DPK.fi

Suomi vajosi pohjasakkaan – ”Ihan häntäpäässä jatkossakin”

Suomen taloustilanne on edelleen hyvin huolestuttava, kertoo Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki. Suomi on jäämässä jälkeen muun Euroopan kasvusta.

Kyllä nyt voi sanoa, että Suomi on taantumassa. Etenkin kun katsoo työllisyyttä. Samaan aikaan muu euroalue kiihdyttää, Kuoppamäki kertoo Uudelle Suomelle.

Eurostatin tilastojen mukaan vain Kyproksen bruttokansantuotteen kehitys oli heikompi kuin Suomella vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Keskustan pinnan alla kuohuu: ”Yli 3000 €/kk, veroprosentti ylös”

Keskustavetoisen hallituksen valinnat herättävät laajaa arvostelua keskustan nuorten vaikuttajien parissa.

Tuoreimpana arvostelijoiden joukkoon liittyy europarlamentaarikko Paavo Väyrysen avustaja Joonas Könttä (kesk.).

Könttä kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan keskustan olevan vaarallisilla vesillä ”erityisesti koulutus- ja sivistyspolitiikassa sekä sosiaalipuolen asioissa”.

Haluaako yli sata vuotta vanha kansanliike todella luopua asemastaan vahvana sivistyspuolueena, joka puolustaa yhteiskunnallista kohtuullisuutta ja oikeudenmukaisuutta? Könttä miettii.

Häkämiehen vuosipalkan korotuksella maksaisi sunnuntailisät yli tuhannelle työntekijälle

Työpaikan vaihdos vuonna 2012 toi 200 000 euron palkankorotuksen.

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies on jo pitkään vaatinut palkkamalttia ja tällä viikolla hän nokitti ”tarjoustaan” vaatimalla palkkojen sunnuntailisän poistamista. Häkämies puhuu maltista 350 000 vuosipalkkansa lähtökohdasta.

Työmies on palkkansa ansainnut – entä elinkeinoelämän lobbari?

Sosiaalidemokraattisen Kalevi Sorsa -säätiön Työllistäjät-hankkeen vetäjä Samuli Sinisalo vertailee säätiön blogissa maltin vaatijan ja vaatimusten kohteiden palkkatasoa.

Vuonna 2013 suomalaisen keskipalkka oli pyöristettynä 3 000 euroa kuukaudessa, 136 päivässä. Sivukuluineen yhden työpäivän kustannukseksi työnantajalle tuli noin 191 euroa.

Häkämies vaihtoi vuonna 2012 elinkeinoministerin pestin Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajaksi. Hänen vuosipalkkansa nousi noin 150 000 eurosta noin 350 000 euroon ja kuukausipalkkansa noin 11 500 eurosta noin 26 600 euroon.

Armeijan asema vahvistuu Suomessa

Onko Puolustus­voimilla nyt "piikki auki"?

Sota Ukrainassa näkyy myös Suomessa. Epävarmuus turvallisuudesta yhdistää kansaa mutta myös kääntää sisäänpäin ja luo paineita poliitikoille.

Armeijan toiminta aktivoituu. Kertausharjoitusten määrä on lisääntynyt, ja uusi hallitus on luvannut Puolustusvoimille tuleville vuosille tasokorotuksen määrärahoihin.

Myös kansa on kääntynyt kannattamaan määrärahakorotuksia. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan kyselyssä 56 prosenttia kertoi viime syksynä kannattavansa korotuksia. Ero syksyn 2013 kyselyn lukemaan, 32 prosenttia, oli suuri.

Jokerien osa-omistaja Roman Rotenberg

Yhteistyömme Nordea-pankin kanssa ei jatku

Nordea-pankki on jäädyttänyt Jokerien maksuliikenteen.

Hjallis Harkimo myöntää Jokerien kiusallisen ongelman – ”Se on totta”

KHL-seura Jokerien palkkarästit nousivat puheenaiheeksi viime viikolla, kun Ilta-Sanomat uutisoi helsinkiläisseuran pahentuneista maksuliikennevaikeuksista.

SAK:n Lyly Häkämiehen vaatimuksesta

"Nyt on käsi syvällä työntekijän taskussa"

Suomen ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly ihmettelee työnantajaleirin intoa esittää jatkuvasti uusia heikennyksiä työntekijöiden etuihin.

Lyly kommentoi HS:lle Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen lausuntoa Savon Sanomille, jonka mukaan sunnuntaityöstä maksettava tuplapalkka on jäänne menneiltä ajoilta, jolloin sunnuntai oli kirkko- ja pyhäpäivä.

”Nyt on jo esitetty viiden prosentin palkanalennuksia, nollatason palkankorotuksia kuudeksi vuodeksi ja työajan pidennystä. Mitähän seuraavaksi?” Lyly ihmettelee.”Nyt on käsi syvällä työntekijän taskussa”, hän lisää.

Lylyn mukaan työnantajaleirin olisi syytä nyt pitää pää kylmänä uusien ehdotusten kanssa. ”Kyllä työmarkkinat saadaan sekaisin vähemmälläkin.”

Lyly muistuttaa, että sunnuntaityölisät ovat yksi osa kokonaispalkkaa. ”Lisäksi sillä ohjataan vapaita viikonloppuihin, jotta perheillä olisi yhteistä aikaa. Olen huomannut, että työnantajatkin pitävät mielellään vapaata sunnuntaisin.”

Myllykoski Häkämiehestä: Kuka rumimmin nyt huutaa, sen ääni kuuluu

Kansanedustaja Jari Myllykoski (vas.) on huolestunut suomalaiseen työmarkkinapolitiikkaan tulleista ikävistä ja äärikärkevistä tuulahduksista.

Kuka rumimmin nyt huutaa, sen ääni kuuluu ja menee läpi kuin häkä, puuskahtaa Myllykoski Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen toteamuksesta, että sunnuntaityöstä maksettava tuplapalkka on jäänne menneiltä ajoilta.

Käsittämätöntä. Teollisuudessa vuorotöitä tekevälle sunnuntaikorvauksien poisto merkitsisi suoralta kädeltä noin 30 prosentin palkanalennusta.

Soini vastustaa sunnuntain tuplapalkan poistamista

"En kannata sitä. Minun mielestäni sunnuntai on pyhäpäivä, ja pidän hyvänä sitä käytäntöä, että joku pyhyyden taju yhteiskunnassa säilyy", Soini sanoi saapuessaan eduskunnan täysistuntoon.

Huhtamäki palkkasi konsultin häiritsemään ay-toimintaa

Pakkausyhtiö Huhtamäki on Yhdysvalloissa pestannut konsulttiyhtiön häiritsemään työntekijöidensä järjestäytymistä, Suomen ammattiliittojen keskusliitto (SAK) kertoo verkkosivuillaan.

Yhdysvaltain työministeriölle toimittamansa raportin mukaan Huhtamäki on viime vuonna maksanut lähes 430 000 dollaria (386 000 euroa) Cruz & Associates -yhtiölle, joka on erikoistunut ammattiyhdistysten häirintään. Lue lisää.

”Uskomaton häpeätahra” Suomessa – ”Tulonjakotilasto on tunteeton”

SDP:n poliitikko Kimmo Kiljusen mielestä Suomessa vanhuksia kohdellaan huonosti. Kiljunen kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan, että mitä vanhemmaksi suomalainen tulee, sitä köyhempi hän on. Kiljunen viittaa ”tunteettomaan tulonjakotilastoon”.

Kohtaamme uskomattoman häpeätahran: vanheneminen korreloi suoraan köyhtymisen kanssa. Mitä iäkkäämmäksi tulet, sitä todennäköisempää ovat toimeentulovaikeudet ja suoranainen köyhyys. Tätä ei todeksi usko, mutta tulonjakotilasto on tunteeton, Kiljunen kirjoittaa.

Ikäryhmässä 75-84-vuotiaat elää jo yli 20 % köyhyysrajan alla. Yli 85-vuotiailla tilanne vain pahenee. Heistä lähes kolmasosa on EU:n luokitusten mukaan köyhiä, hän jatkaa.

Hallitus keskusteli ay-liikkeen painostamisesta

”Harmaata listaa” ei silti ole

Ay-liikettä askarruttaa nyt kysymys, onko Juha Sipilän (kesk) hallitus liikkeellä sittenkään avoimin kortein – vai onko sillä salainen päämäärä, jota se ei kerro?

Iltalehti julkaisi sunnuntaina uutisen, jonka mukaan hallitus on laatinut salaisen listan lainmuutoksista, joilla se pakottaa ammattiliitot ja palkansaajien keskusjärjestöt yhteiskuntasopimukseen.

Lehden mukaan hallituksella olisi valmius painostaa ay-liikettä riippumattoman työttömyyskassan perustamisella, laittomien lakkojen hyvityssakkojen roimalla nostamisella ja ay-jäsenmaksujen verovähennysten poistolla.

Sipilän hallitus toi alle viikossa pelon ilmapiirin työmarkkinoille

Yhteiskuntasopimus voi tuoda ison käänteen suomalaiseen sopimusyhteiskuntaan

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitus on onnistunut alle viikossa saamaan työmarkkinoilla aikaiseksi pelkoa, kyräilyä ja sunnuntain jälkeen myös ihmettelyä enemmän kuin yksikään hallitus sitten 1990-luvun alkupuolen.

Hallitus esimerkiksi aikoo heikentää ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Toinen pelkoa herättänyt hanke on se, että yrittäjät voisivat palkata kenet tahansa määräaikaiseksi vuoden ajaksi ilman, että määräaikaisuudelle olisi mitään perustetta.

Irlannin elpyminen on lumetta

Irlanti ei elänyt yli varojensa, vaan pankit kaatoivat sen talouden.

Irlannista puhutaan jälleen EU:n mallioppilaana, maana joka putosi talouskriisissä syvälle, mutta on nyt esimerkillisesti elpymässä.

Talouden tunnusluvut osoittavat ylöspäin ja työttömyys on putoamassa ensimmäistä kertaa vuoden 2008 jälkeen alle 10 prosentin. Tässä ei ole koko totuus, huomauttaa Irlannin keskusammattiliitto ICTU:n tiedotuspäällikkö Macdara Doyle.

Doylen mukaan Irlannin työttömyys ei ole Espanjan tai Kreikan lukemissa, koska niin monet ovat muuttaneet pois. Vielä viime vuonna 4,6 miljoonan asukkaan maasta muutti 89 000 ihmistä.

Vanhus hävisi, palkansaaja voitti

Lapsiperheet ja muut yhteiskunnan palveluja paljon käyttävät ovat selkeimpiä häviäjiä pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen ohjelmassa. Häviäjiä ovat myös ikäihmiset, joihin monet leikkaukset iskevät.

Voittajia ovat palkansaajat, puolustusvoimat ja pienyrittäjät.

Lopullisesti voittajat ja häviäjät käyvät ilmi vasta, kun selviää, miten käy hallituksen vaatiman yhteiskuntasopimuksen.

