylempänä Loimijoella on vielä jääpatoriskiä, koska jääkansia on osittain joessa vielä jäljellä.

Bostonin pommi-iskuista epäillään veljeksiä – toinen kuollut, toista jahdataan

Yhdysvaltojen viranomaiset vahvistavat, että Bostonin pommi-iskuista epäillyt ovat veljeksiä: 19-vuotias Džohar Tsarnajev ja 26-vuotias Tamerlan Tsarnajev.

Veljeksistä vanhempi kuoli poliisin kanssa käydyssä ampumisvälikohtauksessa. Kaikki Bostonin asukkaat on määrätty pysymään sisätiloissa sillä aikaa, kun poliisi etsii nuorempaa epäiltyä erityisesti Watertownin kaupunginosassa.

Hän esiintyi valkoisessa lippalakissa poliisin edellisyönä julkaisemissa kuvissa Bostonin maratonilta. Poliisi uskoo, että epäilty on vaarallinen ja hänellä voi olla räjähteitä.

#Bostoninpommi-isku

Vesisateet nostaneet vedenpintaa - Huittisissa kymmeniä taloja kastunut

Yön vesisateet ovat noustaneet vedet monin paikoin teille. Taloja on kastunut Huittisten lisäksi Ilmajoella.

Veden virtaamat ovat kasvaneet Kyrönjoen latvahaaroissa Jalasjoella ja Kauhajoella. Kyrönjoen pengeralueilla vesi on jo korkeammalla kuin viime lokakuun tulvien aikaan, kertoo Suomen ympäristökeskuksen hydrologi Bertel Vehviläinen. Vesi nousi torstai-iltana kolmostielle. Paikalla on käytössä kiertotie.

Vehviläisen mukaan Kyrönjoella Ilmajoella on tullut useita hälytyksiä talojen kastumisesta. Sade on nostanut vedenpintaa 10 - 20 senttiä, ja veden arvioidaan nousevan perjantain aikana vielä 5 - 10 senttiä.

Räjähdys lannoitetehtaalla Teksasissa

Räjähdyksen kerrotaan tapahtuneen hieman ennen kello iltakahdeksaa paikallista aikaa eli noin neljältä yöllä Suomen aikaa.

Westin kaupungissa sijaitseva tehdas on tulessa ja paikalle on saapunut runsaasti pelastushenkilökuntaa. Tehtaan lisäksi tuli on levinnyt myös sen lähellä sijaitseviin rakennuksiin. Ainakin kolme korttelia on tuhoutunut ja kymmeniä rakennuksia on vahingoittunut tulessa.

Tulipalon syystä ei ole kuitenkaan vielä tietoa.

Tehdas sijaitsee Westin kaupungissa noin 130 kilometriä Dallasista etelään.

Texasin räjähdys teki hirveää tuhoa

5−15 kuollut, etsinnät jatkuvat tuhoutuneissa taloissa. Sairaaloissa on hoidettu ainakin 160:tä loukkaantunutta. 24:n heistä kerrotaan olevan kriittisessä tilassa.

Tiedotustilaisuuden pitänyt osavaltion turvallisuusviraston edustaja D.L. Wilson vertasi hävitystä vuoden 1995 pommiin, joka tuhosi liittovaltion virastorakennuksen Oklahoma Cityssä.
Westin ensiapupalvelujen johtaja, tohtori George Smith kertoi aikaisemmin paikalliselle KWTX-televisioasemalle, että kuolleiden määräksi arvioitaisiin jopa 60-70.

Kadoksissa on kerrottu olevan mm. kuusi palomiestä, kaksi ensihoitajaa ja seitsemän läheisen vanhainkodin asukasta.

Huono sää vaikeuttaa Texasin pelastustöitä

Alueella sataa ja tuulee, mikä saattaa hankaloittaa pelastustöitä. Texasin yleisestä turvallisuudesta vastaavan viranomaisen edustajan mukaan noin puolet kaupungista, kahdeksasta kymmeneen korttelia, on evakuoitu.

Pormestari: Texasissa kuollut ainakin 14 - "Tilanne tehtaalla yhä räjähdysherkkä"

Yhdysvalloissa Texasissa lannoitetehtaan räjähdyksessä kuolleita on ainakin 14. Näin kertoi Westin kaupungin pormestari Tommy Muska torstaina. Lisäksi viiden kadoksissa olevan vapaaehtoispalokunnan jäsenen pelätään kuolleen. Onnettomuudessa loukkaantuneita on 160. Viranomaisten mukaan tilanne lannoitetehtaalla on edelleen räjähdysherkkä. Poliisin edustajan mukaan epävakaa tilanne johtuu erittäin vaarallisesta ammoniumnitraatista. Ainetta käytetään lannoitteissa, mutta myös esimerkiksi räjähteissä.

Sihteeri teki käskystä kohutun Putin-merkinnän

Ylen tietojen mukaan kohutun Putin-merkinnän krp:n rekisteriin tehnyt henkilö on poliisin tiedossa.
Ylen mukaan keskusrikospoliisin sihteeri sai käskyn kohua maailmanlaajuisestikin herättäneen Putin-merkinnän tekemiseen poliisimieheltä.

Ylen mukaan myös käskyn antaneen poliisimiehen henkilöllisyys on tiedossa.

Viime viikolla valtakunnansyyttäjänvirasto käynnisti rikostutkinnan Venäjän presidentin Vladimir Putinin nimen päätymisestä Suomen poliisin tiedustelulistalle. Ylen mukaan rekisterimerkintätutkinta on nyt laajentunut ja rikoksesta epäiltyjä on useita.

Asian medialle vuotanutta etsitään nyt harvinaisen laajalla poliisitutkinnalla.

Ville Niinistö uhkaa saada potkut

Sakot saanut ympäristöministeri Ville Niinistö oli omien sanojensa mukaan liikkeellä yhteiskäyttöpalvelun Lexus-merkkisellä hybridiautolla.
Palvelun kautta jäsenet voivat vuokrata autoja joustavasti nouto- ja palautuspisteistä. Aiemmin Niinistö on kertonut käyttävänsä City Car Club -yhtiön autoja, joiden joukossa on luksusmerkiksi mielletyn Lexuksen CT200H-malleja.

City Car Clubin mukaan ministeri saattaa tapauksen johdosta joutua etsimään menopelinsä muualta.

- Jos tuollaisesta ylinopeudesta jää kiinni meidän autollamme, ja se tulee meidän tietoomme, niin mielestäni siinä tilanteessa pitää keskustella asiakkaan kanssa siitä, miten tällainen tilanne on syntynyt. Hyvin todennäköisesti päädytään siihen, että jäsenyyttä ei enää jatketa, sanoo toimitusjohtaja Sami Astala.

Alppilan opettaja tyrmää uudet väitteet voimakkaasti

IS tavoitti opettaja Antti Korhosen tiistaina tekstiviestitse. Hän kiistää Helsingin kaupungin ja Opetusviraston version tapahtumien kulusta.

- Kyseessä on asiavirheitä täynnä oleva tarkoitushakuinen satu. Ei muuta kommentoitavaa, Korhonen viestitti.

Samoilla linjoilla on myös Opetusalan ammattijärjestö OAJ.

#Alppila Gate

Pommi-isku Bostonissa

Lähteet FBI:sta ja Valkoisesta talosta kertovat, että räjähdyksiä Bostonin maratonin maalialueella pidetään terrori-iskuina. Haavoittuneita on yli 130, kuolleita kolme. Yksi kuolonuhreista oli 8-vuotias poika.

Yhdysvaltain itärannikolla Bostonissa kolme ihmistä on kuollut ja yli 130 haavoittunut kahden räjähdyksen sarjassa maratonin maalialueella. Poliisin kerrottiin aiemmin kuulustelleen epäiltyä sairaalassa. Poliisi kiisti tiedon tiedotustilaisuudessa. Sairaalassa on kyllä kuultu ihmisiä, mutta ei epäiltyä. Poliisi ei halunnut vastata kysymykseen, onko heillä "kiinnostavia henkilöitä" näköpiirissä.

Maanpuolustuskorkeakoulu: Bostonin räjähdys oli terrori-isku

Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen pääopettaja Timo Ristimäki pitää Yhdysvaltaina Bostonin eilistä räjähdystä terroritekona.

Suomalaisjuoksija: "Räjähdys aiheutti kovan järkytyksen"

Ensi kertaa juoksuun osallistunut Wilhelm von Frenckell, oli jo hotellillaan suihkussa räjähdysten sattuessa. Räjähdys kuului huoneeseen asti. "Hyvin pian poliisit tulivat tyhjentämään hotellin ja hätistelivät noin kilometrin päähän alueesta. Mitään ei oikein kerrottu", von Frenckell kertoo HS:lle. Hänen mukaansa tunnelma keskustan liepeillä on melko synkkä. "Koko kaupunki on ikään kuin lamaantunut."

Vuoden 2010 New Yorkin Times Squaren epäonnistuneen pommi-iskun suunnittelijaksi ilmoittautunut Pakistanin Taleban (TTP) on kiirehtinyt ilmoittamaan, ettei se ole Bostonin räjähdysten takana.

Katainen: Iskuista pitää oppia

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok) mukaan Bostonin pommi-iskuista on otettava opiksi, vaikka niillä ei olisikaan suurta käytännön vaikutusta Euroopassa. "Tietysti aina pitää näistä iskuista oppia, miten ne voitaisiin välttää muualla", Katainen sanoi Strasbourgissa. Pääministeri muistuttaa, että esimerkiksi Norjan vuoden 2011 iskujen jälkeen Suomessa tehtiin uusi arvio toimintatavoista. Katainen toivoo, etteivät Bostonin pommi-iskut saa ihmisiä pelkäämään ja menettämään vapauden tunnettaan. "Me ei voida alkaa elämään tällaisten tapahtumien pelon vallassa."

Toinen Bostonin maratonin pommi-iskun epäillyistä on pidätetty

Boston Globen mukaan toinen maratonin pommi-iskun epäillyistä on pidätetty. Välikohtauksen ei tiedetä liittyvän torstain ammuskeluihin Bostonissa. Boston Globe uutisoi, että pidätetty olisi toinen Bostonin pommi-iskusta etsitty epäilty. Viranomaiset eivät ole vahvistaneet tätä tietoa. FBI saapunut paikalle Watertowniin. NBC News kertoo, että Watertownista on löydetty painekattiloita ja muita räjähteitä. Bostonin pommi-iskussa käytettiin painekattiloihin rakennettuja kotitekoisia pommeja.

Bostonin pommiepäilty otettiin kiinni talon pihalla olleesta veneestä

Poliisi on ottanut kiinni Bostonin maratonpommittajaksi epäillyn miehen.
Poliisi sai saarrettua epäillyn Dzhohar Tsarnajevin Bostonin liepeillä sijaitsevassa Watertownin kaupungissa. Mies piileskeli erään talon pihalla olevassa veneessä osoitteessa 67 Franklin Street.

Bostonin poliisi viestitti Twitterissä "CAPTURED!!!" eli ilmoitti toisen maratonpommiepäillyn kiinniotetuksi.

- Metsästys on ohi. Etsintä on tehty. Terrori on loppunut. Ja oikeus on voittanut. Epäilty on pidätetty, Bostonin poliisi viestitti Twitteriin kello 03.58 Suomen aikaa.

Kuinka päivä eteni - IS seuraa

Lämpökamerakuvat paljastivat Maratonpommittajan

Poliisi on julkistanut uutta kuvaa maratonpommiepäillyn pidätystilanteesta.
Dhokhar Tsarnajev otettiin kiinni paikallista aikaa myöhään perjantai-iltana watertownilaisella takapihalla olleesta veneestä.

Poliisi etsi karussaolijaa massiivisessa poliisioperaatiossa tuhansien poliisien voimin. Apuna oli myös lämpökamera. Sen ottamissa kuvissa Tsarnajev näkyy veneen takaosassa sekä keskellä muun muassa valkoisena hahmona.

Nyt puhuu Tsarnajevin veljesten äiti: Sanoi uskovansa poikiensa syyttömyyteen. Hänen mukaansa veljekset oli lavastettu syyllisiksi

Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI tarkkaili toista Bostonin iskuista epäiltyä veljestä ainakin kolmen vuoden ajan. Tämä on Bostonin maratonräjäytysten takana olevien veljesten äidin näkemys. Poliisilähteen mukaan tutkintapyyntö FBI:lle tuli Venäjältä.
Poikien äiti Zubeidat Tsarnajeva on antanut haastattelun englanninkieliselle Russia Today -tv-kanavalle.

Äidin mukaan FBI:n tarkkailun kohteena oli perjantaina kuollut 26-vuotias Tamerlan Tsarnajev.

- He tiesivät, mitä poikani oli tekemässä. He tiesivät, millä internet-sivuilla hän kävi, äiti kertoi englannin kielellä uutiskanavalle.

- FBI tarkkaili poikaani vuosia, kolmesta viiteen vuotta, Zubeidat Tsarnaeva sanoi puhelinhaastattelussa.

Äiti sanoi uskovansa poikiensa syyttömyyteen. Hänen mukaansa veljekset oli lavastettu syyllisiksi.

- Tämä on todella, todella vaikea asia kuulla. Ja koska olen heidän äitinsä, voin sanoa sataprosenttisesta, että tämä on järjestetty juttu.

Miksi Bostonin pommimies vietti puolet viime vuodesta Venäjällä?

Tamerlan Tsarnajevin lähimenneisyydestä on uutta tietoa: hän on käynyt puolen vuoden visiitillä Venäjällä viime vuonna.
Amerikkalaisen NBC-television mukaan surmansa saanut Tamerlan Tsarnajev, 26, lensi viime vuoden tammikuussa New Yorkista Moskovaan ja palasi takaisin Yhdysvaltoihin vasta puolen vuoden kuluttua.

Bostonin pommi-iskuista epäilty Tsarnajev jatkoi matkaansa Moskovasta Etelä-Venäjälle ja vietti aikaansa Dagestanissa asuvan isänsä luona.

Mitä muuta hän puuhaili Etelä-Venäjällä, ei tiedetä. Mutta tämäkin yritetään ottaa taatusti selville vielä tutkimuksissa.

Dagestan on Tshetshenian naapuri, jonka väkivaltaisuudet ovat viime vuosina lisääntyneet samaan aikaan kun itse Tshetshenia on rauhoittunut. Tshetshenian itsenäisyyden puolesta taistelevia kapinallisia tiedetään koulutettavan myös Dagestanissa.

Bostonin pommi-iskusta epäilty vastaa kysymyksiin kirjoittamalla

Bostonin pommi-iskusta epäilty mies on tajuissaan sairaalassa ja vastaa viranomaisten kysymyksiin kirjoittamalla. Asiasta kertovat uutiskanavat ABC ja NBC Twitterissä.
ABC-kanavan verkkosivujen mukaan viranomaiset ovat kysyneet epäillyltä mahdollisista muista rikoskumppaneista sekä räjähtämättömistä pommeista.

19-vuotias epäilty Dzhohar Tsarnajev loukkaantui vakavasti paetessaan poliisia, eikä häntä ole tähän asti voitu kuulla Bostonin maratonin tapahtumista. Hän on ollut sairaalahoidossa kaksi päivää.

Poliisi: Epäilty saattoi aiheuttaa isoveljelle hengenvaaralliset vammat

Poliisia paennut Dzhohar Tsarnajev saattoi aiheuttaa isoveljen hengenvaaralliset vammat. Asiasta kertoo Watertownin poliisipäällikkö Ed Deveau Boston Globen haastattelussa. Tamerlan Tsarnajev jäi pikkuveljensä pakoauton alle poliisin kanssa varhain perjantaiaamuna käydyn tulitaistelun jälkimainingeissa ja raahautui sen mukana pitkin jalkakäytävää.

Ristiriitaista tietoa Bostonin epäillyn pommimiehen voinnista - onko häntä jo kuulusteltu?

Amerikkalaismediassa liikkuu ristiriitaisia tietoja Bostonin pommiepäillyn voinnista. ABC- ja NBC-uutiskanavat kertoivat Twitterissä, että Dzhohar Tsarnajev on tajuissaan sairaalassa ja vastaa viranomaisten kysymyksiin kirjoittamalla.
ABC-kanavan verkkosivujen mukaan viranomaiset ovat kysyneet häneltä mahdollisista muista rikoskumppaneista sekä räjähtämättömistä pommeista.

Toisten tietojen mukaan Tsarnajevin tila on edelleen niin vakava, ettei häntä ole pystytty kuulustelemaan.

Epäilty syyttää veljeään

Dzhohar Tsarnajev on kertonut viranomaisille, että hänen veljensä johti viimeviikkoisten iskujen tekoa. Veli kuoli poliisin piirityksessä. CNN-kanavan mukaan Tsarnajev on sanonut, ettei iskujen takana ole kansainvälistä terroristiryhmittymää.

Sivun alkuun


Susi-ilta kysyy: Mitä mieltä olet pedoista?

Upea, uhanalainen suurpeto vai ihmisen reviirille tunkeva häirikkö? Sudet jakavat mielipiteitä ja herättävät sosiaalisessa mediassa yhtä kiihkeää keskustelua kuin maahanmuutto. Ovatko suomalaiset erityisen petopelkoista tai -vihamielistä kansaa vai purkautuuko maaseudun susikapinassa muutakin ahdistusta? Kaupunkilaiset ja suojelijat eivät juuri ole korvaansa lotkauttaneet susialueiden asukkaiden peloille.

Ajankohtaisen kakkosen Susi-ilta avaa suomalaisten petoasenteita ja suomalaista petopolitiikkaa. Keskustelijoina susialueiden asukkaita, metsästäjiä ja sudensuojelijoita, juontajina Salla Paajanen ja Jyrki Richt.

A2 Teema: Susi-ilta tiistaina 16.4. klo 21 TV2.

Vanhempien arvostelema rehtori saattaa joutua vaihtamaan työpaikkaa Kuopiossa – "Ei mahdu oikeustajuun"

Rehtorin mukaan työnantaja harkitsee siirtävänsä hänet toiseen kouluun, vaikka hänen toiminnastaan ei ole löydetty mitään moitittavaa. Myös muut opettajat kertovat joutuneensa rehtoria arvostelleiden vanhempien tulilinjalle.

Kahden perheen toistuvien kanteluiden kohteeksi joutunut kuopiolaiskoulun rehtori saattaa joutua siirtymään toiseen työpaikkaan. Rehtori kertoo kuulleensa asiasta luottamusmiehen kautta.

Jatkuvista kanteluista huolimatta kaupunki ei ole löytänyt huomautettavaa rehtorin tekemisistä.

#Alppila Gate

Virtaamat nousussa: tulvia nähdään etelässä viikon puolivälissä

Lämpeneminen ja lauantain sade saivat virtaamat nousuun Etelä- ja Lounais-Suomen sekä Vaasan rannikon pienissä joissa, kertoi Syke eilen. Syke varoittaa, että tulvista tulee vähintään keskimääräiset. Pitkään jatkunut talvi on siirtänyt lumen sulamista ja jäidenlähtöä normaalia myöhempään. Suomen ympäristökeskus (Syke) ennustaa, että ensimmäisenä jää lähtee alkuviikolla Uskelanjoesta, jossa virtaama oli sunnuntain mittausten mukaan noussut 20 kuutiometriin sekunnissa. Myös Loimijoen ennustetaan nousevan heti alkuviikolla alavimmille pelloille.

Nollakorko tuli Suomeen – näin rahasi haihtuvat tililtä

Pankit maksavat talletuksille nollakorkoa. Tonnin talletuksesta hupenee parikymppiä vuodessa, viiden tonnin talletuksesta inflaatio vie satasen. Käyttötileillä makaa kymmeniä miljardeja euroja suomalaisten palkka- ja eläkerahoja. Käyttötili ei tällä hetkellä ole mikään huippusijoitus, päinvastoin. Korkotaso on alhaalla, se on hyvä uutinen asuntovelalliselle mutta huono uutinen pankkitallettajalle. Kolmen kuukauden euribor-korko on tällä hetkellä rapiat 0,2 prosenttia, vuoden euribor on runsaat 0,5 prosenttia.

Kyllä palkkoja voi korottaa

Viimeaikaiset tiedot ja vertailut kilpailijamaista osoittavat Puuliiton puheenjohtajan Sakari Lepolan mukaan Suomella olevan varaa palkankorotuksiin.

"Suomalaisen työtunnin hinta on kymmenen euroa alhaisempi kuin Ruotsissa. Saksassa korotetaan julkisella sektorilla palkkoja reilusti yli viisi prosenttia.”

”Norja puolestaan on näissä asioissa oma lukunsa, mutta usein unohdettu vertailukohta ja siellä palkkoihin on tulossa yli kolmen prosentin korotus. Toisaalta suomalaisten keskipalkka on suhteessa tuottavuuteen pienempi kuin keskeisissä kilpailijamaissa”, Lepola toteaa tiedotteessa.

Kohta kotona syttyvät led-valot

Euroopan komission Eco-design-direktiivi rajoittaa energiaa syövien lamppujen käyttöä kotona ja julkisissa tiloissa. Tulevaisuuden valoja ovat ledit.

Kun kurvaat yöllä autollasi kotitielle, katulamput syttyvät. Ja kun saavut pihaan, ulkovalaistus räpsähtää päälle. Kulkutie ja ulko-ovi kylpevät valossa, mutta muu piha jää pimeäksi.

Tältä näyttää tulevaisuus, kun Euroopan komission EuP-direktiivin eli Eco-design-direktiivin määräykset tulevat vähän kerrallaan voimaan. Myös sähkölasku pienenee ja tähtitaivas näkyy selvemmin, kun koko naapurusto ei kylve katulamppujen valossa.

Istuminen voi viedä hengen

Aikanaan opetettiin tekemään työtä lauleskellen, mutta tuoreiden tutkimusten mukaan nykyajan riimi menee näin: "Ain seisten työtäs tee..." Työelämässä on puhuttu paljon raskaan fyysisen työn aiheuttamista tuki- ja liikuntaelinvaivoista.

Nyt huoli kohdistuu ihmisen pitkäaikaisen liikkumattomuuden, etenkin istumisen, aiheuttamiin vaivoihin. Liian vähäinen liikkuminen aiheutti maailmassa 5,3 miljoonaa kuolemaa vuonna 2012. Samana vuonna tupakka aiheutti 5 miljoonaa kuolemaa.

Pitkäaikaisen istumisen vaikutuksia on selvitetty useissa tutkimuksissa. Yli kahdeksan tunnin päivittäinen istuminen on todettu kirjaimellisesti hengenvaaralliseksi. Edes raivokas liikuntaharrastus ei aina auta, jos työpöydän ääressä istumista jatketaan illalla television äärellä.

Youtuben luvut vääntävät mielen solmuun

Miten on mahdollista, että viiden ja puolen miljoonan asukkaan maassa katsotaan nettiin ilmestyvää videopätkää vuorokaudessa yli miljoona kertaa? Laulaa siinä vaikka Robin, niin tällaisten lukujen on pakko olla huijausta.

Apulannan ex-basisti, ohjaaja Tuukka Temonen laittoi käyntiin innostavan keskustelun, kun hän epäili Robinin Frontside Ollie -videon isojen Youtube-katselulukujen perustuvan manipulointiin. Videota oli katsottu noin vuorokaudessa Youtubessa yli miljoona kertaa.

Masinointi edistäisi bisnestä. Pumppaamalla lukuja ylöspäin luodaan ilmiö, josta kansa kiinnostuu ja myydään mainoksia suositun videon kylkeen.

Robinin levy-yhtiöstä Universal Musicista on vakuutettu, että kaikki katsomiskerrat ovat aitoja. Aalto-yliopistolla on tehty tutkimuskin, joka vakuuttaa, että Robinin Youtube-katsojaluvut pitävät paikkansa.

Presidentti Vladimir Putin suhtautuu ironialla joutumiseensa Suomen poliisin listalle

Nyt alkoi vuotajan etsintä. Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan myös sitä, kuka vuoti tiedon MTV3:lle Putinista ja miksi.

Yö-susien johtaja Putin sotkusta.

Jengipomo "Kirurgi" löi Putin-kohun läskiksi: "Haluan vankilaan Putinin kanssa"

Finland’s most wanted? Putin’s biker connections put him on secret blacklist.

Jupakka keskusrikospoliisin mustan listan ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin välillä ei jää tähän, uskoo tapauksen paljastanut MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman toimittaja Pekka Lehtinen. Poliisihallitus on vakuuttanut, että Putinin nimi joutui mustalle listalle virheen takia. Lehtinen ei olisi tästä niin varma.

Venäjä ei antanut kysyä Tuomiojalta Putinista ja Krp:stä

Venäjälle alkaa riittää keskustelu presidentti Vladimir Putinin päätymisestä keskusrikospoliisin listalle, selvisi maanantaina ulkoministeri Erkki Tuomiojan Moskovan-vierailulla.

Kysymyksiä oli kiintiöity tuttuun tapaan venäläiselle medialle kaksi ja suomalaiselle kaksi. Poikkeuksellisesti Venäjän ulkoministeriön edustaja halusi kysymysten aiheet etukäteen.

Kun Suomen toisen kysymyksen vuoro tuli, kysymysvuoro annettiinkin venäläisviestimelle, jonka kysymyksen jälkeen tilaisuus päättyi.

Japani valmis ampumaan kaiken alas

Pohjois-Korean ohjukset on siirretty laukaisuasentoon, kärjet taivasta kohden, uutistoimisto Kyodo raportoi Russia Today –lehden mukaan. Japanin hallituksen valmiustaso on nostettu korkealle, mikä viittaa siihen että Pohjois-Korean uskotaan pian laukaisevan ballistiset ohjukset lentämään Japanin yli. Japanin puolustusministeri Itsunori Onodera sanoi torstaina, että Tokio on ”kerännyt erilaista tietoa – joissa on häivähdys jännitettä”. Pohjois-Korea varoitti alkuviikosta useiden maiden diplomaatteja suunnitelmastaan ampua ohjus Japanin yli Tyyneen valtamereen keskiviikon tienoilla.

Vapaa-ajan kalastaja Jasper Pääkkönen

Paljasti sosiaalisessa mediassa tulleensa ministeriön ojentamaksi. Hän oli blogissaan vaatinut pienentämään Itämeren lohikalojen liian suuria kalastuskiintiöitä. Seurasi kutsu ministeriöön.

Ensin ministeriö ei muistanut ollenkaan, että olisi kutsunut Pääkkösen kuultavaksi lohikantoja koskevassa kysymyksessä. Kun Pääkkönen julkaisi ministeriön kutsun Facebook-sivullaan, alkoi selittely.

Mitä pidemmälle ministeriön selittelyt ovat menneet, sitä absurdimpia asioita tullut julki. Yhtenä huippukohtana voidaan kai pitää Ylen perjantai-illan A-studio: Stream -keskusteluohjelmaa, jossa ministeriön kalastusneuvos Markku Aro muun muassa kertoi, miten maailman tonnikalakannat ovat oikeasti hyvässä kunnossa – vaikka kaikki uskottavat asiantuntijat, kansainväliset tutkimukset ja riippumattomat raportit väittävät muuta.

Tämän jälkeen on kenenkään vaikea selittää, että ministeriössä oltaisiin ajan tasalla.

Erotettu opettaja kertoo, mitä välikohtauksessa tapahtui hetki ennen

Erotettu helsinkiläisen Alppilan ylä-asteen opettaja Antti Korhonen kertoo, että oppilaan häirikkökäyttäytyminen jatkui tuntuvasti pidempään, mitä toisen oppilaan kuvaama ja julkisuudessa leviävä kännykkävideo kertoo.

Mutta mitä video ei näytä: Korhonen kertoo kehottaneensa viisi kertaa oppilasta poistumaan - ilman tulosta.

- Koitimme saada häntä puhumalla pois, että oppilas ei menettäisi kasvojaan.

Korhosen mukaan Helsingin opetusviraston IS:lle antama 30 sekunnin pätkä tilanteesta antaa osin vinon kuvan tapauksesta.

- Halusin antaa oppilaalle mahdollisuuden lähteä tilanteesta arvokkaasti.

Tämä vaihe ei kuitenkaan näy videolla. On mahdollista, että oppilaat virittivät opettajalle ansan ja tuottivat siitä omia tarkoitusperiään edistävän version.

Opettaja-kirjailija Raija Kokkolan mukaan opettajat pelkäävät oppilaiden vanhempia.

Vanhemmat saattavat jopa kieltää opettajia määräämästä lapsilleen läksyjä. Moni koulujen nykymenoa ihmetellyt muistelee, kuinka kansakouluaikaan opettaja luennoi luokan edessä ja vastattaessa noustiin pystyyn. Luokassa ei mölisty ja opettajia kunnioitettiin.