Jos yhteiskuntasopimusta ei synny hallituksen vaatimalla tavalla, yhteiskunnan palveluja käyttävät ja tulonsiirroista riippuvaiset menettävät vielä nyt päätettyä enemmän. Tuolloin häviäjiä ovat myös palkansaajat ja jonkin verran myös yritykset.

Infran kunnostamiseen ja muihin kärkihankkeisiin 1,6 miljardia euroa

Sunnuntai-iltana neuvottelujen vetäjä Juha Sipilä (kesk) tarkensi panostusten kohdentuvan hallituksen kärkihankkeiksi nimeämiin hankkeisiin, joilla tavoitellaan talouskasvua ja työllisyyttä. Sipilän mukaan vain pienempi osa varoista kohdentuu teiden ja rautateiden kunnostukseen.

Varat on tarkoitus käyttää kolmen vuoden kuluessa. Suunnitelmia strategisten kärkihankkeiden kehittämiseksi on tarkoitus tarkentaa ensi töinä heti kesäkuussa, kun hallitus aloittaa työnsä, Sipilä linjasi.

Sipilän mukaan varat 1,6 miljardin euron panostuksiin saadaan luovalla ratkaisulla, jota vielä lähipäivinä hiotaan. Ratkaisun mukaan varat kerätään "omaisuustuloilla", ei ottamalla lisää velkaa tai myymällä valtion omaisuutta esimerkiksi pörssiomistusyhtiö Solidiumista, Sipilä raotti ratkaisua.

Tupakan hinta nousee

Tuleva hallitus aikoo nostaa erilaisia haittaveroja roimasti.

Tupakkavero on valtiolle merkittävä tulolähde. Viime vuonna se tuotti valtion kassaan lähes 800 miljoonaa euroa.

Iltalehden tietojen mukaan koulutuksesta oltaisiin nipistämässä säästöjä yli 500 miljoonan euron edestä. Sipilä ei summaa vahvistanut, mutta ei kiistänytkään.

Sipilän prosessikaavioon ryppyjä

”Tänään käydään pienet puhuttelut”

Hallituksen muodostaja Juha Sipilä (kesk) ei ole tyytyväinen asioiden etenemiseen.

Soteuudistuksesta piti sopia keskiviikkona, tulosta ei ole tullut. Reformiryhmän pitäisi saada päätöksiä aikaan, mutta eiliseksi luvattu kuntien miljardisäästö odottaa vielä toteuttamistaan. Talousryhmän läpimurrosta ei ole myöskään kerrottu.

Mikä eilen mätti?– Juuri tämä. Ei olla vielä ihan uudistamisen moodissa kuin täällä pitää olla. Tänään käydään pienet puhuttelut. Kiitoksia, Sipilä päätti puolen minuutin haastattelun ja lähti Smolnan yläkertaan.

Suurpankit maksavat jättikorvaukset juonitteluista valuutta-
markkinoilla

Viisi suurta pankkia joutuu maksamaan yhteensä viitisen miljardia euroa korvauksia valuuttakurssien ja korkojen manipuloinnista, uutistoimistot kertoivat keskiviikkona. Pankit ovat harjoittaneet manipulointia vuosien ajan.

Yhdysvaltain oikeusministeriö tiedotti keskiviikkona, että Citicorp, JPMorgan Chase & Co, Barclays ja The Royal Bank of Scotland (RBS) ovat myöntäneet, että ne ovat syyllistyneet Yhdysvaltojen dollarin ja yhteisvaluutta euron hintojen manipulointiin valuuttamarkkinoilla.

Porošenko: Ukraina ja Venäjä sodassa

Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastatteleman Porošenkon mukaan kaksi Ukrainassa vangiksi otettua venäläissotilasta ovat todiste siitä, että maa on sodassa Venäjän kanssa. Porošenkon mukaan hänellä ei kuitenkaan ole muuta mahdollisuutta kuin luottaa diplomatiaan.

Porošenko sanoi haastattelussa myös uskovansa, että Venäjä valmistautuu hyökkäykseen. Hänen mukaansa Ukrainan tulisi olla valmiina eikä antaa pienintäkään tilaisuutta provokaatioon.

Porošenkon mukaan hän ei luota Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin, mutta muuta vaihtoehtoa ei ole kuin neuvotella tämän kanssa.

Emäntää epäillään huumekaupoista Aarnion kanssa

Leppävirtalaista emäntää syytetään useista törkeistä huumerikoksista. Poliisi epäilee hänen olleen Jari Aarnion rikoskumppani merkittävien hasiserien maahantuonnissa ja levityksessä Suomessa usean vuoden ajan.

Syyttäjä vaatii naiselle kahdeksan vuoden vankeusrangaistusta 2010–2012 tehdyistä törkeistä huumausainerikoksista. 62-vuotiaan naisen epäillään järjestelleen kontakteja Suomesta Hollantiin hasiskauppoja varten.

Osin samoista rikoksista syytetään Aarniota sekä naisen kälyä eli veljen vaimoa. Käly on helsinkiläinen nelikymppinen nainen, jolla on huumausainerikostaustaa pitkältä ajalta.

Naisia yhdistää emännän nyt jo edesmennyt veli. Hän oli 1990-luvulla Suomen tunnetuimpia huumekauppiaita.

Asiassa erikoista on se, että vuonna 1984 Aarnio teki opinnoissaan tutkielmaan saman miehen johtamasta huumausaineiden salakuljetusorganisaatiosta. Nyt Aarnion syytetään tehneen huumekauppaa itse emännän ja tämän kälyn avustuksella.

Tuleva hallitus vastustaa EU:n komission ehdottamia siirtolaiskiintiöitä

Suomen uusi hallitus ei halua turvapaikanhakijoiden EU:n sisäisiä siirtoja pakollisiksi unionin jäsenmaille.

EU-komissio ilmoitti keskiviikkona, että se aikoo antaa tällaisesta järjestelystä esityksen toukokuun lopussa.

"Sen täytyy perustua jäsenvaltioiden vapaaehtoisuuteen", sanoi hallitusneuvotteluihin osallistunut kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb.

Komission ehdotuksen tarkoituksena on tasata varsinkin Etelä-Eurooppaan virtaavien turvapaikanhakijoiden aiheuttamaa painetta EU-maiden kesken. Esityksen mukaan jäsenmaat voisivat päättää määräenemmistöllä hätätilanteessa turvapaikanhakijoiden siirroista EU:n sisällä. Kyse olisi turvapaikanhakijoista, jotka selvästi ovat kansainvälisen suojelun tarpeessa.

Koulu kasvattaa itsensä alistajia

Nykykoulu on sekava soppa yrittäjyyskasvatusta, kuria ja itsensä alistamista, sanoo joukko tutkijoita.

Kyselyjen mukaan suomalaiset eivät viihdy koulussa. Koulu ei vastaa työelämän tarpeita, ja aikoinaan juhlitut PISA-tuloksetkin ovat laskeneet.

Koulussa on lisääkin ongelmia. Kun siellä aikaisemmin alistuttiin opettajien pitämään kuriin, nykyään oppilaat kontrolloivat yhä enemmän itse itseään.

Virallisissa puheissa kouluihin halutaan teknologiaa. Kun teknologia sitten tulee kouluun älypuhelinten muodossa, opettajat ovatkin hämillään, koska he eivät osaa enää kontrolloida tilannetta, Paakkari sanoi. Opettajien on mahdotonta pysyä perässä tavoissa, joilla nuoret käyttävät uutta teknologiaa.

Akavan selvitys

Irtisanomisista tullut liukuhihnarutiinia

Korkeakoulutettujen Akavan tuore luottamusmiesbarometri kertoo karuja lukuja. Yksityisen sektorin luottamusmiesten työpakoista yli 70 prosenttia ja julkisen yli 60 prosenttia on sellaisia, joista työntekijöitä on kahden viime vuoden aikana vähennetty.

Irtisanomiset ja lomautukset vievät suurimman osan luottamusmiesten ajasta. Yksityisten yritysten kohdalla syy henkilöstövähennyksiin on pääasiassa liiketaloudellinen. Julkisella puolella taas eläkkeelle lähteneiden tilalle ei palkata uusia eikä määräaikaisuuksia uusita.

"Vaikka irtisanomisuutisia tulee viikoittain, olimme yllättyneitä näin hurjista luvuista. Henkilöstövähennyksistä on tullut muutokseen varautumisen automaatti ja tuotannollistaloudellisista irtisanomisista todella helppoa. Käytäntö on, että mitään muita keinoja ei edes yritetä hakea", toteaa Akavan työelämästä vastava johtaja Maria Löfgren tiedotteessa.

No no jotain rajaa hehkutukselle!

Sarjayrittäjä Elon Musk on hämmästyttävä ihminen: hän pystyy syömään hampurilaisen kolmella haukulla 15 sekunnissa

Lisäksi Elon Musk, 43, on miljardööri, josta saattaa tulla yksi ihmiskunnan historian merkkihenkilöistä

Musk on puhunut itsekin hurjasta työmoraalistaan. Hän työskentelee viikossa sata tuntia, ja aloittelevia yrittäjiä hän neuvoo ahkeroimaan jokaisen valveillaolotunnin. Muskin logiikka on yksinkertainen: jos toinen yrittäjä työskentelee 50 tuntia viikossa ja toinen 100 tuntia, jälkimmäinen saa kaksi kertaa enemmän aikaiseksi.

Musk vaatii paljon myös työntekijöiltään. Eräs alainen oli valittanut, että Teslassa työntekijät joutuvat liian koville. Musk kertoo vastanneensa, että heillä on aikaa nähdä perheitään sitten, kun yritys on konkurssissa.

Ensi tiistaina julkaistaan toimittaja Ashlee Vancen elämäkerta Elon Muskista. Kirjan mukaan Musk oli raivostunut alaiselleen, joka oli jättänyt väliin työtilaisuuden lapsensa syntymän takia. Musk reagoi kohuun kiistämällä jyrkästi toimineensa näin.

Siinä taas yksi jeesustelija, joka tuskin saa maailmasta parempaa paikkaa elää.

Juha Sipilälle varoitus tv:ssä

”Tästä ei kukaan uskalla puhua”

Ekonomistit Reijo Heiskanen ja Aki Kangasharju varoittavat hallituksenmuodostaja Juha Sipilää (kesk.) nojautumasta näennäisiin säästöihin ja uskomasta ”aikojen parantumiseen” muutaman vuoden päästä.

Esimerkki säästötoimesta, joka kaksikon mukaan ei ole konkreettinen eikä uskottava vaan lähinnä laskennallinen, on sosiaalietuuksien indeksikorotusten leikkaaminen.

Ongelma on, että poliitikot selvästi haluavat nojata näihin indeksikorotusten leikkauksiin. Mutta meillä on inflaatio nollassa, miten sä siitä enää leikkaat? Luvataan että sieltä säästetään, mutta tässä voi käydäkin niin, että sieltä ei tule mitään säästöä, koska inflaatio on nollassa, tuki Kangasharju.

Sipilä: Suomi ei voi jatkaa Kreikan tiellä

EU-komission varoitus ei ollut yllätys, ja komission edellyttämät toimet on jo etukäteen otettu huomioon hallitusneuvotteluiden tavoiteasettelussa, sanoo hallitusmuodostaja Juha Sipilä (kesk.).