Koulujen työrauha vaatii toimia, kirjoittaa Eero Heinäluoma

Opettajat ansaitsevat täyden tuen ja lisää työkaluja koulujen työrauhan parantamiseen. Helsingin kaupungin päätös opettaja Korhosen työsuhteen purkamisesta vaikuttaa laittomalta ja tulisikin mahdollisimman pian peruuttaa, toteaa eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma nettikolumnissaan.

Laitetaan samalla myös ne häirikkövanhemmat kuriin!

Ei ollut kaikki paremmin silloin 70-luvulla, kun itse kävin koulua joensuulaisella ala-asteella, mutta yksi asia kuitenkin oli. Jos häiriköi tunnilla, joutui luokasta ulos tai jälki-istuntoon. Huonosti käyttäytymisestä seurasi aina rangaistus. Pääsääntöisesti opettajaa toteltiin eikä kenellekään tullut mieleen ainakaan haistatella tai huoritella opettajaa.

Nyt, melkein 40 vuotta myöhemmin, näyttävät asiat olevan toisin.

Opettajan solvaaminen on Puolassa rikos

Puolalaisessa koulussa opettajia ei sinutella ja heidän solvaamisensa on rikos. Katso grafiikka, koulukuri maailmalla.

Yläkoulua vastaavilla kymnaaseilla on Puolassa ikävä maine. Opettajien oikeusturvaa parannettiin, kun teknisen koulun oppilaiden kaatoivat roskiksen opettajan päähän ja latasivat videon verkkoon.

Teini ei ole aikuinen eikä opettajan työkaveri

Suomalaisia on parin viime päivän aikana puhututtanut Helsingin Alppilan yläasteella käyty episodi, jossa erityisopettaja poisti tottelemattoman oppilaan koulun ruokalasta työntämällä tätä selästä. Helsingin opetusvirasto antoi kyseiselle opettajalle potkut.

Opettaja on löytänyt runsaasti ymmärtäjiä. Hänen puolustuksekseen on perustettu adressi ja kirjoitettu kolumneja. Monen mielestä nykyajan koululaiset ovat niin tottelemattomia, että ainoa keino taata koulujen työrauha on sallia opettajille myös fyysiset keinot kurinpitoon.

Työnohjaaja Jari Koposen mielestä työrauhan säilyminen luokassa on liian usein yhden opettajan vastuulla. Käytöstapoja pitää opetella samalla tavalla kuin lukemista tai kirjoittamista.

Kun lasta rangaistaan, hänellä kasvaa joko häpeä tai viha. Ylipäätään rankaiseminen ei lisää työrauhaa, vaan pelkoa ja uhmakkuutta.

Rangaistuksia parempana keinona Koponen pitää sitä, että lapsella on itsellään vastuu käytöksestään. Koposen ratkaisu oppilaiden rauhattomuuteen on niin sanottu turvaluokka, jonne opettaja ohjaa häiriköivän oppilaan.

Huolestunut aikuinen

Kukaan muu ei kuulemma joudu työpaikallaan jatkuvasti sietämään yhtä luokatonta käytöstä kuin opettajat, kirjoittaa Jari Tervo blogissaan.

Poliisi pitää todistajien kertomuksia luotettavina

Poliisilla on neljä avaintodistajaa opettajan potkuihin johtaneen Alppilan koulukohun tutkinnassa. He ovat oppilaita ja opettajia, jotka seurasivat välikohtausta koulun ruokalassa.

Erotettu opettaja oli valittanut rehtorista – Potkujen taustalla riita?

Alppilan yläkoulusta erotetun opettajan ja koulun rehtorin välillä oli kärhämää jo ennen opettajan erottamiseen johtaneita tapahtumia. Helsingin Opettajien Ammattiyhdistys ry:n pääluottamusmies Jaana Alaja vahvistaa Uudelle Suomelle, että potkut saanut opettaja Antti Korhonen oli valittanut suullisesti rehtorin toiminnasta jo ennen kohuttuja ruokasalin tapahtumia.

Sivun alkuun


Roolimalleja

Ei nuoruus ole vaan nuoruutemme mennyt”, runoili aika nuori Tuomas Anhava.

En ikinä ole ollut niin vanha kuin ensimmäisen avioeroni jälkeen. Olin 23-vuotias, elämä oli eletty, en enää menisi naimisiin enkä saisi lapsia. Myös 30. syntymäpäivä oli kova pala, siihen loppui nuoruus. Valitin tätä silloisen mieheni ensimmäiselle vaimolle,

"Vanhuus ei ole meidän kulttuurissamme normaali ikäkausi vaan kauhea kohtalo".

joka lohdutti: ”Älä välitä, 31 vuotta on jo paljon helpompi täyttää.” Hän oli oikeassa: mitä vanhemmaksi tulee, sitä helpompi on elää juuri siinä iässä, jossa elää.

Asenne vanhuksia kohtaan on tässä maassa sellainen, että ihminen pakotetaan ajattelemaan vanhuuttaan, tuota kamalaa uhkaa, joka merkitsee makaamista ylilääkittynä, märissä vaipoissa ja taju kankaalla laitoksessa ”käsiparien” hoidettavana.

Jo nelikymppisen edessä pidetään tätä masentavaa tulevaisuudenkuvaa. Uhkia ylläpitävissä ”tahtotiloissaan” poliittinen eliitti hysterisoi vanhuutta, jonka lisääntyvä pitoisuus yhteiskunnassa on vaarassa romauttaa koko systeemin. Vanhuus ei ole meidän kulttuurissamme normaali ikäkausi vaan kauhea kohtalo.

Andeilla suli jäätä 25 vuodessa 1 600 vuoden edestä

Jääpeite Perun Quelccaya-jäätiköllä sulaa ennen näkemätöntä vauhtia, kertoo The New York Times.Uuden tutkimuksen mukaan 25 viime vuoden aikana on sulanut jääpeite, jonka muodostumiseen on mennyt 1 600 vuotta.

30 vuotta Kuukausiliitteitä

30 vuotta kuukausiliitteitä

Kuukausiliite täyttää 30 vuotta ja juhlii itseään nostamalla kaikki menneet kannet seinälle.

Hakkerin tiedot paljastivat satojen suomalaisten veroparatiisikytkökset

Helsingin Sanomat on saanut käsiinsä satojentuhansien panamalaisyritysten tiedot. Joukosta on paljastunut satojen suomalaisten nimiä.

Joissain tapauksissa kyse on verojen kierrosta, eli panamalaisen yhtiön avulla on minimoitu verojen maksua Suomessa tai kätketty varoja. Lehti selvitti Panaman yhtiöiden suomalaisyhteyksiä massiivisen tietokannan avulla. Sen on koonnut brittiläinen hakkeri käyttämällä hyväksi Panaman viranomaisten julkisia tietoja, ja siinä on satojatuhansia nimiä.

Palkkakehityksessä hurjia eroja – Keskikuukausiansio on 3109 euroa

Suomalaisten kaikkien kokoaikaista työtä tekevien keskimääräinen kuukausiansio on 3 109 euroa ja mediaaniansio 2 774 euroa.Tilastokeskuksen palkkarakennetilasto kertoo keskimääräisen kuukausiansion vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä eli loka-joulukuussa.

Lähimpänä keskiansiota ovat alimman korkea-asteen koulutuksen saaneet palkansaajat 3 177 euron keskikuukausiansiollaan. Tätä alemmissa koulutusluokissa keskiansiot olivat pienempiä, ja tätä ylemmissä koulutusluokissa vastaavasti suurempia.

Britit jaettiin 7 uuteen yhteiskuntaluokkaan - katso mihin sinä kuuluisit

BBC on jakanut laajan tutkimuksen perusteella Britannian seitsemään yhteiskuntaluokkaan, mikä heijastaa nyky-yhteiskuntaa paremmin kuin perinteinen luokkajako.

Britannian yleisradioyhtiön BBC:n tutkimusyksikön tekemän laajan sosiologisen luokkatutkimuksen mukaan Britannia on nykyään jakaantunut seitsemään yhteiskuntaluokkaan. Perinteisen luokkajaon mukaan ihmiset ovat kuuluneet joko yläluokkaan, keskiluokkaan tai työväenluokkaan.

Vanhassa jaottelussa sijoittuminen eri luokkiin on määräytynyt ammatin, varallisuuden ja koulutuksen perusteella. Yli 161 000 ihmisen haastattelututkimuksen perusteella vanhat luokkajakoperusteet kuvaavat kuitenkin heikosti nyky-yhteiskuntaa ja sopivat vain 39 prosentille väestöstä.

BBC:n tutkimuksen mukaan perinteisen luokkajaon perusteet ovat liian yksinkertaiset. Luokkajakoa määritettäessä tulisi ottaa huomioon kolme ulottuvuutta: taloudelliset, yhteiskunnalliset ja kulttuuriset tekijät.

Himanen julkisuuteen Nybergin ohjelmassa

Himanen esiintyi suorassa lähetyksessä sunnuntaina 14. huhtikuuta. Pitkään julkisuutta kaihtanut filosofi Pekka Himanen tuli vihdoin ulos kaapista. Julkisuutta kaihtanut kohufilosofi Pekka Himanen avautui kiistellystä selvityksestä tv-katsojille.

Himanen toivoo toimittajien puoluekantoja esiin

Filosofi Pekka Himanen pitää tulevaisuustutkimukseensa kohdistuvaa kritiikkiä hyökkäyksenä pääministeri Jyrki Kataista (kok) vastaan.

"Jos haluaa tehdä tutkivaa journalismia, voisi selvittää minkälaiset poliittiset taustat on kirjoittaneilla toimittajilla tai heidän käyttämillään päälähteillä", sanoi Himanen tiedotustilaisuudessa valtioneuvoston juhlahuoneistossa Smolnassa Helsingissä tiistaina.

Himanen sanoi kokevansa jääneensä Kataiseen kohdistuvassa hyökkäyksessä "välimateriaaliksi."

Kellarin kuningas

Violetinharmaa taivas odottaa pohjoisessa raskaana ja pahantahtoisena. Filosofi Esa Saarinen naksauttaa vilkun päälle ja ohjaa auton keskelle pöllyävää lunta.

Vuodet ovat kohdelleet Saarista armollisesti. Onhan hän jykevöitynyt, ja tummaa tukkaa halkoo jokunen harmaa hius, mutta ei Saarinen vanhalta näytä, vaikka hän täyttää heinäkuussa 60 vuotta.

Tuttu näky takavuosilta: Vahva leuka, uljasmuotoinen nenä, suuret silmälasit, joiden alta kohoavat pensasmaiset kulmakarvat. Korkea otsa päättyy syviin ohimolahdekkeisiin ja taaksepäin kammattuihin pitkiin hiuksiin.

Ensimmäisen kerran nuo kasvot nähtiin julkisuudessa vuonna 1977, kun Ilta-Sanomat haastatteli Saarista, joka oli väitellyt filosofian tohtoriksi vain 24-vuotiaana. Väitöskirja käsitteli logiikkaa, ja sen nimi oli suomeksi käännettynä:

Taaksepäin katsovat operaattorit intensionaalisessa logiikassa ja filosofisessa analyysissä.

Kun Saarinen tapasi Pipsa Pallasvesan, hänen päälleen ilmestyi leoparditäpläinen pikkutakki. Muitakin uusia ystäviä ilmaantui, kuten Pentti Kouri, Lenita Airisto ja yrittäjä Ensio Miettinen.

Saarinen on hetken hiljaa ajatuksissaan ja jatkaa sitten.

"Pipsa kyllä mullisti kaiken. Siinähän oli se outo tilanne, ettei Pipsa ollut yhtään naisihannekuvani kaltainen hahmo. Hän on ihmisenä niin valtavan viisas ja seksikäs ja moniulotteinen ja vangitsematon."

Bulgarialaisten ryntäys maahan

Hiljattain kerrottiin ympäristöministeriön suunnitelmasta nostaa pullopanttien hintaa. Asiantuntijan mukaan se aiheuttaa samalla bulgarialaisten ryntäyksen maahan.
IS kertoi maaliskuun lopulla ympäristöministeriön ehdotuksesta, jonka mukaan lasipullojen ja tölkkien pantit nousisivat jopa sata prosenttia: lasipullon pantti nousisi 20 senttiin nykyisestä 10 sentistä.

Juomatölkkien pantit nousisivat hieman maltillisemmin, sillä 15 sentin sijaan niiden pantti olisi 20 senttiä. Korotus olisi siis kolmanneksen verran. Ehdotuksen taustalla on halu saada ihmiset palauttamaan varsinkin herkästi särkyvät lasipullot kauppaan.

Varsinkin Helsingin seudulla on viime vuosina totuttu siihen, että Bulgariasta tulevat romanit keräävät kaduilta, pysäkeiltä ja puistoista kaikki tyhjät pullot ja tölkit tehokkaasti ja siististi talteen. Panteista tuleva tulo on nimittäin erittäin hyvä verrattuna ansiotasoon kotimaassa.

"Noloa katsoa virkamiehiä kieltämässä tutkimuksia"

Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr) otti kärkevästi kantaa lohen kalastuskiintiöistä nousseeseen kiistaan.
Kohu syntyi, kun innokkaana kalamiehenä tunnettu näyttelijä Jasper Pääkkönen kertoi Yle:n haastattelussa maa- ja metsätalousministeriön virkamiesten yrittäneen hiljentää hänet Suomen kalastuspolitiikkaa kritisoineen blogikirjoituksen jälkeen. Pääkkösen mukaan hänet kutsuttiin ministeriöön, jossa virkamiehet toivoivat pääsevänsä eroon häiritsevästä kirjoittelusta.

Esiintymisjärjestys vaikuttaa euroviisuissa menestymiseen

Insinöörin tarkkuudella Petteri Järvinen on analysoinut euroviisumenestystä ja Exelistä se logiikka löytyy.

Tämän vuoden euroviisut menivät Suomelta tutun kaavan mukaan: biisiä kehutaan etukäteen ja sen odotetaan sijoittuvan kärkijoukkoon. Pettymys on kuitenkin suuri, sillä lopullinen sijoitus löytyy tuloslistan häntäpäästä.

On helppo syyttää muita maita naapuriavun antamisesta, mutta esiintymisjärjestyksellä saattaa olla suurempi vaikutus. Kun kaikki laulut on laulettu ja katsojat vihdoin pääsevät äänestämään, alkupään esitykset ovat jo unohtuneet. Siksi paikka esityslistan lopussa on menestyksen kannalta kullanarvoinen.