Sipilän mukaan Suomen taloustilanne on vakavampi kuin yleisesti ymmärretään. Suomi ei voi jatkaa tähän asti harjoitettua talouspolitiikkaa, sillä silloin ollaan Kreikan tiellä, Sipilä sanoo.

EU:n talouskurisopimuksen mukaan jäsenmaiden alijäämä saa olla korkeintaan kolme prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Suomen alijäämä ylitti katon viime vuonna ja rajan arvioidaan rikkoutuvan myös tänä ja ensi vuonna.

Venäjä käyttänyt Ukrainan sotaan liki miljardi euroa

Kertoo murhatun Nemtsovin raportti

Venäläinen oppositiojohtaja Boris Nemtsov oli valmistelemassa raporttia venäläissotilaista Ukrainassa, kun hänet murhattiin 27. helmikuuta Moskovan keskustassa. Murhan yhdeksi syyksi on epäilty raportissa olevia arkaluontoisia tietoja Venäjän osuudesta Ukrainan tapahtumiin.

Raportin mukaan Ukrainassa ja Krimillä todella soti venäläisiä taistelijoita. Joissain tapauksissa heitä olisi kehotettu eroamaan Venäjän armeijasta ennen rintamalle lähtöä. Näin voitaisiin sanoa, että Venäjän armeija ei ole sekaantunut Ukrainan sotaan vaan sotilaat ovat paikalla vapaaehtoisina.

Päivi Räsänen löi luvut pöytään

”Miten perussuomalaiset aikoo lunastaa lupauksensa?”

Väistyvän sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) mukaan Suomen maahanmuuttopolitiikka on jo niin tiukkaa ja hallittua, että hallitukseen matkalla olevilla perussuomalaisilla tulee olemaan vaikeuksia toteuttaa puheitaan sen kiristämisestä.

Räsänen huomauttaa, että viime vuonna Suomi myönsi turvapaikan noin 1300 henkilölle kaikkiaan noin 4000 turvapaikanhakijasta.

Jos ajatellaan sen [turvapaikanhakumenettelyn] tiukentamista, niin meitä sitoo Geneven pakolaissopimus ja EU:n yhteinen turvapaikkajärjestelmä. En näe, että siinä olisi tiukentamisen varaa, ellei irrottauduta ihan kansainvälisistä pakolaissopimuksista, Räsänen sanoo.

Euroopan talvempi kevät – Maailmansota päättyi 70 vuotta sitten

Venäjä muistaa Voitonpäivää tapansa mukaan näyttävin paraatein. Tällä kertaa Venäjä katsoo mennyttä yksin. Länsimaat karttavat yhteistä muistamista, koska Venäjä rikkoi etikettiä valtaamalla Krimin.

Voitonpäivän keskeinen viesti on se, että Neuvostoliiton uhraus oli mittava. Yli kymmenen miljoonaa sotilasta kaatui. Neuvostoliitto – ja sittemmin Venäjä – on vaatinut muuta maailmaa kunnioittamaan uhraustaan olemalla rinnalla juuri Voitonpäivänä.

Venäjällä juhlinnan on määrittänyt fraasi, että silloin lyötiin hitleriläinen fasismi ja siitä kaikkein maailman kansojen pitäisi olla kiitollisia, kiteyttää professori Seppo Hentilä.

Mutta koska on kysymys historiasta, niin tulkinta Voitonpäivästä muuttuu sen mukaan, minkä kansan halusta juhlia puhutaan. Käytännössä juhlinta riippuu siitä, kummalla puolella maa oli sodassa ja vielä tarkemmin sanottuna, minkä maan miehittämäksi maa sodan aikana joutui.

Lappi sodan jälkeen

Sodan jälkeinen Lapin jälleenrakennus oli valtava urakka. Kun väki palasi Lapin sodan jälkeen evakkoreissultaan, oli kotiseutu raunioina.

Ruplan syöksy iskee Venäjällä

Pietarilaispari maksaa kotinsa kahdesti

PIETARI. Valoisaksi remontoitu kaksio Etelä-Pietarissa Prospekt Veteranovin metroaseman vieressä on kodikas lähiöasunto.

Vain hinta tekee Dmitri Dervenjovin ja Svetlana Suvorovan kodista erikoisen.

"Maksamme asunnosta ruplissa kaksinkertaisen hinnan. Tämä koti on kuin puhdasta kultaa, emme voi myydä tätä varmaan koskaan", Svetlana Suvorova jaksaa nauraa.

Pariskunta joutui ruplan joulukuisten kurssivaihteluiden heittelemäksi. Vuonna 2007 he riskeerasivat ja ottivat 107 000 dollarin asuntolainan valuutassa. Summa vastasi kahta miljoonaa ruplaa. Tuolloin valuuttalainan korot olivat halvempia kuin ruplamääräisten lainojen.

"Vain 11 prosenttia", Dmitri huomauttaa. Riskin mittakaava alkoi valjeta viime vuonna.

Venäjän keskuspankki suositteli tammikuussa, että pankit suostuisivat uudelleenrahoittamaan lainat kurssilla 39,39 ruplaa dollarilta. Pariskunta suostui lopulta pankin tarjoukseen, joka oli kahden miljoonan ruplan laina kymmeneksi vuodeksi, 53,5 ruplaa dollarilta 14 prosentin korolla.

Kansalaiset, varautukaa rajuun matokuuriin

Perusporvarihallitus on yhtä mieltä sopeutuksen tarpeesta

Kansalaisten on syytä varautua rajuun matokuuriin, sillä seuraavan hallituksen esityslistaa määrittää vahvimmin Suomen heikko taloustilanne.

Rakenteilla olevan kokoonpanon kiinnostavin muuttuja on perussuomalaiset, josta on tulossa hallituspuolue ensimmäistä kertaa. Sen tavasta toimia ei ole aiempaa kokemusta.

Myöskään pääministeriksi todennäköisesti nouseva keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ei ole ollut hallituksessa aiemmin.

Oleskelulupakäytöntöihin liittyvästä tarveharkinnasta puhuttiin ennen vaaleja paljon, mutta suurempi maahanmuuttoon liittyvä kysymys on Välimeren eteläpuolelta Eurooppaan pyrkivät pakolaiset.

Suomen hallituspohjasta: ”Vapiseva kokeilu”

Ruotsalainen Dagens Nyheter –lehti arvostelee pääkirjoituksessaan perussuomalaisten ottamista Suomen hallitukseen.

DN näkee kehityksen masentavana: vaikka Soini onkin ottanut etäisyyttä esimerkiksi Ruotsin maahanmuuttovastaisiin ruotsidemokraatteihin, perussuomalaisten parista löytyy silti ”epämiellyttäviä annoksia maahanmuuttovastaisuutta, EU-fobiaa ja vasemmistopopulismia”.

Kova Kreikka-ulostulo perus-
suomalaiselta

”Ei mitään sellaista linjausta”

Kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala (ps.) avautuu.

Kreikan tukemisesta ei ole toistaiseksi päätetty mitään eikä ainakaan perussuomalaisten eduskuntaryhmä ole hyväksynyt mitään sellaista linjausta, joka pakottaisi puoluetta suhtautumaan myönteisesti Kreikalle rahaliiton piirissä mahdollisesti esitettäviin tukilainoihin.

Perussuomalaiset on todennut, että koska Euroopan vakausmekanismi on perustettu ja päätökset siitä tehty, niitä ei puolue voi enää lähteä perumaan. Perussuomalaisilta on tivattu, miten puolue suhtautuisi mahdolliseen Kreikan seuraavaan tukipakettiin. Puolueen ryhmäjohtaja Jari Lindström sanoi eilen, että asia katsottaisiin tapauskohtaisesti. Lindströmin lausuntoon nähden Saarakkalan kanta on huomattavasti tiukempi.

Saarakkalan mielestä perussuomalaiset voi edelleen suhtautua kielteisesti Kreikka-tukeen, vaikka se tehdäänkin EVM:n kautta.

Juha Sipilän "yhteiskuntasopimus" vuotaa

Myllykoski torppaa työajan pidennyksen: Lisää työttömyyttä

Kansanedustaja Jari Myllykoski (vas.) torjuu vuosityöajan pidennyksen sadalla tunnilla, koska se lisää työttömyyttä. Nakkilalainen parlamentaarikko laskee, että nykyisin tehtävään työmäärään tarvittaisiin siinä tapauksessa laskennallisesti 115 000 työntekijää vähemmän.

Ei ole yhteiskunnallisesti kestävää kasvattaa entisestään ansiotyön ulkopuolella olevaa joukkoa.

Suomea ei voi johtaa kuin yritystä

Kansanedustaja Tytti Tuppurainen kommentoi vappupuheessaan vaalivoittaja Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän aikomusta johtaa Suomea kuin yritystä.

Onko siis pääministerin paikalle tulossa Suomi Oy:n toimitusjohtaja. Mutta ei maata voi johtaa kuin yritystä, Tuppurainen sanoi.

Hänen mukaansa yrityksiä johdetaan pääasiassa omistaja-arvon kasvattamiseksi.

Se on selkeä tavoite, jonka takana on yksi omistajien sidosryhmä. Valtiossa ja yhteiskunnassa on kuitenkin koko joukko sidosryhmiä, joilla on kaikilla äänivalta ja oikeus osallistumiseen. Ajatellaanpa, että Antti Rinne sanoisi johtavansa maata kuin ay-johtaja. Huomaisimme heti, että edunvalvonta ja isänmaan edun valvonta ovat eri asioita, Tuppurainen vertasi.

Informaatio
- sodassa olemme tulimyrskyn keskellä

Perjantaina amerikkalainen Newsweek julkaisikin artikkelin otsikolla "Suomen armeija valmistelee 900 000 reserviläistä 'kriisitilanteeseen'". Tapaus on oivallinen esimerkki siitä, kuinka kehittynyttä informaatiosodankäynti on, kirjoittaa analyysissään HS:n ulkomaantoimittaja Petteri Tuohinen.

Miltä Suomi mahtaa näyttää amerikkalaislehden näkökulmasta Ukrainan sodan aikaan?

Entuudestaan tiedetään, että Suomi oli Venäjän vallan alaisena vuoden 1917 itsenäistymiseen asti ja että Suomi soti Neuvostoliittoa vastaan toisen maailmansodan aikana. Google löytää internetistä yli 45 miljoonaa osumaa haulle "winter war".

Jos Newsweekin toimittaja olisi tiennyt esimerkiksi sen, että Hellevig on uhannut kuuluisaa oopperalaulajaa julkisesti raiskauksella ja kutsunut pääministeri Alexander Stubbia "natsihuoraksi", ei hän tuskin olisi Hellevigiä haastatellut.

Kovan tason tyrmäys Juha Sipilälle

”Kyse 1,5 miljoonan suomalaisen toimeentulosta”

Työeläkevakuuttajat Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes tyrmää Telan blogissa EMU-puskureihin kajoamisen. Asiaa on ehdottanut hallitustunnustelija Juha Sipilä (kesk.). Asia oli esillä keskustan talouspoliittisessa vaaliohjelmassa ja nousi uudestaan keskusteluun myös aivan vaalien alla.