Onko sillä laululla loppupeleissä  mitään merkitystä? Keskitytään siis ensi vuonna lobbaamaan "oikeaa" esiintymisjärjestystä.

Olitsä Krista niin hyvä, mutta ei voi mitään, väärä esiintymisjärjestys...

Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa

Gumball 3000 -kilpailijat joutuivat tekemisiin poliisin kanssa heti autojen saavuttua Suomeen.
Gumball 3000 -kisailijat saapuivat maanantaiaamuna Turkuun Tukholmasta.

Urheiluautoilla oli heti kaahattu reipasta ylinopeutta matkalla Helsinkiin, Salon poliisista kerrotaan IS:lle.

Rikosylikonstaapeli Heikki Anttila Salon poliisista kertoo, että viidestä autosta on tehty ilmoitus törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Ilokaasun myynti herätti viranomaiset - kymmenille selvityspyyntö

Tukes aikoo kuulla alle kymmentä ilokaasukauppiasta. Päätös asiasta on määrä tehdä kesäkuun aikana.
Toistaiseksi yhdeltä suomalaiselta yritykseltä on pyydetty selvitystä ilokaasun myynnistä, kertoo Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes).

Helsinkiläisen Iloiset Keittiöpojat -yrityksen vastauksessa on ollut kuitenkin puutteita, minkä vuoksi sille aiotaan toimittaa vielä täydentävä kuulemispyyntö.

Kemikaalituotevalvonnan johtaja Esa Nikunen Tukesista sanoo, että pahimmillaan yritystä uhkaa ilokaasun myyntikielto. Näin käy, jos virasto toteaa sen myyvän ilokaasua päihtymistarkoitukseen.

Tuloksia, otteluohjelma ja kommentteja Suomen peleistä

Lätkäradion MM-loppulausunto: Kultaiset potat ja Faselin spedeily pilasivat tunnelman

Ruotsi voitti MM-kultaa, Suomi ei voittanut mitään.


Valokuvaaja esittely

Ruotsalainen Erik Johansson. erikjohanssonphoto.com

Tämänhän pitäisi olla Suomessa - maailman suurin sauna

Tämä kunnia olisi suomalaisten pitänyt napata itselleen.
Saksalaisessa Sinsheinin pikkukaupungissa juhlittiin nimittäin keskiviikkona sitä, että paikkakunnalla sijaitsee maailman suurin sauna, kertoo Express-lehti.

Sen vahvisti Guinnessin ennätysten kirja.

Tämä "supersauna" sijaitsee paikallisessa kylpylässä. Aivan perinteinen sauna se ei ole, sillä se on saanut vaikutteita muun muassa sisustukseensa Japanista.

Lauteille mahtuu 160 saunojaa, jotka voivat ihailla valtavassa akvaariossa uiskentelevia karppeja.

Baaritiskin mustavalo voi paljastaa kummia luottokortistasi

Suomalaisten lompakoissa kulkee monenlaista maksukorttia. Mutta kuinka moni on kiinnittänyt huomiota siihen, mitä "salakoodeja" korttiin on kaiverrettu?

Kortin vetäminen esiin mustavalossa tuo näkyviin uusia ikoneja ja tekstejä. American Express -korttiin ilmestyy teksti "AMEX". Visan logon taakse puolestaan "syttyy" kirkas V-ikoni. Myös Master ja Diners kokevat "muodonmuutoksen".

Anthony Bourdain sanoi, ettei hän pidä Suomesta?

Kun suomalaiset meinasivat hermostua, hän korjasi, ettei hän pidä Suomen kaltaisista maista, joissa kaikki on siistiä, järjestelmällistä ja normitettua.

Suomi todellakin on normikulttuuri. Joka asiaan löytyy sääntö, normi tai mittatikku.

Tilatkaapa gintonic suomalaisessa baarissa, niin tarjoilija mittaa ginin viinamitassa, joka on mittauslaitelain mukaisesti varmennettu mitta-astia. Jossakin toisessa maassa baarimikko kaataa ginin tuosta vain, silmällä mitaten.

Kun asiat menevät normikulttuurissa pieleen, normaali reaktiotapamme on sääntöjen kiristäminen. Laaditaan uusi ja entistä tarkemmin määritelty laki, asetus tai muu pykälä. Näin pelikenttä on joka vuosi pienempi ja ahtaampi.

Kun olin vähän päälle parikymppinen, puhuttiin innolla riskiyhteiskunnasta. Muutama vuosi sitten ihmettelin, että minne tämä puhe on kadonnut, kunnes tajusin: olemme muuttaneet sinne asumaan.

Sadattuhannet terveet ihmiset syövät lääkkeitä varmuuden vuoksi, koska jokin laboratorioarvo kertoo kohonneesta riskistä. Päiväkodeissa lukee "JUOKSEMINEN KIELLETTY", koska jotakin voisi sattua.

Jos media olisi pankki, meillä olisi vielä pankkikirjat

Jos Steve Jobs olisi perustanut toimintansa markkinatutkimuksiin, maailmassa ei olisi myyty viime vuonna 128 miljoonaa tablettilaitetta.

Pankkien teettämän markkinatutkimuksen mukaan asiakkaat ovat tottuneet pankkikirjoihin ja printtitiliotteisiin, ne ikään kuin kuuluvat jokaiseen arkipäivään. Saman tutkimuksen mukaan suomalaisten enemmistö uskoo käyttävänsä tulevaisuudessa enemmän pankkikirjaa kuin internet-pankkia.

Jalmari Helander: Yritän löytää töihini Spielberg-hetkiä

Eräänä iltapäivänä 1990-luvun alussa Hyrylän lukiosta lintsasi kaksi nuorta miestä. Toisessa pöydässä Shellin kahviossa istui 16-vuotias Jalmari Helander, toisessa vuotta nuorempi Antti-Jussi Annila.

”Kuulin ohimennen AJ:n sanovan, että Steven Seagal on kostamisen professori. Tajusin, että tuo ei voi olla tyhmä jätkä. Meistä tuli heti kaverit.”

Nuoret leffahullut innostivat toisiaan. Koulun auditoriossa sai ensi-iltansa esimerkiksi aggressiivisesta luonnonsuojelijasta kertova Käpytikka-sarja. Yleensä elokuvissa oli holtittoman paljon ammuskelua. Verta tehtiin Stephen Kingin reseptillä, johon kuului elintarvikeväriä ja siirappia. Paukkupommiefektitiimiin kuului myös muuan Konsta Mannerheimo.

Toukokuussa 2013 uutisoitiin, "Jalmari Helanderin uuden elokuvan tähti on Samuel L. Jackson - Yhdysvaltojen presidenttinä Suomen metsissä".

Samuel L. Jackson näyttelee Yhdysvaltojen presidenttia toimintaseikkailussa Big Game (”suurriistaa”, tai ”suuri peli”), jonka toinen päähenkilö on 13-vuotias poika. Presidentin lentokone putoaa terrori-iskussa suomalaismetsään. Rare Exportsin ohjaaja on suunnitellut elokuvaansa jo parin vuoden ajan, ja sitä päästään kuvaamaan vihdoin tänä kesänä.

Imee aurinkoa kuin musta aukko

Keksijä Ronald Ace uskoo mullistavansa aurinkovoiman ja on tehnyt patenttihakemuksen Yhdysvalloissa "aurinkoansasta", jonka voi asentaa katolle tai jota voi käyttää aurinkovoimaloissa. Keksinnön pitäisi voittaa kaikki tähänastiset aurinkoenergian ongelmat, jotka ovat estäneet sitä yleistymästä.

Tutkimuslaitosten ulkopuolelta tullut keksijä väittää aurinkoansan takaavan 92 prosenttia maailman energiantarpeesta, jos sitä aletaan valmistaa.

Toistaiseksi keksintö on olemassa vasta paperilla. Asiantuntijat suhtautuvat epäluulolla uuteen tekniikkaan. John Darnell, joka on tutkinut keksijän laskelmia, on kuitenkin vakuuttunut.

Darnell laskee, että patentoidulla paneelilla tuotettu sähkö maksaisi kaksi dollarisenttiä (1,54 eurosenttiä) kilowattitunnilta. Se olisi noin kaksi kolmasosaa pienempi hinta kuin energialla on nykyään ja yhdeksäsosa nykyisen aurinkoenergian hinnasta.

Aurinkoansan avulla saisi myös lämpöä, jota kodit voisivat käyttää veden ja ilman lämmitykseen.

Twitterin käyttäjä ole tarkkana, tilisi voidaan jäädyttää

Moni Twitterin käyttäjä lisää usein pisteen viestinsä alkuun, .@jokujoku , jos haluaa viestinsä tavoittavan mahdollisimman monta, myös ne jotka eivät häntä seuraa. Se on vähän kuin roskapostin lähettämistä ja Twitterin tuki voi jäädyttää tilisi.

Kokonaan pisteen käytöstä viestin alussa ei tarvitse luopua, esim jos ufo on laskeutunut takapihallesi ja haluat kertoa sen koko maailmalle. Suhtaudu sen käyttön kuitenkin kuten suhtaudut roskapostin lähettämiseen. Pääasiassa piste viestit ovat kuitenkin merkityksettömiä ihmisille jotka eivät ole ketjun keskusteluun osallistuneet.

Istuminen tappaa – kaikkia haittoja ei vielä edes tiedetä

"On huomattu, että runsas istuminen on itsenäinen kuolemaa aiheuttava riskitekijä, vaikka liikkuisi paljon. Logiikka on sama kuin tupakoinnissa. Ei tunnin lenkki poista niitä haittoja, joita syntyy, kun polttaa askin tupakkaa", sanoo Vasankari.

Istumisen aiheuttamia sairauksia ovat esimerkiksi sydän- ja verisuonitaudit ja kakkostyypin diabetes. Kaikkia haittoja ei vielä edes tiedetä, sillä tutkijat ovat heränneet selvittämään istumisen vaaroja vasta viime vuosina. Mutta se tiedetään, että istumatyöläinen kuluttaa pahimmillaan vain neljä prosenttia enemmän kuin sohvaperuna.

Jos siis olisi pakko valita joko suositusten mukainen kuntoliikunta tai se, että istuu yhdeksän tunnin sijaan vain neljä, olisiko viisaampaa valita jälkimmäinen?

Näin istut vähemmän

"Pelkästään istumisen vaihtamisella seisomiseksi emme saa aikaiseksi riittäviä liikunnan hyötyjä. Mutta uskon, että istumisen vähentäminen on kansanterveyden kannalta tehokkaampaa kuin runsaan kuntoliikunnan puolesta kampanjoiminen", Vasankari sanoo.   Hän uskoo, että parin vuoden päästä sekä Suomessa että maailmalla tehdään virallisten liikunta- ja ravitsemussuositusten rinnalle istumissuositukset.

Liikkumalla voit elää pidempään!

Pyörällä näet enemmän

Polkupyörä on tyylikäs ja kaikin puolin erinomainen tapa liikkua paikasta toiseen. Pyöräillessä aistii ympäristöään, havainnoi maisemaa ja elämää – Pyöräillessä näkee enemmän.

Kaupungeissa polkupyörä on elegantti valinta ja usein nopein kulkuneuvo. Pyörä sopii kaupunkiajoon mainiosti. Se on liikkumisvälineenä hiljainen, halpa, ekologinen ja nopea. Se ylläpitää viihtyisää kaupunkiympäristöä eikä parkkeerauskaan tuota ongelmia. Pyörällä on näppärä kurkistella kulman taakse ja löytää uusia kiintoisia kohteita.

Työmatkapyöräily herättää kehon joka solun, ajatukset tuulettuvat ja työpäivä alkaa vireänä. Samalla täyttyy helposti kuntoliikunnan suositus. Päivittäisellä matkalla reitin ympäristö elää vuodenaikojen mukana. Aina löytyy uusia vivahteita.

Polkupyörällä taittuvat lyhemmät päiväretket ja pidemmät lomamatkat. Kesäisten vehmaitten laidunten ja kimaltelevien järvenselkien halki polkiessa mieli lepää. Kotomaamme koko kuva avautuu aistiemme armoille.

Polkupyörä tarjoaa edullisen kyydin ympäri vuoden. Pyöräily on flirttailevaa cruisailua, kiireetöntä köröttelyä, pikaisia polkaisuja, hikisiä treenejä, lomailua ja arkista aherrusta. Ja pyöräilijä näkee matkallaan enemmän.

Valtakunnallista Pyöräilyviikkoa vietetään vuosittain toukokuun puolivälissä. Pyöräilyviikon tarkoitus on pitää esillä pyöräilyn moninaista merkitystä kertomalla sen eduista niin yhteiskunnan kuin yksittäisen ihmisenkin kannalta.

Pyöräilyviikon koordinoinnista vastaa Suomi pyöräilee -kampanja yhdessä Pyöräilykuntien verkoston kanssa.

Kuvasi voivat päätyä kohta minne vain – oikeuden päätös tekee Facebook- ja Instagram-kuvista vapaata riistaa

Britanniassa Instagram, Facebook ja Flickr ovat saamassa oikeuden viedä käyttäjiensä kuvia omiin tarkoituksiinsa kuten mainontaa varten. Muutokset tekijänoikeuslakiin ovat menossa läpi yritysten lobbaamisen seurauksena.

Muutokset ovat osa isoa ja rönsyilevää lakipakettia, joka koskee yrityksiä ja niiden toimien sääntelyä. Britannian hallituksen lakipaketti kääntää tekijänoikeussääntelyn päälaelleen, niin, että oikeudet kuvien käyttöön siirtyvät tekijältä suurille amerikkalaisyrityksille, joiden palveluissa kuvia julkaistaan, kirjoittaa uutispalvelu The Register.

Lakipaketti menee vielä parlamentin äänestykseen, mutta käytännössä hallituksen lainsäädäntöuudistuksen äänestäminen kumoon olisi äärettömän harvinaista.

Haaste olisi pitänyt ottaa vakavasti: ”Katoaako painettu sanomalehti viiden vuoden päästä?”

Paperilehtien levikit laskevat ja lehtiä kuolee, mutta useimmat potilaat ne vain sinnittelevät vuodesta toiseen. Talouselämä-lehti julkaisi pari viikkoa sitten ansiokkaan katsauksen printtilehtien tulevaisuuteen. Levikkien romahdus ja ilmoitustulojen lasku sekä digimedian huono tuottavuus on mediayhtiöille ”tappava yhtälö”.

TE:n trendiennuste vuoteen 2020 on lohduton. Helsingin Sanomien levikki laskisi pariin sataan tuhanteen, kun se oli parhaimmillaan lähes neljännesmiljoonan enemmän. Seiska, entinen 7 päivää -lehti, jota vielä viime vuosikymmenen puolivälissä myytiin keskimäärin 265 000 kappaletta, romahtaisi 40 000:een.

ERÄMAAN ARMOILLE

Kohti täydellistä vapautta

Sean Pennin elokuva kertoo sovinnaisesti nuoresta miehestä, joka pakenee yhteiskuntaa Alaskaan

Sean Pen­nin oh­jaa­ma Erä­maan ar­moil­le on näh­ty meil­lä elo­ku­va­teat­te­reis­sa, ja se ke­rä­si muu­ta­mia Gol­den Glo­be- ja Os­car-eh­dok­kuuk­sia­kin. Ta­ri­na pe­rus­tuu to­si­ta­pah­tu­miin. Pa­ri­kymp­pi­nen Chris­top­her kar­kaa val­mis­tu­jais­juh­lien­sa jäl­keen ko­toaan ja läh­tee vael­ta­maan koh­ti vil­liä poh­jois­ta.

Amerikansuomalainen on ylpeä

Valokuvaaja Vesa Oja on kuvannut amerikansuomalaisten nykypäivää. Köyhyys ja kurjuus ovat mennyttä. Nyt suomalaisuus on ylpeyden aihe

Oja on kiertänyt kahdeksan vuoden ajan Yhdysvalloissa ja Kanadassa kuvaamassa sinne muuttaneita suomalaisia ja heidän jälkeläisiään. Suururakan tuloksena on syntynyt nyt ilmestyvä kirja, näyttely ja myös tässä jutussa olevat valokuvat.

Ojan kuvissa näkyy suomalaisuutta, mutta myös sellaista amerikkalaisuutta, joka ei ole meille tuttu televisiosarjoista. Näiden kuvien ihmiset elävät amerikkalaista arkea etenkin Yhdysvaltojen pohjoisissa osavaltioissa ja Kanadassa.

Amerikansuomalaiset ovat suurin ulkosuomalaisten ryhmä. Vaikka ruotsinsuomalaisia on lähes yhtä paljon, eroja on runsaasti.

Muuttoliike Atlantin taakse oli kiivaimmillaan lähes sata vuotta aikaisemmin kuin Ruotsiin. Pitkä aika ja pitkä etäisyys ovat nyt hävittäneet suomen kielen lähes kokonaan. Ruotsissa suomalaiset puhuvat yhä suomea, ja he muodostavat naapurimaassa suuren ja tunnetun vähemmistön. Amerikassa sen sijaan suomalaisuus on vain osa siirtolaisista muodostuneen kulttuurin sekoitusta. Suomesta lähti Pohjois-Amerikkaan suuressa muuttoaallossa 1860-luvulta 1900-luvun alkupuolelle noin 370 000 siirtolaista. Sitten muutto hiipui, tosin Kanadaan muutettiin vielä sotien jälkeen.

Applen ohjelmistojen ilmeeseen suuria muutoksia

Apple valmistelee merkittäviä muutoksia iOS-alustaan, jota käytetään esimerkiksi iPhone-puhelimissa ja iPad-tableteissa, kertovat uutistoimisto Bloombergin lähteet. Viime syksynä Apple mullisti ohjelmistokehityksensä, ja se on johtanut kiinnostaviin muutoksiin. Kohta ne näkyvät käyttäjien ruuduilla.
Muutosten taustalla on puolisen vuotta sitten tehty uudistus Applen johdossa ja tuotekehityksessä. iOS-kehityksestä vastannut ja hankalan henkilön maineessa ollut Scott Forstall joutui lähtemään yhtiöstä.

Huiveista on tulossa osa kaupan työasuja

Myy­jä Ki­fah Mo­ha­med peit­tää töis­sä pään­sä omal­la pie­nel­lä hui­vil­laan. HOK-Elan­non joh­ta­ja us­koo hui­vien pian ole­van osa suur­ten työn­an­ta­jien asu­ja.

Muo­vi­pak­kaus­ten pi­no kas­vaa ri­peää tah­tia. Hel­sin­gin Itä­kes­kuk­sen Pris­mas­sa myy­jä Kifah Mohamed täyt­tää li­ha­hyl­lyä. "Ei täs­sä voi­si kaa­pua pi­tää: se voi­si jää­dä trol­lin pyö­rien al­le." Mo­ha­me­din hiuk­sia peit­tää tum­ma hui­vi. Pää­kau­pun­ki­seu­dun suu­rim­mas­sa osuus­liik­kees­sä HOK-Elan­nos­sa on ol­lut vuo­sia lin­ja, et­tä us­kon­nol­li­sis­ta syis­tä voi käyt­tää pää­hi­net­tä.

"E­del­ly­täm­me yh­te­näi­siä työa­su­ja. Nii­hin so­pii siis­ti hui­vi, jo­ka ei hul­mua ei­kä ai­heu­ta tur­val­li­suus­ris­kiä", ker­too hen­ki­lös­tö­joh­ta­ja Antero Levänen".

KES­KUS­TE­LU us­kon­nol­li­sis­ta pää­hi­neis­tä vi­ri­si täl­lä vii­kol­la, kun Il­ta-Sa­no­mat ja HS ker­toi­vat van­taa­lai­ses­ta lin­ja-au­ton­kul­jet­ta­jas­ta, jol­ta bus­si­yh­tiö on kiel­tä­nyt sik­hi­tur­baa­nin käy­tön. Siis­ti hui­vi tai sik­hi­tur­baa­ni on Le­vä­sen mu­kaan sal­lit­tu, toi­sin kuin epä­siis­ti pi­po tai ne­nä­lä­vis­tys ruo­ka­tis­kin ta­ka­na.

PUO­LUS­TUS­VOI­MIS­SA tai po­lii­sis­sa tur­baa­neis­ta tai hui­veis­ta ei ole kes­kus­tel­tu ei­kä vir­ka­pu­ku­oh­jeis­tus­ta ole ky­see­na­lais­tet­tu. Pää­hän pan­naan yleen­sä lak­ki, suik­ka, pi­po tai kar­va­lak­ki. "Muut kuin vir­ka-asun pää­hi­neet on kiel­let­ty. Tä­mä tie­de­tään, ei­kä muu ole tul­lut esiin", ker­too po­lii­si­tar­kas­ta­ja Ari Alanen Po­lii­si­hal­li­tuk­ses­ta.

HS:n ju­tus­sa per­jan­tai­na lin­ja-au­ton­kul­jet­ta­ja Gill Sukhdarshan Singh toi­voi, et­tä hä­nen poi­kan­sa voi­si pa­rin vuo­den pääs­tä ar­mei­jas­sa käyt­tää tur­baa­nia sen si­jaan, et­tä jou­tui­si leik­kaa­maan hiuk­sen­sa.

Toi­ve ei to­teu­tu­ne: "Mie­hil­lä pi­tää ol­la siis­tit, ly­hyet hiuk­set, mut­ta ei tar­vit­se ol­la sii­li­tuk­ka", ker­too ma­ju­ri Juha Karjalainen Puo­lus­tus­voi­mis­ta. Hä­nes­tä ar­mei­jan tou­hu me­ni­si vil­lik­si ja so­ti­las­il­me kär­si­si, jos omia pää­hi­nei­tä sal­lit­tai­siin.

Onko toisten viha sallitumpaa kuin toisten?

Mutta vihaa osaavat lietsoa ja asiattomuuksia huudella muutkin kuin nimettömät kansalaiset - itse asiassa myös ne nimellään esiintyvät vaikuttajat, jotka Yleisradio esittelee nyt yksiselitteisesti vain vihan kohteina.

Eikö asiallisia sanavalintoja tulisi vaatia vielä tiukemmin kaikilta heiltä, joilla on tavallista kansalaista paremmat mahdollisuudet saada viestinsä esiin?

Appelsin Ulla Iltasanomat 3.5.2013

Otetaan vaikkapa Ylen esiin nostama toimittaja Atlas Saarikoski. Hän vihaa tekstiensä perusteella avoimesti esimerkiksi kaikkia sikatilallisia ja on lietsonut aggressioita näitä vastaan kirjoittamalla "julmasta" elinkeinosta ja ihmisistä, jotka "repivät tuottoja eläinten selkänahasta". Saarikoski on siteerannut innostuneena myös tunnettua miestenvihaajafeministiä, jonka mukaan "miehet ovat kykenemättömiä empatiaan ja rakkauteen".

Yleisradio taluttaa pelkkänä nettivihan kohteena esiin myös toimittaja Emilia Kukkalan, joka itse on omissa nettikirjoituksissaan muun muassa nimitellyt yhden puolueen poliitikkoa "tissiposkeksi", työnantajia "posliinihampaisiksi psykopaateiksi" ja kohtaamiaan ihmisiä "perserei'iksi". Tai anteeksi: itse asiassa Kukkala on sanonut, että sanan "persereikä" käyttö näistä hänen kohtaamistaan ihmisistä "on loukkaus kaikkia maailman persereikiä kohtaan". Hiljattain Kukkala arvioi kanssaan eri mieltä olevia ihmisiä "vitun pahveiksi" ja "puupäiksi".

Nettipoliisin havaintoja

Poliitikko
Poliitikolla voi olla useita eri profiileja, blogeja ja sivustoja sosiaalisessa mediassa. Välillä on epäselvää käyttääkö palvelua poliitikko itse vai avustaja. Monesti palvelut on myös linkitetty yhteen: esimerkiksi siten, että Facebookin päivitys kirjautuu automaattisesti Twitteriin. Poliitikkojen blogaukset ovat yleensä yhtä ympäripyöreitä kuin missien maailmanrauhatoiveet.

Isän maalinen
Nämä henkilöt olivat kovia kavereita vielä yläasteella, mutta kyllähän pilottitakki näyttää jo vähän hassulta nelikymppisellä. Toki näitä löytyy nuorempaakin sorttia. Isän maalisen koulutustaso on monesti profiilin mukaan ”elämän koulu”. Isän maalinen on osittain alaryhmä vihapuhujalle ja somekänniääliölle, mutta ansaitsee oman mainintansa. Lue lisää

Oikeus: Abloy-lukkojen murtoriskistä vaiettava

Abloy-lukkojen rakenteellisen heikkouden rikostutkinnan yhteydessä paljastanut lukkoseppä on pakotettu oikeuden päätöksellä hiljaiseksi.

Abloy Oy vaati lukkosepälle puolen miljoonan euron uhkasakkoa, jotta mies pysyy vastedes hiljaa yhtiön asioista. Varsinais-Suomen käräjäoikeus vahvisti uhkasakon torstaina.

Kyseinen eläkkeellä oleva lukkoseppä avusti poliisia paljon julkisuutta saaneen Turun hiipparimysteerin selvittämisessä. Lukkosepän todistus oikeudessa vaikutti olennaisesti siihen, että hiippari sai rikossarjastaan tuomion viime maaliskuussa.

Ei enää näitä! 5 yliarvostettua lihaskuntoliikettä

Älä tuhlaa aikaasi näihin tuttuihin lihaskuntoharjoituksiin, joista voi olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä.

-Staattiset pidot

-Perusvatsat

-Penkkipunnerrus

-Reisilihaslaite

-Jalannostot roikkuen

Daily Health Post -sivusto listasi viisi kuntosalilla tehtävää lihaskuntoliikettä, jotka kannattaa pikimmiten korvata paremmilla ja tehokkaammilla.

Vappujuhlijoille myytiin ilokaasua pakettiautosta Helsingissä

Vappujuhlijoille myytiin suoraan pakettiautosta ilokaasua Helsingin Kaivopuistossa. Lain mukaan ilokaasun myyminen päihdetarkoitukseen on kiellettyä.
Kaivopuiston alue oli vapun juhlinnan päänäyttämö Helsingissä. Tuhannet ihmiset kokoontuivat alueelle nauttimaan vapunriennoista ystävien seurassa.

Tänä vuonna kuplajuomia nauttivalla vappukansalla oli myös mahdollisuus ostaa pakettiauton takaa ilokaasua.

Ilokaasuauto.comilla oli viikonloppuna Helsingissä useampi auto myyntitehtävissä lähes vuorokauden ympäri. Ilokaasun impaamien voi johtaa aivovammaan tai tukehtumiseen.

Poliisi ilokaasun myynnistä: Aika kädettömiä tässä ollaan

"Totta kai olisi täytynyt tarkastaa, onko myynti laillista. Olisimme pyrkineet selvittämään, mihin tarkoitukseen ilokaasua myydään", komisario Jukka Tylli sanoo. Viranomaisten puuttuminen ilokaasun myyntiin vaikuttaa varsin rajalliselta. Helsingin huumepoliisin esitutkinnassa ei ole ollut ainoatakaan asiaa koskevaa juttua, kertoo rikoskomisario Juha Piippo. "Tietoa on kyllä tullut usealta suunnalta, että ilokaasua käytetään päihdetarkoitukseen. Näkisin, että ongelmaan pitäisi puuttua useamman sektorin tasolla."

”Minua ei ole koskaan raiskattu – mutta nyt tuntuu siltä”

Kirjailija Katariina Souri katsoo tulleensa törkeästi huijatuksi Supersiskot-mainoskampanjassa. Souri sanoo Uudelle Suomelle vaativansa kampanjan järjestäjiä vähintään oikaisemaan näkyvästi väärät tiedot. –Mua ei ole koskaan raiskattu eikä pahoinpidelty, Souri kirjoittaa Facebook-päivityksessään.

–Mutta nyt kyllä tuntuu, että minut on raiskattu. Kiitos Maria Drockila, puhelimitse tavoitettu Souri lisää Uudelle Suomelle.

Yrittäjä ja entinen missi Maria Drockila voitti Diili-ohjelman julkkisversion ja sijoitti voittorahansa Supersiskot-hankkeeseen. Hyväntekeväisyyskampanjan on tarkoitus ehkäistä nuoriin tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa. Katariina Souri suostui kampanjan mainoshahmoksi. HS 30.4. 2013.

Niklas Herlin kirjoitti blogissaan, "Hyvästi hyväntekeväisyys!".

Seitsemän kuoli lentokoneen maahansyöksyssä Afganistanissa - dramaattinen video.

Rahtikone syöksyi maahan vain hetki nousun jälkeen Bagramin lentotukikohdassa, hieman Kabulin ulkopuolella. Koneessa oli seitsemän yhdysvaltalaisen miehistö, ja he kaikki saivat surmansa onnettomuudessa.