Siimeksen mukaan ”toive työeläkemaksun väliaikaisesta alentamisesta elää vahvana politiikan puolella”.

Toive on luja siitä huolimatta, että eläkemaksun tilapäinen alentaminen ilman vastaavaa tulevien eläkkeiden leikkausta kasvattaisi Suomen kestävyysvajetta nykyisestä, Siimes kirjoittaa.

Presidentti Ahtisaari uskoo yhä

Kaikki konfliktit voidaan ratkaista

Ukrainan kytevä sota. Syyrian katastrofin yhä laajemmalle leviävät liekit. Diplomaattinen railo Venäjän ja länsivaltojen välissä.

Nobel-puheessaan 2009 Ahtisaari sanoi, että kaikki konfliktit maailmassa voidaan ratkaista. Vieläkö hän uskoo tähän? "Uskon siihen vakaasti."

Maailma on monin paikoin sekaisin. Tästä kielii myös se, että The Elders -ryhmä päätti matkata tällä viikolla Moskovaan.

The Elders eli Vanhimmat on Etelä-Afrikan edesmenneen presidentin Nelson Mandelan kokoama riippumaton ryhmä, joka pyrkii työskentelemään rauhan ja ihmisoikeuksien eteen. Ryhmä keskusteli Moskovassa Venäjän ylimmän johdon sekä venäläisvaikuttajien kanssa kärjistyneestä vastakkainasettelusta ja kasvavista geopoliittisista jännitteistä.

Vaikka Venäjän ja länsivaltojen vastakkainasettelu on kärjistynyt äärimmilleen, Vanhimpien suomalaisvahvistus, Nobelin rauhanpalkinnolla palkittu presidentti Martti Ahtisaari, vaikuttaa matkan jälkeen yllättävänkin optimistiselta.

Ukrainan kriisi ei heiluta Ahtisaaren myönteistä Nato-kantaa

"Lähdin jo kauan sitten liikkeelle siitä, että Suomi on läntinen demokratia, jonka pitää kuulua kaikkiin niihin järjestöihin, joihin läntiset demokratiat kuuluvat", hän sanoo.

"Poliisin mielestä köyhät eivät ole mitään"

"Näille nuorille pitäisi taputtaa käsiä. He eivät enää alistu, kuten edellinen sukupolvi. He haluavat oikeutta."

Näin sanoi baltimorelaispastori Ahmed Royalty katsellessaan, miten mustat mielenosoittajat marssivat laulaen keskellä katua Pohjois-Baltimoressa. Palava auto peitti kadun harmaalla savulla, ja ohiajavia poliisiautoja viskottiin tiilenkappaleilla. Kenkien alla rapisivat rikotuista ikkunoista pudonneet lasinsirut.

Viinakauppaan oli murtauduttu, ja mustat nuoret jakoivat kadunkulmassa pulloja kavereilleen. Otatko huikkaa, kysyttiin valkoiselta toimittajalta.

Mellakat alkoivat sen jälkeen, kun viime viikolla kuollut 25-vuotias Freddie Gray haudattiin maanantaina Baltimoressa. Sille, miten hänen selkärankansa murtui poliisin huostassa, ei ole vielä löytynyt selitystä.

Jopa 10 000 kuollutta? Nepalin järistystuhoista synkkä arvio

Nepalin pääministeri kertoo uutistoimisto Reutersille, että lauantaisessa maanjäristyksessä kuolleiden määrä voi nousta 10 000:een.

YK:n arvion mukaan maanjäristys on vaikuttanut jopa kahdeksan miljoonan ihmisen elämään. Puolitoista miljoonaa tarvitsee ruokaa. Myös vedestä sekä suojista on puutetta, YK sanoo.

Työehtoja heikentävä yhteis-
kunta-
sopimus ei käy demareille

Hallitus vai oppositio -kysymykseen ei löydetty ratkaisua Kaakkois-Suomen sosialidemokraattien piirikokouksessa Mikkelissä. Savolaisittain keskustelun voisi tiivistää niin, että kummallakin vaihtoehdolla on hyvät ja huonot puolensa – tai päinvastoin.

Keskustan kenttäväen enemmistö on toivonut seuraavan hallituksen pohjaksi punamultaa. Kehitysministeri Sirpa Paatero muistutti Kaakon piirikokouksessa, ettei ainakaan hän tiedä, minkälainen nyky-keskustan linja oikein on.

Nepalin maanjäristyksen uhriluku noussut yli 3 200:n

Suomalaisia tavoittamatta vuorilla Nepalissa.

Suomen Kathmandun suurlähetystö on tavoitellut Nepalissa olevia suomalaisia ympäri vuorokauden lauantaista lähtien.

Ulkoministeriön tietojen mukaan Nepalissa on ainakin 170 suomalaista. Heistä 27 on vielä sunnuntaina aamulla tavoittamatta. Suomen Nepalin suurlähettiläs Asko Luukkainen vahvisti tavoittamien määrän.

Nepalin maanjäristyksen uhriluku on noussut yli 3 200:n, kertoo poliisi. Loukkaantuneita on poliisin mukaan yli 6 500.

Helsingin yliopiston seismologi Matti Tarvainen sanoi eilen STT:lle että myös jälkijäristykset voivat aiheuttaa mittavaa tuhoa ja jatkua viikkoja.

Junalta suoraan moskeijaan

Perussuomalaisten porilainen ääniharava saapui Helsinkiin

On aika toivottaa tervetulleeksi maakuntien vaalivoittajat ja tutustua puolin ja toisin. Kohta he päättävät myös pääkaupungin puolesta.

Kun porilainen perussuomalainen kansanedustaja Laura Huhtasaari astuu sisään, hän astuu moskeijaan ensimmäistä kertaa elämässään.

Meidät ottaa vastaan yhdyskunnan puheenjohtaja Mohammed Hussein Omer.

Huhtasaari, 36, oli vaalien maakuntatähtiä. Hän sai Satakunnassa vyöryn, peräti 9 259 ääntä.

Vaalivoitto ei syntynyt varman päälle pelaamisella. Huhtasaari ei ole keskitien hissukka, vaan perussuomalaisten maahanmuuttovastaisinta siipeä. Hän vieroksuu islamia, vaatii humanitaarisen maahanmuuton vähentämistä ja jopa Suomen eroa eurosta.

Poliisi epäilee brittimiehen aiheuttaneen yksin vuoden 2010 pörssi-
romahduksen

Tou­ko­kuun 6. päi­vä­nä vuon­na 2010 New Yor­kin pörs­sin pää­in­dek­si Dow Jo­nes In­dust­rial Ave­ra­ge ro­mah­ti muu­ta­mas­sa mi­nuu­tis­sa noin tu­hat pis­tet­tä eli lä­hes yh­dek­sän pro­sent­tia kes­ken il­ta­päi­vän kau­pan­käyn­nin. Sit­ten se pa­lau­tui yh­tä no­peas­ti ja mys­ti­ses­ti en­nal­leen.

Ko­ko Wall Street jäi ih­met­te­le­mään, mi­tä oi­kein oli ta­pah­tu­nut. Seu­raa­vi­na päi­vi­nä jär­jes­tet­tiin hä­tä­ko­kouk­sia ja jär­jes­tel­mä­asian­tun­ti­jat yrit­ti­vät jäl­jit­tää häi­riön ai­heut­ta­jaa.

EN­SIN PU­HUT­TIIN PIEN­TEN jär­jes­tel­mä­vir­hei­den yh­teis­vai­ku­tuk­ses­ta. Sit­ten syy­tä alet­tiin et­siä au­to­maat­ti­sis­ta kau­pan­käyn­ti­jär­jes­tel­mis­tä. Nii­den te­ke­mien sa­la­man­no­pei­den au­to­maat­tis­ten myyn­ti­toi­mek­si­an­to­jen epäil­tiin ai­heut­ta­neen myr­kyl­li­sen kier­teen, vaik­ka pe­ri­aat­tees­sa ko­nei­den pi­täi­si lo­pet­taa myy­mi­nen, kun kurs­sit pu­toa­vat tar­peek­si.

Vuo­sien tut­ki­mus­ten jäl­keen ko­ko sot­kun ai­heut­ta­jak­si epäil­lään nuor­ta brit­ti­mies­tä, jo­ka on­nis­tui sot­ke­maan het­kek­si ko­ko maail­man osa­ke­mark­ki­nat oman au­to­maat­ti­sen kau­pan­käyn­ti­jär­jes­tel­män­sä avul­la.

NYT 36-VUO­TIAS Navinder Singh Sarao te­ki kaup­po­ja omas­sa huo­nees­saan, van­hem­pien­sa ta­los­sa Houns­low'n lä­hiös­sä 25 ki­lo­met­rin pääs­sä Lon­toon fi­nans­si­kes­kuk­ses­ta.

Itämerellä purjehtii kasvava armada

Venäjän Itämeren laivasto saa uusia, moderneja sotalaivoja

Ve­nä­jän Itä­me­ren lai­vas­tol­le on val­mis­tu­mas­sa uu­sia aluk­sia ja alus­luok­kia sel­lai­seen tah­tiin, et­tei sii­hen län­nes­sä vie­lä muu­ta­mia vuo­sia sit­ten us­kot­tu.

Tär­keim­mät uu­det tais­te­lu­alus­luo­kat ovat Ste­re­gushc­hy-luo­kan kor­ve­tit ja Ad­mi­ral Gorsh­kov -luo­kan fre­ga­tit. Li­säk­si Ve­nä­jä on ra­ken­ta­mas­sa li­sää uu­sia Buyan-luo­kan kor­vet­te­ja.

"On se kään­ne. Eri­tyi­ses­ti, kun Ad­mi­ral Gorsh­kov -luo­kan ja Buyan-luo­kan aluk­sia tu­lee li­sää. Uu­sien so­ta­lai­vo­jen ra­ken­ta­mi­nen on nyt käyn­nis­sä, ja siel­tä val­mis­tuu aluk­sia ta­sai­seen tah­tiin", sa­noo Maan­puo­lus­tus­kor­kea­kou­lun me­ri­so­ta­opin pääo­pet­ta­ja, ko­men­ta­ja Jon von Weissenberg.

Juha Sipilä laati etujärjestöille kysymyslistan

Palkansaajajärjestöt vastustavat yhteiskuntasopimusta, jos sillä kyykytetään työntekijöitä

SI­PI­LÄ on sa­no­nut ve­tä­vän­sä yh­teis­kun­ta­so­pi­mus­neu­vot­te­lut sa­mas­sa ai­ka­tau­lus­sa hal­li­tus­oh­jel­man kans­sa, eli noin kuu­kau­des­sa. Työ­mark­ki­na­pöy­dis­sä asiat ei­vät yleen­sä rat­kea kä­den kään­tees­sä.

Se­kä Elin­kei­no­elä­män kes­kus­liit­to EK:n toi­mi­tus­joh­ta­ja Jyri Häkämies et­tä KT Kun­ta­työn­an­ta­jien työ­mark­ki­na­joh­ta­ja Markku Jalonen il­moit­ti­vat Si­pi­län ta­vat­tuaan suh­tau­tu­van­sa ta­voi­te­so­pi­muk­seen myön­tei­ses­ti.