Kone oli matkalla Dubaihin. Kone oli tyypiltään Boeing 747-400. Sen omisti yksityinen National Air Cargo, jonka edustaja vahvisti kyydissä olleiden kuoleman uutistoimisto Reutersille.

Ääriaineksen viha elää yhä Yhdysvalloissa

Oikeistolaiset ääriryhmät ovat lisääntyneet Yhdysvalloissa presidentti Barack Obaman presidenttikaudella.

Texasin takamailla, lähellä Wacon kaupunkia, on maatila, jonka portti on auki. Portin sisäpuolella on kaunis, kukilla koristeltu muistomerkki.

Kiveen kaiverrettu teksti karmii selkäpiitä:

"Helmikuun 28. päivä 1993 [Yhdysvaltojen aseviranomaisen] ATF:n ja [liittovaltion poliisin] FBI:n agentit hyökkäsivät Daavidin oksaksi kutsuttua kirkkoa ja sen jäseniä vastaan. 51 päivän ajan daavidilaiset ja heidän johtajansa David Koresh kestivät. Huhtikuun 19. päivänä 1993 tahallaan sytytetty tuli tuhosi daavidilaiset ja heidän kirkkonsa. 82 ihmistä kuoli hyökkäyksen aikana, heistä 18 oli 10-vuotiaita tai nuorempia lapsia."

Poliisi hyökkäsi maatilalle, koska Koresh ylläpiti siellä seksikulttia ja oli kerännyt pienen armeijan pyörittämiseen riittävän asevarannon.

Lahkonsa naiset ja osan alaikäisistä tytöistä Koresh oli ottanut omiksi vaimoikseen. Aseiden määrässä ei ollut mitään laitonta, mutta poliisi epäili osan aseista olleen kiellettyjä automaattiaseita.

Ilmari-sääksen kevätmuutto 2013

Ilmari Sääksi

Ilmari pyrähti siivilleen talvehtimisalueeltaan 29.3 ja aloitti matkan kohti pohjoista. Puolenpäivän aikaan alkanut lento päättyi kello 18, 99km lennon jälkeen Ilmarin asetuttua yöpyuulle.

25.4 Ilmari Sääksi on bongattu Vanajaveden Lammassaaresta.

Seuraa Ilmarin lentoa kartalla. Lisätietoa Luonnontieteellinen keskusmuseo.

Sosiaalinen maatalous, hoitava maatalous

Maaseutu ja luonto, eläimet ja kasvit, siinä oljenkorsi terveydellisten ja sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseksi sekä kasvavien sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten helpottamiseksi. Näin ajatellaan nyt monessa maassa.

Niinpä onkin keksitty, että vanhat dementoituvat ihmiset voitaisiinkin palauttaa maalle ja hoitaa halvoin kustannuksin jossain maatalossa. Siellä nämä voisivat osallistua talon töihin voimiensa ja kykyjensä mukaan ja toimia samalla tervetulleina mummeleina ja ukkeina.

Muistoissamme vain on Suomessa 1800-luvun yhteiskunta vanhojen ja vaivaisten kyläkiertoineen, jolloin nämä ryhmät joutuivat kiertämään hoidokkeina talosta taloon. Heitä sijoitettiin myös työlaitoksiin maalle tekemään töitä ja hankkimaan näin leipänsä.

Vihapuhe puhutti

Yle kysyi julkkiksilta minkälaista vihapostia he olivat saaneet, poikkeuksetta esimerkit eivät olleet terveiden ihmisten kirjoittamia. Ihminen joka ei kolua kaikenmaailman ns. törkykeskustelupalstoja ei koskaan törmää jutussa käytettyihin sanontoihin.

On lehtiä joiden keskustelupalstojen viestejä ei juurikaan moderoida, tai ainakin hyvin kevyesti. Vastuuta siis enemmän julkaisijoille. Mitä tulee julkkisten sähköpostitse saamiin viesteihin, pitäisivät yksityisosoitteensa salassa. Monet ns. julkkikset haluavat julkisuuteen hinnalla millä hyvänsä, vaikka sitten kertomalla saamastaan vihapostista. Muut "saavutukset" ovat korkeintaan väläys jossain TV:n keskusteluohjelmassa. Se ei rajoita kenenkään sananvapautta, olla lukematta ja julkaisematta törkyviestejä.

Ovatko törkyviestien lähettäjät jo saaneet viestinsä perille? Vai mistä johtuu radio ja tv-ohjelmiin pesiytynyt räävitön kielenkäyttö. Kuunnelkaa vaikka pyöreänpöydän keskusteluja, tuskin yhtäkään lähetystä etteivät mainosta "riemurasiaansa", tehostaakseen viestiään. Ihminen joka ei osaa kiroilematta keskustella on vähän tuuliajolla ja köyhä kielellisesti. Eivät tavalliset ihmiset arkisissa keskusteluissaan, jos teinit jätetäään pois, käytä alatyylisiä ilmauksia.

Ehkä piankin Ylen uutiset alkavat: V***n iltaa jengi, jos haluatte tietää vihapuheesta KVG, LOL.

Verkkokamerat paljastivat sääksien kevätdraaman – tuli tutkijoillekin yllätyksenä

VIELÄ JOITAKIN VUOSIA sitten edes sääksitutkijoilla ei ollut selvää kuvaa siitä, millaisia taisteluja petolinnut käyvät keväisin pesäpaikoistaan ja kumppaneistaan. Nyt tällaista näytelmää voi seurata suorana nettikamerasta.

Suomessakin suosittu virolainen kalakotkas-kamera seuraa suorana streamina tapahtumia sääksenpesällä.

Viime kesänä Piretiksi (naaras) ja Madisiksi (koiras) nimetyt linnut saivat kolme poikasta. Kun sääkset saapuivat tämän vuoden huhtikuussa takaisin talvehtimisalueeltaan Afrikasta, Madisin seurana olikin toinen naaras, joka on enemmän tai vähemmän virallisesti nimetty Oksanaksi.

Kun Piret palasi takaisin, se otti yhteen tulokkaan kanssa. Välillä pesä oli tyhjä, välillä siellä istui Piret ja välillä Oksana. Nujakoimisen lisäksi linnut yrittivät häätää toisiaan lähiohituksiin päättyvillä syöksyillä.

Miksi kaikki radiot ovat samanlaisia?

Internet rakastaa radiota. Internet on vuorovaikutteinen ja siellä voi valita mitä, missä ja millaisia sisältöjä kuluttaa. Vaikka eihän sisällöt verkossa mihinkään kulu. Ne tallentuvat jälkipolvienkin nähtäviksi ja kuultaviksi. Internet on myös äänen renessanssi. Milloin radiot oivaltavat seurata perässä?

Verkossa kohkataan syystäkin videosta. Mutta miksi emme huomaa mahdollisuuksia pelkän äänen kanssa? Ainakin kaikki radiot ovat samanlaisia. On aamutytöt, kahden tai kolmen hengen bändi joka pitää yllä aamuohjelmaa. Sitten kaksi tai kolme kertaa vuodessa uudistutaan tekemällä tv-mainos. Aina samanlainen ”radio on tunnelman luoja.” Hittohemmetti.

Kurkkaa Christina Aguileran uuteen miljoonalukaaliin

Christina Aguilera osti kymmenellä miljoonalla dollarilla upean kodin Beverly Hillsistä.Christina Aguileran uusi koti sijaitsee vartioidulla ja aidatulla Mulhollandin alueella Beverly Hillsissä Los Angelesissa. Lukaalissa on neliöitä peräti 990, ja Christina sai pulittaa siitä kymmenen miljoonaa dollaria.

Romanikerjäläisten kultasuoni Helsingissä

Romanikerjäläisten bisneksistä on tullut entistä ammattimaisempaa ja myös aggressiivisempaa, romaniasiantuntija arvioi.
Toukokuussa Helsingissä käytävät MM-kisat voivat innostaa Suomeen tulemaan lisää romaanikerjäläisiä. Suuret urheilutapahtumat ovat olleet pullonkerääjille hyviä raha-apajia.

– Pari vuotta sitten kun Suomi sai jääkiekon maailmanmestaruuden, pullonkerääjät saivat niin paljon rahaa, että he tarjosivat Helsingin vastaanottokeskuksessa kakkukahvit, romaniasiantuntija Jarmo Räihä Helsingin sosiaalivirastosta muistelee.

Onko Finland sama kuin Russia?

Suurlähettiläs Gandalovič ei ole ainoa, jolle oman maan nimi on ongelma. Myös Romanian valtionjohto on suosittanut, ettei romaneja kutsuttaisi romaneiksi, koska heidät sotketaan romanialaisiin.

Myös riviromanialaisten on ollut vaikea hyväksyä, kun kirjoitetaan romanialaisista romaneista romanialaisina, vaikka he ovatkin romanialaisia.

Omat romanit tuntuvat olevan yhä Romanian suurin uhka, vaikka maan yli ovat marssineet roomalaiset, ranskalaiset, saksalaiset, unkarilaiset ja venäläiset.

Jenkkakahvat pursuilevat - onko syy hormoneissa?

Kevään koittaessa monet aloittavat epätoivoisen taistelun kehon rasvamakkaroita vastaan. Kysyimme lihavuustutkijan, ravitsemusgenetiikan professorin ja ravintovalmentajan näkemyksiä hormonitasapainosta ja painonhallinnasta. He kaikki ovat huolissaan siitä, että tieto terveellisten elintapojen merkityksestä ei mene riittävän hyvin perille.

Hiilihydraatit kertyvät vyötärölle

Jaakkolan mukaan suomalaisia vaivaa erityisesti vyötärölihavuus, joka on seurausta vääränlaisista ruokailutottumuksista.

- Jos ravintomme koostuu pääasiassa vilja- ja maitotuotteista, syömme ruokaa, joka nostaa insuliinia erittäin voimakkaasti. Kun tiedetään, että yli puolet suomalaisista ovat ylipainoisia, voidaan päätellä, että heillä on jonkinlainen haaste insuliinin ja verensokerin kanssa, Jaakkola sanoo.

Kun ihminen syö liikaa hiilihydraatteja tai saa liikaa energiaa, haima tuottaa liikaa insuliinia.

Insuliini on hormoni, joka säätelee elimistön sokeri- ja rasvatasapainoa. Kun insuliinia on kehossa liikaa, se tulee vastustuskykyiseksi omalle hormonilleen.

Pahimmillaan seurauksena voi olla kakkostyypin diabetes, joka on yleistynyt huolestuttavasti länsimaissa.

Ravintovalmentaja Kaisa Jaakkolan mukaan hiilihydraatit kannattaisi nauttia mieluummin kasviksien, marjojen ja hedelmien muodossa. Viljatuotteita hän suosittelee ainoastaan liikunnan jälkeen niille, jotka haluavat pudottaa painoaan.

Ylen tv-kanavat nettijakeluun

Yle on aloittanut ensimmäisenä suomalaisena tv-yhtiönä tv-kanaviensa suoran verkkojakelun. Kanavien suoraa tarjontaa voi katsella tästä päivästä lähtien tv:n lisäksi tableteilla, tietokoneilla ja älypuhelimilla.

Kaikki Ylen tv-kanavat, Yle TV1, Yle TV2, Yle Teema ja Yle Fem ovat nähtävissä suorana Yle Areena -verkkopalvelussa.

Uuden palvelun tavoitteena on tuoda koko Ylen televisiotarjonta sinne missä ihmiset ovat. Samalla ohjelmasisältöjen löydettävyys paranee.

- Katselutottumukset muuttuvat ja nykyään monet haluavat katsoa televisiota kannettavilla laitteilla. Olemme tyytyväisiä, että voimme olla edelläkävijä Suomessa ja tarjota ensimmäisenä televisiokanavien suoran verkkokatselun kaikille suomalaisille, sanoo Ylen julkaisujohtaja Ismo Silvo.

Vihdoinkin jotain vastinetta Yle-verolle.

Teinipoikia pelastettiin jälleen jäälautalta Kokemäenjoelta

Pelastuslaitos pelasti sunnuntai-iltana kaksi teinipoikaa, jotka ajelehtivat Kokemäenjoella kohti merta. Pojat päätyivät vaaralliselle retkelle ilmeisesti vahingossa leikkiessään Raumanjuovan rantajäällä Porin Tikkulan kohdilla.

Poikien alta lohkesi noin 4 metriä pitkä ja saman verran leveä jäälautta, jonka virta veti saman tien mukaansa.

Kova virtaus ehti viedä nuorukaisia useita kilometrejä ennen kuin pintapelastajat saivat heidät turvaan. Matka päättyi noin kaksi kilometriä kasitiestä meren suuntaan.

Varo sanojasi – Facebook-potkut ovat mahdollisia

Internetin keskustelupalstoilla pörrääminen on tuttua hommaa suurimmalle osalle työikäisistä. Sivustoilla hölötetään kaikenlaista. Moni purkaa netissä sydäntään myös työpaikkansa asioista.

Herää kysymys, missä menee sopivan ja sopimattoman omaa työpaikkaa koskevan kirjoittelun raja.

Tuomas Enbuske ja Hannah Norrena eronneet

Mediapersoona Tuomas Enbuske ja hänen tv- ja radiojuontajavaimonsa Hannah Norrena ovat eronneet, kertoo Anna-lehti.
Tuomas Enbuskella ja Hannah Norrenalla on kaksi lasta: 4-vuotias Elaisa ja 10-kuukautinen Uno.

Hannah Norrena kertoo Annan haastattelussa ihastuneensa Tuomas Enbusken itsevarmaan asenteeseen ja sinnikkyyteen.

- Olemme nyt eronneet, mutta Tuomas on edelleen suosikki-ihmisiäni. Hän on fiksu, kiltti ja rakastava. Ihailen hänen nöyryyttään ja taitoa olla kiitollinen siitä, mitä hänellä on.

Elokuussa odottavat työt. Hannah alkaa kuvata elokuussa talk show’ta, Ilta Annen ja Hannah’n kanssa, juontajaparinsa Anne Hietasen kanssa.

– Olen 35-vuotias ja elämäni on vasta alkamassa, Hannah sanoo ja viittaa Tom Cruisen tähdittämään Jerry Maguire – elämä on peliä -elokuvan alkurepliikkiin.

Hannah sanoo, että hänen mielialansa on levoton, mutta uutta odottava. Hän uskoo, että elämässä kaikki on mahdollista.

Janina Fry paljastaa: Tällä treenillä hankin itselleni kunnon pakaralihakset!

Janina kertoo harrastavansa aerobista liikuntaa useampana päivänä viikossa. Toinen Janinan lempiharrastus on spinning.

- Harrastin nuorena tempopyöräilyä Porvoossa, joten pyöräily on itselleni tuttu ja rakas harrastus.

Juoksulenkille hänellä ei ole koskaan ollut samanlaista hinkua. Hän toivoo saavansa juoksemiseen uuden kipinän Naisten Kympin myötä.

Matkailuautot

Täydellisyyden tavoittelussa on menty liian pitkälle

Nyky-yhteiskuntaa leimaavassa täydellisyyden tavoittelussa on onnellisuustutkija Markku Ojasesta menty liiankin pitkälle.

– Kaiken pitäisi olla täydellistä. Nykyhetken pitäisi olla täydellinen. Jos se on, harmitellaan, ettei lapsuus ollut täydellinen.  Sairastuminen koetaan suureksi loukkaukseksi. Kyky sietää kipua ja murhetta on heikentynyt, professori kärjistää.

Tuskaa lisäävät Ojasen mukaan median levittämät tarinat täydellisistä kodeista, autoista ja julkisuuden henkilöiden ulkonäöstä.

– Huomio kiinnittyy pintavaahtoon, mikä lietsoo kateutta. Jos tiedettäisiin, mitä kyseisten henkilöiden pinnan alle kätkeytyy, tuskin heidän elämäänsä kadehdittaisiin, onnellisuustutkija arvioi.

Yksi osa täydellisyyden tavoittelua ovat Ojasen mukaan erilaiset pyrkimykset hallita elämää ja elämänhallintavinkit, joita on runsaasti tarjolla.

– Kukaan ei voi hallita elämäänsä täydellisesti. Silti usko hallintaan vahvistaa elämänotetta.

Vaikka tutkija kritisoi täydellisyyden tavoittelua, hän löytää siitä jotain hyvääkin:

– Se vie ihmisiä eteenpäin.

Click here

Taidekritiikillä ja kulttuurijournalismilla ei klikkejä kerätä. Siksi niihin ei kannata myöskään verkkovetoisessa journalismissa panostaa.

Kaikki tietävät, että lehtitaloissa lasketaan klikkejä kuin viimeistä päivää. On pakko, koska mainostajatkin laskevat.

Kun journalismista häviää idealismi ja jää jäljelle vain realismi, tuotteista eli jutuista tulee tuiki tavallisia kulutushyödykkeitä. Runoarvostelulla ja lenkkimakkaralla ei ole periaatteessa enää mitään eroa. Ja kylmät numerot kertovat, että runoarvostelu on helvetin huonosti myyvää lenkkimakkaraa. Siitä ehkä nauttii muutama tuhat kulttuurikulinaristia, mutta heistä ei kerry lehtitalolle kassavirtaa.

Näin päätoimittajat vastaavat kulttuurikritiikkiin.

Laulaja Anna Eriksonnin kritisoitua kaupallista musiikkimaailmaa, sai hän kritiikkivyöryn aikaan. Suomessa ei siedetä reipasta kritiikkiä.

Twitterissä jopa 20 miljoonaa valetiliä - kaksi viidestä käyttäjästä näyttää huijarilta

Twitterin valeseuraajia voi ostaa nykyisin jo yli 20 verkkopalvelusta. Toiminta ei ole myöskään pelkästään seuraajien kaupittelua vaan esimerkiksi muutamien dollarien kuukausihinnalla on mahdollista ostaa omien viestien uudelleenlähettämistä eli niin sanottua retwiittausta.

Kyse on siis siitä, että rahalla saa oman Twitter-tilinsä näyttämään suositummalta kuin se onkaan.

Feikkiseuraajia myydään netissä tuhannen tai jopa miljoonan kappaleen nipuissa ja esimerkiksi tuhannesta Twitter-seuraajasta joutuu pulittamaan keskimäärin noin 18 dollaria.

Parhaat kuvat vailla julkaisijaa

Vuoden lehtikuvat valittiin muutama viikko sitten. Kun itse kuuluu samaan ammattikuntaan, tämä on yksi vuoden tärkeistä tapahtumista. Rehelliset, vilpittömät onnittelut voittajille. Jury on puhunut, ja pulinat pois.

Muutama asia kuitenkin jäi kaivelemaan mieltä. Ensinnäkin: suurta osaa palkituista kuvista ei oltu julkaistu missään. Kisaa seuranneessa keskustelussa tätä vähän kummasteltiinkin. Taisipa joku jopa ehdottaa, että kisaan saisi ottaa osaa vain julkaistuilla kuvilla.

Voisi sanoa, että vasta kuvan julkaiseminen lehdessä tekee siitä sananmukaisen lehtikuvan, ja vain tällaisilla kuvilla pitäisi voida osallistua. Mutta silloinhan kisan sisältö muodostuisi taittajien tai kuvatoimittajien mieltymyksien ja ammattitaidon mukaan.

Valo­kuvaajalla kun on yleensä vähän päätäntävaltaa siihen, mikä päätyy julkaisuun.

Ihmisten pitää löytää uusi koti avaruudesta ja pian

Fyysikko Stephen Hawking patistelee ihmiskuntaa etsimään itselleen uuden planeetan asuttavakseen. Hän luennoi aiheesta äskettäin losangelesilaisessa sairaalassa. Muun muassa The Independent -lehti kertoo Hawkingin toistaneen aiemmin esittämänsä näkemyksen siitä, etteivät ihmiset selviä enää tuhatta vuotta, ellemme "pakene hauraalta planeetaltamme".

Meidän pitää jatkaa avaruuteen menemistä ihmiskunnan takia, hän sanoi.

Näin huippu-urheilun muutosryhmä törsäsi, kopioi ja petti lupauksensa

Tuoreessa Suomen Kuvalehdessä on liikuntatieteen tohtori Antti Laineen ja Nuorisotutkimusverkoston vastaavan tutkijan Mikko Salasuon laajoihin selvityksiin perustuva juttu, josta käy ilmi, että HuMu törsäsi suuria summia mitä kummallisimpiin tarkoituksiin.

HuMun vetäjänä toimi SLU:n entinen pääsihteeri Jukka Pekkala, ja ryhmässä oli hänen lisäkseen neljä muuta jäsentä: Tapio Korjus, Mika Kojonkoski, Antti Paananen ja Leena Paavolainen. Julkisuudessa on aikaisemmin kerrottu, että heille maksettiin lähes 10 000 euron kuukausipalkkaa.

Laineen ja Salasuon tietojen mukaan HuMun viiden varsinaisen jäsenen keskimääräiset kuukausiansiot olivat sivukuluineen noin 11 500 euroa. Olympiakomitea paransi vielä palkkatasoa tarjoamalla muutosryhmäläisille autoedun.

Anna Perho: Työkaverini, läski sika

Kuvitellaanpa tilanne, jossa työkaverisi tulee aamupalaveriin reippaasti myöhässä. Kun häneltä kysytään jostakin hänen vastuualueeseensa kuuluvasta asiasta, hän kohauttaa olkapäitään ja kääntyy takaisin älypuhelimensa puoleen.

Palaverin jälkeen siirrytte avokonttoriin, jossa pitäisi aloittaa päivän varsinaiset työt. Työkaverisi häiritsee muita mekastamalla, heittelemällä esineitä ja huudattamalla musiikkia.

Äreä kanssakansalainen tietää kaiken paremmin

Viisauttaan hän jakaa räyhäämällä ja ilkeilemällä. Kuka hyötyy töykeydestä ja miksi joku ylipäätään vaivautuu olemaan ehdoin tahdoin pahalla tuulella, ihmettelee Anna Sirén kolumnissaan.

”Tänne ei kaivata koiranpaskaa!” karjuu vastaan kävelevä rouva niin, että sylkipisarat kimaltelevat kevätauringossa.

Kun saavumme kohdakkain, hymyilen ystävällisesti ja esittelen koirani talutushihnaan sidotun kakkapussirimpsun. Kerron, että jos koirani nyt kakkaisi, keräisin jätökset.

”Ei sillä ole mitään väliä. Tänne ei kaivata koiranpaskaa!” äyskäisee rouvan takana kulkeva mies.

Pariskunta jatkaa matkaansa naamat mutkalla, jupisten. Minä olen hetken aikaa hermostunut - kuten aina tavattuani heitä, joille ei tee tiukkaa vaivautua räyhäämään, vaikka vaihtoehtoina olisivat sekä äänetön ohitus että ihan tavallinen, jopa ystävällinen, keskustelu.

Miljoonan luontokuvan mies osaa jo istua metsässä ottamatta yhtään kuvaa

Legendaarinen luontokuvaaja Hannu Hautala yllättyy luonnosta edelleen päivittäin. Miehen uran yllättävin luontoarvoitus on edelleen ratkaisematta.

Luontokuvaaja Hannu Hautala osti ensimmäisen kameransa 1950-luvun puolivälissä puolukan poiminnalla tienaamillaan rahoilla. Hannua kiinnosti lintukuvaus alusta lähtien ja erilaisten kojujen ja piilojen rakentaminen tuli tutuksi jo silloin.

Olen sydämeltäni lintukuvaaja. Minun piti aikanaan päättää ryhdynkö digikuvaamaan, mutta olen jo niin vanha mies, että menen hautaan filmin kanssa. Istun mieluummin kolme tuntia kannon nokassa kuin tietokoneen äärellä, sanoo Hautala.

Jenni Haukion puku kuin Jackie Kennedyllä - katso kuvat!

Jenni Haukio edusti Tanskan valtiovierailun ensimmäisenä päivänä lohenpunaisessa jakkupuvussa. Ilta-Sanomat hehkutti jo viime vuoden helmikuussa rouva Jenni Haukion olevan aivan kuin presidentti John F. Kennedyn puoliso Jackie Kennedy. Tyylikonsultti Leena Sarvi kehui IS:lle jo tuolloin Haukion tyyliä. Haukion käyttämät helminauhat, kotelomekot ja avokkaat keräsivät kehuja. Leena Sarven mielestä Haukion voi hyvällä omatunnolla yhdistää tyyli-ikoniksi ristittyyn Kennedyyn.

Udo Kier hulluna tiedemiehenä Pariisissa

Iron Skyn ohjaajalla on tekeillä kolme kansainvälistä projektia, jotka ”parhaassa mahdollisessa tapauksessa” toteutuvat kesästä alkaen peräkkäin.

Noin 20 miljoonan dollarin Jeremiah Harm on amerikkalaistuotanto, jossa Iron Skyn päätuottaja, Tero Kaukomaan suomalainen Blind Spot-yhtiö olisi osakas. Tieteistoimintaelokuvan rahoitus ja roolitus ovat jo pitkällä.

Päätuottaja on Arnold Rifkin, Hollywood-veteraani, joka on toiminut vaikutusvaltaisen William Morris Agency -agentuurin johtajana ja 23 vuoden ajan Bruce Willisin agenttina sekä joidenkin Willisin elokuvien tuottajana.

Värikkäästä Rifkinistä, 66, on julkaistu mielenkiintoinen juttu Varietyssa vuonna 2007.

”Toivottavasti Cannesissa [toukokuussa] päästään paljastamaan lisää”, Vuorensola kertoi Jeremiah Harmista perjantaina lounaan äärellä. Alkuvuodesta viimeisteltiin Iron Skyn ohjaajan versio. Viime viikkoina hän on tehnyt Suomessa mainoksia ja valmistellut tulevia ulkomaisia elokuvahankkeita.

Nyt näyttää varmalta, että kesällä kuvataan Paris, I Kill You, episodielokuva, jonka muita tekijöitä ovat esimerkiksi Joe Dante ja Xavier Gens.

”Ohjaan siihen 1950-luvun mustavalkoisen kauhuelokuvan pastissin, joka on elokuva elokuvassa. Käteni ovat siis vapaat. Hullu tiedemies, neito pulassa ja sellaista. Siinä näyttelevät [Iron Skyn tähdet] Udo Kier ja Julia Dietze. Tehosteet ovat perinteisiä: ei lainkaan cgi:tä.”

Hämärät konsulttihommat ovat maan tapa

2000-luku on ollut julkisten kilpailutusten kultakautta. Valtio ja kunnat ovat ulkoistaneet työtään yksityisille yrityksille ja tulleet samalla niistä riippuvaisiksi. Kilpailutuspelin säännöt ovat periaatteessa selvät, mutta hankintalain rajoja venytetään jatkuvasti. Aikaa ja vaivaa säästääkseen ministeriöt turvautuvat luottokonsultteihinsa ja tekevät heistä korvaamattomia. Yksi veijareista on ollut valtiovarainministeriö. Asia käy ilmi Hanna Kuuselan ja Matti Ylösen uudesta kirjasta Konsulttidemokratia.

Kiekkokannu pani Porin pähkinöiksi – kuuma huuma valtasi kadut

Kun Porin jäähallin pelikello raksahti 00.01:stä 00.00:aan, Pori ajautui pikavauhtia täyteen poikkeustilaan. Kiekkokaupungin 35 vuotta pidättämä toivo purkautui ulos raivokkaana juhlintana.

Pelkistetyn kansanluonteen pääkaupungista sukeutui etelämaalaisen karnevaalin pohjoinen sovellus. Autoletkat valuivat merituulen alati pieksämään keskustaan, liput liehuivat, tööttäykset, laulu ja huudot raikasivat, tuntemattomat halasivat toisiaan. "Hiki valui viimeisten minuuttien aikana.

Me ollaan nöyrää kansaa, mutta nyt Pori sekoaa", huusi juhlien keskipisteessä torilla punamustaa asustustaan oranssilla peruukilla maustanut Niko Saarela. "Tältä näyttää Ville Nieminen, kun se on repinyt tukkaansa", kuului selitys kuontalon värille.

Tappara sai kivipesun

Porilaisen sporttipubin Winstonin katto nousee pari senttiä loppuottelun jokaisesta vaarallisesta tilanteesta – oli se sitten Tapparan tai Ässien maalilla. Rytmikäs Ässät-huuto kannustaa omia takuulla halliin asti. Kiekkojoukkue tietää, että koko kaupunki on sen puolella.

Sotamaalaukseen ja höyhenkoristeisiin sonnustautunut Ässä-soturi Juha Alho tiivistää tunnelman.

– Tappara sai kivipesun.