Demarikonkarin arvio Antti Rinteestä

”Ei uskottavuutta ministerinä eikä puheenjohtajana”

SDP:n europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari arvioi puolueensa vaalitappiota Uuden Suomen haastattelussa.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on valtiovarainministeri. Taloushan on juuri hänen alaansa.

Niin. Hän ei sitä uskottavuutta saavuttanut, ei valtiovarainministerinä eikä puolueen puheenjohtajana. Se vain on fakta. Mutta se ei ole [ainoa selitys]. Loppuviikon katastrofi on myös pidemmän ajan epäluuloa, joka kulminoitui tähän viimeiseen viikkoon, Jaakonsaari sanoo ja huokaisee syvään.

Millaisena näet Antti Rinteen tulevaisuuden?

Se on keskustelun aihe.

Kiurun mielestä SDP:n paikka on oppositiossa

SDP:n varapuheenjohtajan Krista Kiurun mielestä vaalitulos on yksiselitteinen: SDP jäi neljänneksi ja puolueen paikka on oppositiossa.

Kiuru povaa Suomelle kovia aikoja.

Ihmemies Kempeleeltä kääri hihansa

Vaalit voittaneen keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kääri maanantaina hihansa ja aloitti hallituksen valmistelun, vaikka virallinen mandaatti hallitusneuvottelujen tunnustelijaksi tulee vasta ensi viikolla.

Vaalituloksen selvittyä sunnuntaina oli selvää, että paikkamäärissä toiseksi tullut perussuomalaiset ja kolmanneksi nipin napin jäänyt kokoomus pyrkivät hallitukseen.

Neljänneksi suurimman puolueen Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne ilmoitti maanantaina, että Sdp:kin on valmis hallitusvastuuseen.

Ay-puolelta on ilmeisesti ohjeistettu, että hallitukseen olisi mentävä. Vaarana on, että seuraava hallitus tarttuu kovin ottein työväen etuihin.

Perussuomalaiset kiilasivat jälleen kerran suurpuolueeksi

Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä sanoo, että Soinin äänimäärän lasku on radikaali, vaikka puolue on muuten pärjäämässä hyvin.

Puolueesta on nyt tulossa suurpuolue toista kertaa putkeen. Sen on pakko mennä hallitukseen ja kantaa hallitusvastuuta, muuten sen matka kohti pienpuoluetta jälleen alkaa. Kaikki muut isot puolueet ovat hallitusvastuun kantaneet, Jokisipilä sanoo.

Nyt jytkytetään Sanoi Soini ja jytkytti.

Sdp:n tulos kaikkien aikojen huonoin

Demareiden tulos on sen historian huonoin. Sdp menettää kahdeksan paikkaa ja jää 34 edustajaan.

Demareiden pettynyt puheenjohtaja Antti Rinne puhui puolueväelle Hakaniemessä. "Ystävät ja toverit, mua harmittaa hitosti", Rinne sanoi.

"Kyllä varmaan hallitusneuvotteluihin on asiaa, mutta katsotaan mennäänkö hallitukseen." Sdp kärsi myös viime vuonna historiansa huonoimman eurovaalituloksen.

"Kyllä tämä tietysti harmittaa. Hirveä määrä töitä, hyvät ehdokkaat ja vaalihojelma, ja silti ei luottamutsa tullut. Sitä pitää pystyä kasvattamaan nyt tulevina vuosina." Rinteen mukaan Sdp:llä on paljon vanhoja tapoja jotka täytyy tuoda tähän päivään.

Sipilä ja Soini ovat uuden hallituksen avainhamot

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä noussee valtiollisessa protokollassa korkeaan asemaan jo ensi viikolla. Eduskunta valinnee Sipilän ensi viikon tiistaina eduskunnan puhemieheksi.

Puhemiehen asema antaisi Sipilälle luontevan paikan käydä hallitusneuvotteluja, jotka aloitetaan vapun alla. Eduskunta nimeää Sipilän uuden hallituksen muodostajaksi torstaina 30. huhtikuuta.

Vaalituloksen perusteella näyttää siltä, että hallitusneuvottelujen toinen avainhahmo on perussuomalaisten Timo Soini. Ilman häntä hallitusta on vaikea muodostaa.

Arvoitus kuitenkin on, miten kovan tappion kokenut Sdp sopeutuisi yhteistyöhön. Sdp kärsi kolmannen peräkkäisen eduskuntavaalitappion.

Eduskunnasta putosi muun muassa Kimmo Sasi – he eivät päässeet eduskuntaan

Eduskunnasta putosi puhemiehenäkin istunut Pekka Ravi (kok). Uudeksi kansanedustajaksi ei ollut pääsemässä kokoomuksen puoluesihteeri Minna Arve.

Myöskään ministeri Laura Rädyn (kok) kansanedustajan paikka ei auennut. Kokoomuksen ehdokkaista myös Eija-Riitta Korhola ja Kimmo Sasi jäivät eduskunnan ulkopuolelle.

Kenraali Gustav Hägglund

Kenraali Gustav Hägglund: Tuleeko sota?

Gustav Hägglund lienee Suomen rauhanajan kenraaleista merkittävin. Hän on oikea mies vastaamaan kysymykseen, jota monet taas miettivät.

Tiedetään, että Suomenlahden kansainvälisellä merialueella, vain muutaman kymmenen kilometrin päässä, liikkuu paljon sota-aluksia.

Olemme saapuneet kävelyretken määränpäähän Kuninkaanportille ja pujahdamme ovesta Walhallaan, arvokkaaseen holviravintolaan, jonka nimi liittyy skandinaaviseen mytologiaan.

Istumme pöytään, nautimme hyvät voileipäkahvit ja käymme suoraan asiaan. Kenraali saa vastattavakseen kysymyksistä kiperimmän:

Pitäisikö Suomen liittyä puolustusliitto Natoon vai pysytellä yhä sen ulkopuolella?

Myös sotilaskoneiden liikenne on kasvanut Itämeren yllä, eivätkä ne aina malta pysyä sovituilla reiteillä. Helsinkiläiset ovat saaneet tottua siihen, että Hornetit pyyhkäisevät tunnistuslennoille valvomaan kansallista ilmatilaa.

Tämä tuntuu oudolta, sillä suomalaiset ovat saaneet elää jo seitsemänkymmentä vuotta rauhan aikaa. Ihmiset kyselevät huolestuneina, mitä se naapuri oikein meinaa.

Ensimmäiseksi täytyy siis kysyä: Nukkuuko kenraali yhä yönsä hyvin?

"Nukun, en ole menettänyt yöuniani näiden tapahtumien takia."

Onko Venäjä meille uhka?

"Tietty Venäjän uhka on aina olemassa. Sieltä hyökkääjä on ennenkin tullut. Venäjä on meille toisenlainen naapuri. Emmehän me voi edes kuvitella, että joku toinen naapurimaa voisi meitä uhata."

WTC-salaliittoteoriat ryöpsähtivät uudestaan

Saudi-Arabian väitetty rooli syyskuun 11. päivän terrori-iskujen rahoituksessa puhuttaa Yhdysvalloissa.

Kongressin kellarin turvahuoneessa säilytettävien paperien väitetään tuovan lisävaloa epäilyihin, että merkittävässä asemassa olleet Saudi-Arabian kansalaiset olisivat osallistuneet iskujen rahoitukseen ja jopa tienneet iskun ajankohdan etukäteen.

Tutkintamateriaali on arkaluontoinen, koska öljyrikas Saudi-Arabia on Yhdysvaltain merkittävä liittolainen Lähi-idässä huolimatta siitä, että maa on tiukan linjan islamilainen valtio.

Suomalaiset pihat: "Surullista katsottavaa"

Ruostuneita autonvanteita ja autonraatoja, rikkoutunut aurinkovarjo ja resuiset, likaiset kalusteet. Lasten leluja siellä täällä, roskia, lehtiä, haravat ja harjat hujan hajan.

Valitettavasti moni omakotitalon piha muistuttaa varastoa, pahimmillaan jopa kaatopaikkaan. Asian on pannut merkille myös maisemasuunnittelija ja pihoja ammatikseen suunnitteleva Eva Wuite.

SuomiAreenan huikea ohjelmisto julki – paikalla jopa 800 puhujaa

Heinäkuun 13.-17. päivä kymmenettä kertaa järjestettävä SuomiAreena-tapahtuma on paisunut entisestään. MTV:n ja Porin kaupungin järjestämässä tilaisuudessa nähdään peräti 160 keskustelua ja 800 puhujaa tai muuta osallistujaa.

Poriin saapuvat muun muassa uudet ministerit, kaksi presidenttiä, viisi Euroopan parlamentin jäsentä ja noin 70 kansanedustajaa.

Keskusteluissa mukana ovat muun muassa presidentit Tarja Halonen jaMartti Ahtisaari, eduskunnan uusi puhemies Maria Lohela, puolustusvoimien komentajaJarmo Lindberg, talousvaikuttajatVesa Vihriälä, Vesa Puttonen, Matti Apunen ja Aki Kangasharju, professorit Pentti Arajärvi ja Heikki Hiilamo sekä kaikki työmarkkinajohtajat.

Mukana on myös paljon kuuluisia muusikoita, kuten...

SuomiAreenalle oma tv-kanava

SuomiAreena saa myös ensi kertaa oman tv-kanavan, kun SuomiAreenaTV välittää kiinnostavimmat keskustelut paikalta joka päivä kello 7.00–22.00. SuomiAreenaTV löytyy DNA:n kaapeliverkossa kanavapaikalta 265 ja antenniverkossa paikalta 41 sekä DNA TV -palvelun kautta. Kanavan ohjelmistoa luotsaa juontaja Mervi Kallio.

Paukut kovenee EU:n ja Venäjän välillä

Koska tulee ISO JYTKY? Musta lista.

EU:lta vastaisku Venäjän mustalle listalle

Venäjän suurlähettiläs ei saa tulla Euroopan parlamenttiin, ilmoittaa Euroopan parlamentin puheenjohtaja Martin Schulz.

Kiellon syynä on Venäjän viime viikon torstaina EU-maille lähettämä lista eurooppalaisista poliitikoista, joilta on evätty pääsy Venäjälle.

Ex-työntekijä haastoi Putinin trollitehtaan oikeuteen - "häpeällinen ilmiö"

Venäläinen freelancetoimittaja Ljudmila Savtshuk haastaa väitetyn trollitehtaan oikeuteen Pietarissa.

Tällainen internetpropaganda on erittäin vaarallista. Se täytyy tuoda julkisuuteen, kahden lapsen yksinhuoltaja sanoi uutistoimisto AFP:lle tiistaina.

Ukrainan sodan aikana Pietarissa on väitetty toimivan Putinin hallinnon trollitehdas, jonka tuotoksia olisivat muun muassa Putinia internetissä ylistävät kirjoitukset ja kommentit sekä tämän poliittisia vastustajia kritisoivat kirjoitukset.

Venäläisoligarkki Potaninin avioeron panoksena 14 miljardia euroa

Ex-vaimo lupaa valtion hyötyvän voitostaa.