Ässä-valmentaja Kivi kiitti Vellu Ketolaa – Ketola herkistyi

Karri Kiven kausi Porin Ässien valmentajana päättyi mestaruusjuhliin. Kivi siirtyy tämän kauden jälkeen Jääkiekkoliiton palvelukseen. Ensi kaudella Ässiä valmentaa Pekka Virta. Kivi kiitti Nelonen Pron haastattelussa erityisesti jääkiekkosuuruus Veli-Pekka Ketolaa, joka oli voittamassa Ässien edellistä Suomen mestaruutta vuonna 1978. "Vellu sanoi mulle joskus seitsemän vuotta sitten; kuule Poika, sulla on joskus vielä kannu kädessäsi", Kivi tunnelmoi. "Kiitos Vellulle", hän tiivisti.

Urheilulehden Esko Seppäsen lätkäjumalien rangasitus

Onhan finaalireissu. Puhun preesensissä siksi, että se on vielä kesken. Ei, en jäänyt hitsareiden kanssa ihmettelemään Porin torin tapahtumia, vaikka vitsailinkin aihepiiristä jo parisen kuukautta sitten.

Nyt on kyse liki uskonnollisesta väliintulosta. Olen varma, että jääkiekkojumalat kostivat.

Lätkäjumalat eivät näemmä päästäneet Heinolan-poikaa helpolla. Autoni hyytyi ensimmäistä kertaa koskaan, ja vieläpä jonnekin Porin ja Forssan välille, enkä voinut edes tiuskia tiimiradiooni, että ”Yes, yes, yes, I know what I’m doing!”

"Iso-Musta" palasi Isomäkeen

SM-liigan kuudes finaali Ässien ja Tapparan välillä sai myös ässälegenda Veli-Pekka Ketolan pyörtämään periaatepäätöksensä olla käymättä Ässien kotiotteluissa.

Ketola on käynyt normaalisti Isomäessä harjoittelemassa, mutta hän ei ole vuoden 2001 jälkeen käynyt Ässien kotiotteluissa. ”Iso-Musta” ei ole koskaan kertonut julkisuuteen, miksi hän aikoinaan lopetti käymisen Ässien otteluissa.

- Iltapäivällä vaimoni ilmoitti minulle, että jos meinaat ikinä enää missään kulkea tai matseja katsella, niin tänään on hallille tultava, Ketola sanoi Yle Puheen Jääkiekkokierroksen haastattelussa.

- Kaiken takana on siis nainen, sille ei voi mitään. Sieltä se boosti lähti ja Ketola löi puvun päälle, kravatin kaulaan ja lähti peliä katsomaan, hän jatkoi.

Sivun alkuun


MM-kiekko 2013

Tällä palstalla saatetaan mainita kuka sai kultaa, tai sitten ei

Se oli siinä Suomi ei saa kultaa!

Ruotsi-Suomi 3-0

Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen ei paljon selitellyt välierätappion jälkeen.
Ruotsi oli parempi siina ainoassa asiassa, jolla jääkiekkoilussa on merkitystä: maalinteossa.

- Kyllä tämä aika syvältä kirpaisee. Fiilis ei ole kovin hääppöinen, Jalonen sanoi ottelun jälkeen.

- Kun kuparinen ei rikkoudu, se tuo tuskaa pelaamiseen. Maalipaikat tasakentällisin olivat meille 15-6, joten siinä mielessä pelattiin ihan hyvä lätkäottelu. Mutta jos ei tee maaleja, on aika vaikea voittaa pelejä. Joku toinen samanlainen ottelu me varmaankin voitettaisiin, mutta tänään ei. Totta kai tämä olisi ollut otettavissa kotiin tämä matsi.

Suomi-Slovakia 4-3

Suomi selviytyi värikkäiden vaiheiden jälkeen jääkiekon MM-kilpailujen välieriin.
Voita oikeat ottelut. Suomen MM-joukkue otti jääkiekkoviisaudesta vaarin ja jatkaa Tukholmaan mitalipeleihin, kun se kukisti puolivälierässä Slovakian 4-3 (3-0, 0-2, 1-1).

Lentävän lähdön saanut Leijonat näytti marssivan jatkoon kunniakujaa voitettuaan avauserän 3-0. Puolivälierästä sukeutui taistelu, kun Slovakia kiri toiselle erätauolle maalin päähän.

Helsinki-areenan kotiyleisöä (vain 9 520 katsojaa) piinannut takaa-ajo ei päättynyt siihen. Laukauksellaan tolppaa avauserässä kilauttanut Tomas Surovy nosti päätöserässä vain puolen minuutin pelin jälkeen maalin edestä 3-3.

Mielessä kummitteli jo 2003 kotikisojen Ruotsi-puolivälierä, jonka Suomi hävisi neljän maalin johdon jälkeen 5-6.

Torstain puolivälierä oli pitkään aikaan viimeinen Suomen MM-peli kotiyleisön edessä. Kahden peräkkäisen MM-kotiturnauksen jälkeen kisojen järjestelyoikeuksia voi odottaa Suomeen vasta 2020-luvulla.

Suomi-Latvia 3-2

Suomen voitto Latviasta merkitsee sitä, että leijonamiehistö saa torstaina puolivälieräottelussa vastaansa Slovakian.

Antti Pihlström nousi Suomen suureksi sankariksi alkulohkon päätöskamppailussa Latviaa vastaan. Pihlströmin jatkoaika osuma toi Suomelle 3-2-voiton Latviasta ja lohkovoiton. Tulos tarkoittaa sitä, että Suomi kohtaa torstaina puolivälierässä Slovakian.
Suomi oli ottelun kolmannen erän viimeiselle puoliskolle saakka kiinni 2-1-voitossa Sakari Salmisen ja Mikael Granlundin maaleilla. Latvian Roberts Jekimovs iski kuitenkin tasoituksen ja siirsi ratkaisun jatkoajalle.

Suomi-Itävalta 7-2

Suomen MM-joukkue sai lauantaina muistutuksen, että jääkiekko-ottelu kestää vähintään 60 minuuttia. Leijonille murskavoitto - Savinainen sopeutui ykkösketjuun.

Minnesota Wildin hyökkääjä Mikael Granlund saapuu NHL:stä Suomen MM-joukkueen vahvistukseksi.
Hän liittyy harjoitusvahvuuteen maanantaina. Suomi pelaa alkusarjan viimeisen ottelunsa tiistaina Latviaa vastaan.

Suomi-Venäjä 3-2

Voitto pohjustui toisessa erässä, jossa Suomi pelasi toistaiseksi parasta peliään. Ykkösketjun Petri Kontiolan 2-1-maalilla ja Juhamatti Aaltosen ylivoimaosumalla oli väliä vajaat yhdeksän minuuttia.

Venäjä ajoi päätöserässä takaa ja painosti. Vain Ilja Kovaltshuk osui lopussa, kun Venäjä haki kavennusta ilman maalivahtia.Jos Suomi alistui USA:ta vastaan kohtaloonsa, kahta päivää myöhemmin meininki oli toinen. Suomi painosti pitkillä hyökkäyksillään Venäjän välillä altavastaajaksi.

Kontiolan viides osuma, toisen erän alun 2-1, oli näyte kasvaneesta itseluottamuksesta. Kapteeni Lasse Kukkonen palautti kiekon hyökkäykseen, Sami Lepistö ampui kohti maalia ja Kontiola ohjasi laukauksen verkkoon.

Mikko Koivu ei liity Leijonien MM-joukkueeseen.
Jääkiekkoliiton mukaan Koivu ei lähde MM-kisoihin seurajoukkueensa Minnesota Wildin toiveesta.

USA-Suomi 4-1

Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen ei vaipunut epätoivoon Suomen kärsittyä tappion USA:lle MM-kaukalossa. Jalonen löysi ottelusta positiivisia seikkoja, mutta myönsi, että Leijonien vanha perisynti eli tehottomuus maalipaikoissa nosti jälleen päätään.

"Pelasimme melko hyvin. Meidän olisi pitänyt johtaa peliä aika monella maalilla, mutta emme olleet tehokkaita. En osaa sanoa syytä, miksi emme saa kiekkoja maaliin. Ehkä laukausten laatu ei ole riittävän hyvä", Jalonen sanoi.

Satumaisen MM-kisastartin jälkeen Antti Raanta pudotettiin pilvistä maan pinnalle niin että tuntui.
Taitava USA teki neljä maalia Raannan taakse, ja avauserässä hän joutui kulmassa seikkaillessaan jenkkihyökkääjä Ryan Carterin jyräämäksi.

- Aika puskista tuli. Ei siinä oikein mitään voinut, Raanta kertoi.

Raanta myönsi, että hänellä jäi torjuntapelissä parannettavaa. USA:n pelinopeus oli hänelle myrkkyä.

- Jotta menestyisi, niin jotain on kiva jäädä käteen, että joutuu kehittämään itseään. Kun on 23 vuotta ikää, ei se niin helppoa voi ollakaan kuin tulokset on näyttänyt.

Suomi-Ranska 3-1

Ranska piinasi Leijonia loppuun saakka. Maanantain kisatehtävä suoritettu. Suomen jääkiekkomaajoukkue tuuppasi Ranskan nurin 3-1 (0-0, 2-0, 1-1) ja jatkaa turnausta kolmen MM-ottelun jälkeen yhden pisteen menetystä vaille puhtaalla pelillä.
Siinä olivat hyvät uutiset. Tyylipisteillä Leijonat ei voi rehvastella. A-sarjapaikkansa puolesta pelaava Ranska piinasi loppuun saakka.

Ranska näytti putoavan kyydistä toisen erän puolivälin jälkeen. Ykkösketjun laitahyökkääjien Janne Pesosen ja osumilla oli väliä 38 sekuntia.

Skellefteån joukkueessa Ruotsin mestaruuden voittanut Pierre-Edouard Bellemare kavensi kolmannen erän alussa 1-2:een.
Kun Suomea turnauksessa hinannut Petri Kontiolan kentällinen alkoi hieman hiipua taakkansa alla, päätöserä oli Leijonien selviytymistaistelua. Ville Viitaluoman 3-1-ohjausmaali erän puolivälissä lievensi tuskaa.

Jari Porttilan kommentti twittterissä

Suomi on pelannut Ranskaa vastaan 17 maaottelua ja voittanut niistä jokaisen. Tosi testi odottaa keskiviikkona USA:ta ja varsinkin perjantaina maailmanmestari Venäjää vastaan.

Tammisen kalapaidasta välitön Twitter-hitti: "Tami: muodin terävin luistin"

Suomi-Slovakia 2-0

Antti Raanta 36 torjuntaa!

Ensin hän panee kansallisen sarjan täysin kyykkyyn, juhlii muutaman päivän, hyppää maajengin kelkkaan ja jatkaa samalla linjalla kv. tasolla kuin hommassa ei olisi mitään sen kummempaa. Hän on Antti Raanta, Suomen maajoukkueen ykkösmaalivahti. Nollapeli MM-debyytissä Slovakiaa vastaan tuli veretseisauttavan vakuuttavan pelin myötä.

Tehomies Kontiola: "En ihmettele, että Ässät voitti"

Ei ne omat pisteet... virheitten määrä, kun laitetaan minimiin, olen ihan tyytyväinen, Slovakiasta voiton Suomelle maalivahti Antti Raannan kanssa ratkaissut Kontiola totesi.

- Totta kai on oltava tyytyväinen kahteen voittoon, mutta peli ei välttämättä ole ollut semmosta kuin pitäisi, Kontiola korosti.

- Tärkeätä kumminkin oli saada hyvä startti tähän turnaukseen ja tuntui, että yleisökin oli meidän puolellamme vielä enemmän nyt (kuin perjantaina), Kontiola kiitti.

Lei­jo­nat voit­ti MM-tur­nauk­sen toi­sen ot­te­lun­sa 2–0, vaik­ka lau­kauk­sia las­ke­mal­la tu­los oli­si voi­nut ol­la toi­nen. Raan­nan tor­jun­noil­la se oli juu­ri sel­lai­nen, jo­ka lu­ki Hart­wall-aree­nan uu­del­la jum­bol­la. KO­MEAM­PAA avaus­ta A-maa­jouk­kuees­sa ei voi ku­vi­tel­la. Yli 12 000 kat­so­jaa hur­ra­si mie­let­tö­mäl­lä ää­nel­lä, kun Raan­ta pal­kit­tiin ot­te­lun par­haa­na.

Videotuomarit hehkuttavat.

Uusi kuningas on noussut valtaan

Hart­wall-aree­nas­sa oli mon­ta Äs­sien fa­ni­pai­taan pu­keu­tu­nut­ta kat­so­jaa, jot­ka jo tie­si­vät­kin maa­li­vah­ti Raan­nan ky­vyt. Raan­ta­han oli suu­rin syy Po­rin Äs­sien Suo­men mes­ta­ruu­teen.
Lauan­tai­na Raan­ta näyt­ti ul­ko­sa­ta­kun­ta­lai­sil­le­kin tor­jun­ta­tai­ton­sa ja her­mot­to­man geim­feis­sin­sä.

Korpikoski hyppää kaukaloon Slovakiaa vastaan

Suomen MM-miehistön tuore NHL-vahvistus Phoenix Coyetesin Lauri Korpikoski pelaa tänään iltaottelussa Slovakiaa vastaan.
Perjantaina Suomeen saapunut laitahyökkääjä ottaa näillä näkymin paikan kakkosketjusta Ville Viitaluoman ja Sakari Salmisen rinnalta.

Korpikosken mukaantulo on Suomen kannalta iloinen uutinen.

Kontiola hinasi Leijonia - Savinainen ratkaisi

Suomi-Saksa 4-3

Suomi ei jääkiekon MM-kisojen avausottelussaan pelannut mestarisuosikiksi, mutta mitä siitä.

Saksaa vastaan herunut 4-3 (1-0, 1-1, 1-2, 1-0) -voitto oli tärkeintä. Kaksi alkusarjapistettä varmisti Veli-Matti Savinainen. Hän teki jatkoerässä ylivoimalla 4-3 ajassa 61.58. Esityön maaliin teki Sakari Salminen. Voitto oli liki ainoa nautinto, mitä Leijonilla oli tarjota kotiyleisölleen. Se ei 12 150 katsojan voimin aivan jaksanut täyttää Helsinki-areenan lehtereitä. Tärkeintä oli kuitenkin avausvoitto. Viides peräkkäinen maaottelutappio päävalmentaja Jukka Jalosen luotsaamille Leijonille olisi lisännyt isäntämaan paineita kohtuuttomasti.

Urheilulehden Petteri Sihvonen suhtautuu kisastarttiin kliinisesti

"Aion tivata Jukka Jaloselta tiukasti, miksi hän lähti otteluun pystysuunnan jääkiekolla", Sihvonen ilmoittaa.

Lue lisää Kansainvälisen jääkiekkoliiton sivuilta