Venäjän rikkaimpana miehenä pidetty Vladimir Potanin saattaa köyhtyä miljardeilla euroilla, kun moskovalaisessa piirioikeudessa selvitetään hänen ja hänen entisen vaimonsa Natalia Potaninan avioeroa.

Vuonna 2014 virallisesti eronneella pariskunnalla on jyrkkiä erimielisyyksiä oikeudenmukaisesta osituksesta. Potanina vaatii puolta varallisuudesta, joka kertyi 30-vuotisen avioliiton aikana.

Venäjän Forbes-lehti arvioi nikkelimiljardööri Potaninin omaisuuden nykyarvoksi 15,2 miljardia dollaria eli noin 14 miljardia euroa.

Venäläislehti otti kaiken ilon irti Soinin kommenteista

Suomen uusi ulkoministeri Timo Soini sai heti tuoreeltaan kokea, kuinka Venäjän media saattaa uutisoida lausunnot, jotka se pystyy tulkitsemaan Venäjä-myönteisiksi.

Internetissä ilmestyvä kansallismielinen Pravda.ru-nettisivusto julkaisi sunnuntaina jutun, joka pohjautui Timo Soinin blogikirjoitukseen Heidi Hautalan saamasta matkustuskiellosta Venäjälle.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini aloitti ensimmäisen työpäivänsä Suomen uutena ulkoministerinä hyväksymällä Venäjän mustan listan Euroopan unionia vastaan. Näin tehdessään Suomen ulkopoliittisen viranomaisen johtaja esiintyi jyrkästi Euroopan unionin vetämää linjaa vastaan, Pravda.ru kirjoitti.

Kortinlukija tuntui oudolta - ja kummia tapahtui, kun lukijaan koski

Pankkikorttitietojen varastamiseen tarkoitetut kortinlukijat eivät ole valitettavasti kadonneet, joten niiden olemassaolo on syytä tiedostaa automaateilla asioidessa.

Näyttelijä Kristiina Halkola puolustaa subjektiivista päivähoito-oikeutta

"Se on naisten tasa-arvon yksi tukijalka"

Entinen puoluejohtaja on aina halunnut taiteellisen uransa rinnalla myös vaikuttaa.

Nyt oikeutta ollaan rajaamassa, ja Halkola on asiasta huolissaan. "Se on asia, josta ei ehdottomasti pidä luopua. Se on naisten tasa-arvon yksi tukijalka." Halkola on huolissaan varsinkin äideistä, jotka ovat väsyneitä tai muuten ongelmissa. Silloin päiväkotia tarvitaan erityisesti.

"Työttömät, jotka joutuvat olemaan kotona, saattavat olla hirveän ahdistuneita." Halkola on itsekin kokenut pitkäaikaistyöttömyyden.

Jotain piti kuitenkin keksiä, niin sanoi lakikin. Niinpä hän perusti vuonna 1990 oman firman, Äitee Oy:n. Sen kautta hän on pyörittänyt esimerkiksi Komediateatteri Arenan baareja ja ravintolaa sekä tehnyt catering-keikkoja tuttujen juhliin. Ohessa Halkola teki näyttelijän töitä.

Omaiset eivät ymmärrä, ettei iäkäs vanhus kestä vaativaa leikkausta

98-vuotias kotona asuva rouva kaatui, mursi lonkkansa ja joutui lonkkaleikkaukseen. Vanhus oli ikäisekseen kohtuullisen hyväkuntoinen, mutta hänellä oli perussairauksia.

Potilaalle ja omaisille kerrottiin ennen leikkausta, että selkäpuudutus ja leikkaus voivat olla liian suuri rasitus lähes satavuotiaalle vanhukselle.

Leikkaus meni hyvin, mutta heräämössä potilaan vointi romahti ilman selvää syytä. Verenpainetta nostavat lääkkeet eivät tehonneet ja potilas menehtyi muutaman tunnin kuluttua leikkauksen jälkeen.

Vanhuksen itsekin jo iäkäs poika epäili hoitovirhettä.

Painostusväitteitä ja outoja syytöksiä

Ay-väki ympäri maailmaa saapuu Suomeen setvimään pakkausjätti Huhtamäen työoloja.

Pakkausvalmistaja Huhtamäen työntekijät ovat kertoneet sorrosta Yhdysvalloissa ja Intiassa. Huhtamäki sanoo joutuneensa amerikkalaisen ammattiliiton masinoiman kampanjan uhriksi.

Työntekijät Huhtamäen ostamassa tehtaassa Intiassa syyttävät tehtaan johtoa työntekijöiden häirinnästä ja painostuksesta.

Yhdysvalloissa ammattiliitto syyttää Huhtamäkeä yli 400 000 dollarin palkkion maksamisesta konsulttifirmalle, joka on liiton mukaan yrittänyt estää Kaliforniassa sijaitsevan Commercen tehtaan työntekijöitä järjestäytymästä.

Tilanne on erityisesti Yhdysvalloissa tulehtunut niin pahaksi, että Huhtamäen työntekijöiden edustajia sekä muuta ammattiyhdistysväkeä ympäri maailmaa kokoontuu maanantaina ja tiistaina Helsinkiin puimaan ongelmia. Huhtamäki kiistää Ylelle, että työntekijöiden kokemat ongelmat johtuisivat yhtiön toiminnasta.

Yleisö käyttäytyi junttimaisesti euroviisufinaalissa

Venäjälle buuattiin – viisuedustaja Polina itki vuolaasti

Huomattava piirre viisufinaalissa oli se, että viisuyleisö hurrasi villisti aina Ruotsin viedessä suuremmat pisteet kuin Venäjä. Yleisö ei niinkään hurrannut Ruotsin voiton puolesta, vaan Venäjää vastaan. Yleisö ei reaktioista päätellen halunnut Venäjän voittavan viisuja.

Politiikka ei sovi euroviisuihin

Euroviisut voidaan lopettaa jos niitä ei osata järjestää ilman politikointia ja erikoisuuden tavoittelua. Menestyksen tavoittelu vammaisuuteen verhotumalla kuten Suomi teki on säälipisteiden keräämistä. Se ei tuota tulosta. Suomen viisukappale ei edustanut mitään musiikillisesti mullistavaa.

Käteinen raha katoaa vauhdilla

Nuoret kaupunkilaiset osaavat vielä varata käteistä vaikkapa Ravintolapäivään, mutta jo tänä keväänä joissakin pop-up-ravintoloissa saattoi maksaa vaikka Danske Bankin Mobile Pay -sovelluksella tai ruotsalaisen iZettlen korttimaksupäätteellä.

Molemmat on suunnattu yksityisten ihmisten, pikkuyrittäjien tai vaikkapa yhdistysten maksujen välittämiseen.

Tuhannet ottivat yhteyttä Puolustusvoimiin reserviläiskirjeen vuoksi

Moni motivoitunut on ihmetellyt, miksi heille ei ole annettu näkyvää sota-ajan tehtävää

"Aika mukavasti on kyselty. Mitään kielteistä tai negatiivista en ole kohdannut niissä kysymyksissä, joihin olen itse vastannut", sanoo majuri Kai Nyman Pohjanmaan aluetoimistosta.

"Eniten kyselyjä tulee sodan ajan tehtävien lyhenteistä ja ilmoituksia terveydentilan muutoksista. Kolmanneksi kysytään, miksei reserviläisellä ole näkyvää sodan ajan tehtävää, vaikka hän on motivoitunut ja on edellytyksiä. Monet ovat halunneet ilmoittaa pieniäkin yksityiskohtia, kuten erityisosaamisia. Minusta reserviläiset hoitavat asioita erittäin hyvin."

Brittilehti: Reserviläiskirjeellä Venäjä-yhteys – ”Suomi on haavoittuvainen”

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak kommentoi Telegraphille, että jos Venäjä olisi kehittynyt demokraattisempaan suuntaan, tarvetta reserviläiskirjeiden lähettämiselle ei olisi ollut.

Soinin pahin murhe ei ole Kankaanniemi – tiesivätkö äänestäjät tästä?

Onko tapaus Toimi Kankaanniemi (ps) loppuunkäsitelty?

Niin perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström viimeksi eilen vakuuttivat. Ps:n voimakaksikon mielestä riittää, että Kankaanniemi antoi lyhyen lausunnon Keskisuomalaiseen, sai potkut hallitusneuvotteluista, otti määräämättömäksi ajaksi sairauslomaa ja istuu tänään kolmatta päivää perunakellarissa.

Soini ja Lindström ovat väärässä. Tapaus Kankaanniemi on kaikkea muuta kuin loppuunkäsitelty.

Pertti Kurikan Nimipäivistä leimahti Twitter-raivo

Suomen euroviisuedustaja Pertti Kurikan Nimipäivät sai ennen tiistaista semifinaalia runsaasti huomiota brittimediassa. PKN:n putoaminen viisufinaalista nousikin uutiseksi yhdessä maan isoimmista lehdistä.

Pertti Kurikan Nimipaivat

Lukijoiden kommenteissa peräänkuulutettiin laulukilpailulta vaadittavaa tasoa. Twitterissä suvaitsevaisuuttaan korostaneet euroviisufanit osoittivat suvaitsemattomuuttaan erilaisille mielipiteille.

Venäjältä musta lista EU-poliitikoista – suomalaisista pääsykielto Heidi Hautalalle

Venäjä on laatinut mustan listan EU-maiden politiikoista. Helsingin Sanomat sai listan käsiinsä myöhään perjantai-iltana. Listalla on kaikkiaan 89 eurooppalaisen nimet.

Suomalaisista poliitikoista Venäjän mustalla listalla on vain europarlamentaarikko Heidi Hautala (vihr), joka on arvostellut kovasanaisesti Venäjän toimia. Hautala ei halua tarkemmin arvioida, miksi hänen nimensä on listalle päätynyt.

”Tämä ei ollut sinällään yllätys. Olemme arvelleet, että tällainen lista on olemassa”, Hautala kertoi perjantai-iltana.

Syyttäjä: Aarnio harrasti seksiä prostituoidun kanssa ja kavalsi tältä
14 000 €

Helsingin käräjäoikeus aloitti huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion kaikkein raskaimpien syytteiden käsittelyn tiistaiaamulla 19.5.2015.

Jari Aarnio harrasti syyttäjän mukaan virkatoimiensa yhteydessä seksiä prostituoidun kanssa ja myötävaikutti naisen prostituution harjoittamiseen mm. kannustamalla asiakasvalinnoissa.

Aarnio auttoi myös syyttäjän mukaan naista prostituutiolla saatujen varojen säilyttämisessä.

Perussuomalaisten ryhmänjohtaja Lindström: Toimi Kankaanniemi sivuun hallitusneuvotteluista

Jyväskyläläinen Kankaanniemi valittiin keväällä eduskuntaan neljän vuoden tauon jälkeen uuden puolueensa edustajana. Kristillisen liiton entinen puheenjohtaja liittyi perussuomalaisiin vuonna 2013.

"Tämä on raskas asia äänestäjille, jotka ovat minuun luottaneet. Pyydän anteeksi tekojani ja menettelyjäni. Ei ole muuta tehtävissä kuin katua ja pyytää anteeksi. Olen epätäydellinen ja virheitä tekevä ihminen. Nämä ovat tosi pahoja virheitä", Kankaanniemi totesi lehdelle.

Venäläiskukkojen epäkunnioittava käytös kuohuttaa Ruotsissa: "Todella surkeaa"

Venäjän jääkiekkomaajoukkueen käytös hävityn MM-finaalin jälkeen kuohuttaa Ruotsissa.

Kanada murskasi Venäjän Tšekin MM-kisojen finaalissa maalein 6–1, mutta juhlallisuuksien aikana koettiin erikoinen näytös.

Kanadan joukkue oli kapteeni Sidney Crosbyn johdolla valmiina kuulemaan kansallishymnin ja nostamaan voittopokaalin, kun Venäjän kapteeni Ilja Kovatšuk johdatti suuren osan joukkueesta pois jäältä.

Soini Kankaanniemen seksiviesteistä: ”Harkintakyky on pettänyt täydellisesti”

Perussuomalaisten puheenjohtaja ei ole tyytyväinen puoluetoverinsa töppäilyihin.

Harkintakyky on pettänyt täydellisesti. Ei ole mitään muuta sanottavaa, hallitusneuvotteluihin saapunut Soini totesi Ilta-Sanomille aamulla valtioneuvoston juhlahuoneistossa.

Myös Toimi Kankaanniemi on mukana hallitusneuvotteluissa. Kankaanniemi edustaa perussuomalaisia rakenneuudistuksia pohtivassa työryhmässä. Hän oli mukana myös viime viikolla työskennelleessä EU-ryhmässä.

Toimi Kankaanniemi lähetteli seksiviestejä vieraille naisille

Perussuomalaisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi on lähetellyt seksuaalissävytteisiä viestejä ja suoria seksiehdotuksia useille vieraille naisille, uutisoi Keskisuomalainen.

Naiset asuvat eri puolilla Suomea. He ovat tai ovat olleet kytköksissä perussuomalaisiin. Yksi naisista on saanut Kankaanniemeltä ensimmäiset seksiin liittyvät viestit viime syksynä ja viimeiset eduskuntavaalien aikaan tänä keväänä.

Kankaanniemen on uumoiltu olevan ehdolla ministeriksi myös tulevassa hallituksessa.

Edessä voi olla samanlainen tilanne kuin 1990-luvulla

Neuvottelujen vetäjä, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä, on linjannut, että juustohöyläleikkausten sijaan tavoitteena on tehdä rohkeita uudistuksia.

RAIMO SAILAS oli isossa roolissa, kun valtiovarainministeriön virkamiehet tehtailivat 1990-luvun alun lamavuosina leikkauslistoja Esko Ahon (kesk) ja Paavo Lipposen (sd) hallituksille.

Siitähän on puhuttu paljon, että leikattiin palveluista, mikä aiheutti ongelmia pitkällä aikavälillä. Se varmaan eräiltä osin pitää paikkansa, entinen VM:n valtiosihteeri sanoo IS:lle.

SAILAKSEN ajattelu menee niin, että aina talouden kriisissä joku tai jotkut väistämättä kärsivät, kun taloutta joudutaan tervehdyttämään rajuin toimenpitein.

Ei se mikään kriisi olisi, jos sen ratkomisesta ei aiheutuisi ongelmia, hän sanoi.

Työnantajat kannustavat käyttämään vapaapäivän

Yhä useampi onnistuu saamaan helatorstain jälkeisen perjantain vapaaksi.

Helatorstain jälkeisen perjantain pitäminen vapaana on yleistynyt, koska tehokkuuden nimissä monet työnantajat kannustavat työntekijöitä keskittämään vapaapäiviään.

Arkipyhat

"Työntekijä voi toivoa, mutta työnantaja määrää, milloin vapaapäivän voi pitää."

Don't mess with karate kid Jesse

Työn voi luoda myös itse – 17-vuotias kioskiyrittäjä palkkasi siskonsa

Kesällä Haarajoen asemalla Järvenpäässä tuoksuvat jälleen uunituoreet herkut. Kun Liina-Lyydia Jämsällä, 17, alkaa kesäloma, hän hinauttaa pienen, punaisen kioskivaununsa aseman kupeeseen jo toista kesää. Sen kyljessä lukee Kesäkioski Mini.

"Tiesin kyllä heti, että tämä on se juttu eikä tarvitse kesätöitä hakea. Kesäkuun alussa ensimmäisenä arkipäivänä avataan", sanoo tyytyväinen lukiolainen.

Yksi syy yrittäjyysintoon on se, ettei kesätyöpaikkaa välttämättä löydy. Kunnat ja yritykset eivät voi palkata kaikkia halukkaita.

Nuoret huippunaiset tulevat!

Pari tuntia Li Anderssonin, Tiina Alahuhta-Kaskon ja Salla Simukan seurassa paljastaa, miten tärkeitä Suomelle ovat nuoret, omalla alallaan menestyvät naiset

Vasemmistoliiton superjulkkis Li Andersson istahtaa baarijakkaralle Pikkuparlamentin kuppilassa Eduskuntatalon naapurissa ja väläyttää leveän hymyn.

"Oli se äänivyöry valtava yllätys. Tavoitteeni oli mennä vaaleissa läpi, ja siihen olisi riittänyt huomattavasti pienempikin tulos. Toinen yllätys oli se, että sain tasaisen hyvää kannatusta kaikilta Turun äänestysalueilta.

Aikaisemmin luultiin, että nuoret ehdokkaat vetoavat vain samanikäisiin, kaupunkien keskustoissa asuviin äänestäjiin. Minun tulokseni todisti, että nuori voi saavuttaa luottamusta kaikissa kansalaisryhmissä", 28-vuotias Andersson sanoo.

Yrittäjyyden ”asiantuntijat” ovat taas julkisuudessa

Mitäpä tuohon on kommentoimista, lukekaa itse.

Moni suomalainen luopuu maidosta turhaan

”Missään ei puhuta laktoosi-intoleranssista yhtä paljon”

Vain joka kuudes suomalainen on laktoosi-intolerantti. Heistäkin enemmistö voi juoda lasillisen maitoa ilman oireita.

Laktoosi-intoleranssi vaikuttaa nopeasti yleistyvältä kansantaudilta. Maidottomien ja laktoosittomien tuotteiden kulutus kasvaa vuosi vuodelta. Tutkimuksissa lähes joka toinen suomalainen aikuinen epäilee maidon aiheuttavan vatsavaivoja.

Useimpien kohdalla maidon välttäminen on kuitenkin turhaa. Vain joka kuudennella suomalaisella on laktoosin eli maitosokerin imeytymishäiriö. Esiintyvyys on varmistettu väestötason geenitutkimuksilla, joita on tehty Itä- ja Länsi-Suomessa.

Suomalaisilla tämä hyödyllinen mutaatio on yleistynyt niin, että 82 prosenttia kansasta sietää hyvin laktoosia. Osuus on maailman suurimpia. Vain muut pohjoismaalaiset päihittävät meidät. Tanskassa sietäjiä on jopa 99 prosenttia.

Dokumenttiohjaaja Michael Moore kuvaa Suomessa uutta elokuvaansa

Kenties maailman tunnetuin ja tunteita herättävin dokumenttiohjaaja Michael Moore oli tällä viikolla Suomessa kuvaamassa uutta elokuvaa. Mooren kuvausten aiheena oli suomalainen koulutusjärjestelmä.

Moore tapasi tiistaina pian toimensa jättävän opetusministerin Krista Kiurun (sd). Haastattelupyyntö tuli ministerille vain vähän ennen haastattelua.

Moore haastatteli Kiurua opetusministeriössä usean tunnin ajan. Mukanaan elokuvaohjaajalla oli Kiurun arvion mukaan 15-henkinen kuvausryhmä.

Ministerin mukaan Moore hämmästeli sitä, että Suomessa kaikki todella saavat maksuttoman ja samanlaisen koulutuksen. Mooren elokuvia nähneet tietävät, että ohjaajan metodina on usein juuri hämmästely.

SSS-troikka jakaa kovaa konservatiivista kyytiä kansalle

Kariutunut yhteiskuntasopimus sen ratkaisi. Sdp:llä ei ole sijaa hallituksessa, jonka on nyt tehtävä uudistuksia senkin rahan edestä, joka olisi ollut säästettävissä työmarkkinajärjestöjen sovulla.

Jos historia nyt toistaa itseään, aiheuttaa porvariyhteistyö taas keskustalle jättitappion seuraavissa vaaleissa, ja jotain epämääräistä vanhaan hyvään maailmaan paluuta odottaneet äänestäjät kääntävät selkänsä perussuomalaisille – kuten tehtiin aikoinaan Smp:llekin hallitukseen menemisen jälkeen.

Vaikeita aikoja tulossa, jos hallituksen käyttöjärjestelmäpäivitys ei onnistu.

Ukrainan kansalaistoiminta on uhka Venäjälle

Kremliä huolestuttaa se, että Ukraina voi tarjota poliittisen muutoksen mallin myös venäläisille.

Kansalaisjärjestöillä ja vapaaehtoistoiminnalla on Ukrainassa nyt huomattavasti suurempi merkitys kuin viime vuosikymmenellä niin sanotun oranssin vallankumouksen jälkeen. Ukrainan muutos on pelottava malli Venäjän johdolle.

Sodan ja rajujen muutosten koettelemassa Ukrainassa järjestäytyneellä kansalaistoiminnalla on monta tärkeää tehtävää. Kansalaisjärjestöt vaativat poliittisia uudistuksia, tekevät lakiehdotuksia parlamentille, vahtivat jo sovittujen reformien toteutumista ja paljastavat korruptiorakenteita.

Kansalaiset ovat aktivoituneet, koska poliitikot ovat yli 20 vuoden ajan hoitaneet Ukrainan asioita surkeasti. Razumkov-keskuksen maaliskuisen kyselyn mukaan 46 prosenttia ukrainalaisista luottaa kansalaisjärjestöihin. Presidentti yltää liki samoihin lukuihin, mutta hallitukseen luottaa 29 prosenttia ja oikeuslaitokseen vain 11 prosenttia kansasta.

Suomalainen runous on saastaa!

Tanssiva karhu palkintoraadin puheenjohtaja Merja Virolainen arvostelee kovin sanoin uutta suomalaista runoutta. Hänen mukaansa niiden kieli on pääosin latteaa ja päiväkirjamaista töhertelyä. Merja Virolainen perustelee mielipiteitään Kultakuumeessa.

Japanissa osataan. Suomessa askarrellaan, tehdäänkö töitä vai makuutetaanko jengiä työttömänä.

Onko muuntogeenisiä ruokia turvallista syödä?

EU hyväksyi hiljattain uusia muuntogeenisiä tuotteita markkinoilleen, mutta hevin ne eivät tänne pääse.

Vuoden alussa Euroopan parlamentti antoi jäsenmaille luvan estää gemojen viljelyn maaperällään, vaikka se sallittaisiin EU:ssa.

Myös keskustelu aiheesta polkee paikallaan. Siinä toistuvat väitteet, joita on esitetty 20 vuotta, vaikka moni niistä on jo tutkimuksissa kumottu.

1. Gm-tuotteiden turvallisuudesta ei ole riippumattomia tutkimuksia.

2. Gm-ruoka sisältää arvaamattomia terveysriskejä.

3. Gm-kasveihin on siirretty luonnottomuuksia, kuten kalan geenejä.

4. Geenitekniikka lisää myrkkyjen käyttöä maataloudessa.

5. Gm-kasvit leviävät luontoon ja siirtävät muuntogeenejä sukulaislajeihin.

6. Gm-kasveihin siirretty Bt-toksiini tappaa monarkkiperhosia ja mehiläisiä.

7. Gm-viljely vahvistaa suuryritysten valtaa ja tekee heistä agrojättien torppareita.

SAK:n Lyly toivoi SDP:n hallitukseen

”SDP on leimallisesti palkansaajapuolue”

AK:n puheenjohtaja Lauri Lyly sanoi Ylen Ykkösaamussa, että ay-liikkeelle tärkein asia on hallitusohjelma, joka mahdollistaa kasvun ja työllisyyden syntymisen. Lylyn mukaan ohjelma on olennaisempi kuin se, mitkä puolueet ovat hallituksessa. Hän kuitenkin näkisi mielellään SDP:n hallituksessa.

Tuottavuuden kehittäminen on yksi kysymys, johon kaivataan vastauksia. Lyly ei usko tuottavuuden paranevan vain palkkoja alentamalla. SAK:n mukaan tarvitaan alakohtainen tuottavuusprojekti, joka viedään yrityksiin. Olennaista Lylyn mukaan on ottaa työntekijät mukaan etsimään keinoja tuottavuuden lisäämiseksi.

Entä jos Suomen jämähdys johtuukin koulutus­järjestelmästä?

Hyvä opiskelija. Keskeyttäisitkö opintosi, jos saisit satatuhatta euroa ja mahdollisuuden toteuttaa unelmiesi projekti?

Tämä Sipilän teksti repäisi railon – ”Rapauttaa”

Sipilän 15 kysymystä, puolueiden vastaukset.

Sankarihautojen seppeleet ilmestyivät sosiaaliseen mediaan

Seppeleenlasku sankavainajien haudoille Lapi sodan 70 vuotispäivänä

Maanantaina laskettiin seppeleet valtaosalle Suomen yli 600 sankarihautausmaasta. Kansallista veteraanipäivää vietettiin nyt tasaluvuissa, sillä Lapin sodan päättymisestä tuli kuluneeksi 70 vuotta.

Seppeleenlaskussa näkyi nykyaika. Eri järjestöt koettivat saada nuoria mukaan toiveella, että tapahtumat näkyisivät sosiaalisessa mediassa, varsinkin kuvapalvelu Instagramissa. Apuna tässä olivat hashtagit #seppeleenlasku ja #kansallinenveteraanipäivä.

Ryntäystä ei syntynyt, mutta joitakin julkaisuja ilmestyi Instagramiin.

Seppeleenlaskijat olivat pääosin sotaveteraaneja. Järjestelyistä vastasivat Sotainvalidien Veljesliitto, Suomen Sotaveteraaniliitto ja Rintamaveteraaniliitto sekä päävastuullisena Reserviläisliitto.

"Sellaista viestiä on tullut, että seppeleitä on ahkerasti laskettu eri puolilla maata", sanoi Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nyberg.

”Ruotsin pitäisi ottaa oppia Suomesta”

Ruotsalaislehti Expressenin pääkirjoituksessa kehutaan suomalaisten toimintaa vedenalaisen havainnon jälkeen.

Sen mukaan operaatiossa on yhtäläisyyksiä viime vuoden lokakuussa Ruotsissa tapahtuneeseen sukellusvenejahtiin, jota on kuvattu maan pahimmaksi aluevesiloukkaukseksi sitten kylmän sodan.

Myös ajankohta on mielenkiintoinen tuoreeltaan eduskuntavaalien jälkeen, sillä Ruotsissakin oli syksyllä vastaava ”poliittinen tyhjiö” hallituksen otettua vasta ohjat.

UKKRAM

Avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja pohti miksi kulttuurikuplaa ei ole ulkopuolelta puhkaistu.

Kolmas sääty Sanoman ja Koneen hallituksen puheenjohtaja Antti Herlinin luokittelussa on Yleisradio

Antti Herlin: Mediakisa ei ole nyt tasapuolista

Sanoman hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin sanoo, ettei mediabisnes digitaalisuuteen kaadu.

"Mediakisassa kaikkien kilpailijoiden pitäisi lähteä jollakin tavalla samoista lähtökohdista. Nyt ei niin ole, vaan alalla toimii kolmen kerroksen väkeä", hän sanoo.

Median kolmesta säädystä yhteen kuuluvat Sanoman kaltaiset yhtiöt, jotka maksavat veroja. Sitten on kansainvälisiä jättiläisiä, jotka ovat taitavia käyttämään hyväkseen veroparatiiseja. Ne eivät maksa juuri lainkaan veroja ainakaan Suomeen.

Ja sitten on Yleisradio, joka elää verorahoilla

Ongelma Sanoman kaltaisille sisältöä tekeville mediayhtiöille on se, että Google ja muut kansainväliset jätit ottavat koko ajan suuremman osuuden mainoskakusta, vaikka ne eivät varsinaisesti tee itse sisältöjä.

Turkuun perustettiin oma Reko-lähiruokarengas

Reko-renkaat ovat uudenlainen markkinointikanava, joka mahdollistaa lähiruuan tuottajan ja kuluttajan kohtaamisen. Reko tulee sanoista Rejäl konsumtion – reilua kuluttamista.

Suurimmat puolueet kunnittain

Valtio-opin professori kumoaa ajatuksen siitä, että suomalaiset eläisivät omissa poliittisissa kuplissaan kykenemättöminä ymmärtämään toisinajattelijoita.

On huono sanavalinta sanoa, että ihmiset eläisivät kuplassa, jos heillä on erilaisia näkökantoja. En ymmärrä, miksi helsinkiläisen olisi niin vaikea ymmärtää, että puolankalainen äänestää erilailla. Huolestuisin enemmän, jos kaikki äänestäisivät samalla tavalla, sanoo valtio-opin professori Tapio Raunio Tampereen yliopistosta.

Demaripäättäjät eivät halua hallitukseen

Heidän mukaansa oppositiossa olisi mahdollisuus kirkastaa puolueen sanomaa.

Sarjakuvakauppa ryhtyi perimään pääsymaksua

"Minä en kaipaa tänne renkaanpotkijoita", sanoo kaupan yrittäjä

Sar­ja­ku­va­pii­reis­sä kult­ti­mai­net­ta niit­tä­neen kau­pan yrit­tä­jä Jari Laitinen sa­noo, et­tä hän pa­ni la­pun ik­ku­naan­sa pa­ri­sen viik­koa sit­ten.

"Mi­nä en kai­paa tän­ne ren­kaan­pot­ki­joi­ta, jot­ka tuo­vat ka­dul­ta mu­ka­naan pas­kaa lat­tioil­le, ei­vät ter­veh­di si­sään tul­les­saan tai näp­rää­vät ko­ko ajan kän­nyk­kää."

Nyt se on varmaa

Yksi asia Suomen tulevasta hallituksesta varmistui keskiviikkoiltana: Paavo Väyrysestä (kesk.) ei tule ministeriä.
Väyrynen: Minua vastaan on käynnistetty kampanja.

Perussuomalainen kirjoitti avoimen kirjeen Krista Kososelle

Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen on julkaissut näyttelijä Krista Kososelle osoittamansa avoimen kirjeen.

Tynkkysen mukaan eduskuntavaalit ovat suurin mahdollinen "gallup-kysely", jossa ihmiset pääsevät kertomaan näkemyksensä ja hän ei ole valmis sanomaan, ettei tulos edustaisi hänen Suomeaan.

Tuolla väittämällä joko kyseenalaistaisin äänestyksen riippumattomuuden tai sitten ilmaisisin, että lasken tietyt ihmiset ulkopuolelle.

Kosonen kertoo Helsingin Sanomissa, ettei tunne ketään, joka olisi äänestänyt perussuomalaista. Hän arvelee elävänsä helsinkiläisessä kulttuurikuplassa.

Haluan kertoa sinulle, seuraamalleni erinomaiselle näyttelijälle, että omat ympyräsi ja tapasi toimia saattavat estää sinua näkemästä, millainen yhteiskuntamme todellisuudessa on, Tynkkynen kirjoittaa.

Taidamme elää kuplassa – keitä ne perussuomalaiset ovat?

Moni kulttuurin ja taiteen edustaja sanoo vaalituloksen osoittavan, että Suomi on jakautunut kahtia.

Pe­rus­suo­ma­lais­ten ryn­nis­tys toi­sek­si suu­rim­mak­si puo­lueek­si kes­kus­tan ja ko­koo­muk­sen vä­liin osoit­taa Suo­men ja­kaan­tu­neen kah­tia, sa­noo kir­jai­li­ja-oh­jaa­ja Pirkko Saisio.

"Mi­nus­ta tun­tuu, et­tä vih­reät ja va­sem­mis­to ja­ka­vat kes­ke­nään äly­mys­tön, kult­tuu­ri­väen, tut­ki­jat ja ylio­pis­to­väen", hän sa­noo.

Sai­sios­ta tun­tuu, et­tei va­sem­mis­to­puo­lueis­sa edes ole enää ko­vin pal­jon duu­na­rieh­dok­kai­ta, vaan niis­tä on tu­los­sa sel­väs­ti äly­mys­tö­puo­luei­ta.

"Kei­tä ovat nä­mä lä­hes jo­ka kuu­des tai seit­se­mäs suo­ma­lai­nen? En us­ko, et­tä kaik­ki pe­rus­suo­ma­lais­ten ää­nes­tä­jät ovat ra­sis­te­ja tai kau­niis­ti sa­not­tu­na maa­han­muut­to­kriit­ti­siä – jo­ka on usein sa­ma asia käy­tän­nös­sä. Mut­ta eh­kä mi­nä yri­tän ol­la täs­sä tar­peet­to­man po­si­tii­vi­nen", hän sa­noo.

Myös näyt­te­li­jä Krista Kosonen to­teaa, et­tei tun­ne ke­tään pe­rus­suo­ma­lai­sia ää­nes­tä­nyt­tä.

Eri puolueisiin tutustuminen luo pohjaa luottamukselle

Haluan lähettää terveiset Saisiolle, Kososelle ja muille hämmentyneille "kuplan" asukkaille: myös kaikkein vieraimpiin puolueisiin kannattaa tutustua ymmärtääkseen niitä. Ei vierailu perussuomalaisten nettisivuilla tai vaikka vaaliteltalla ole mikään tartuntariski, vaan katseen avartaja.

Itsekin ymmärrän edelleen viherliberaalia Helsinkiä, vaikka olen siirtynyt poliittisesti eri leiriin.

”Puolueen on uusiuduttava”

Timo Harakka kääntäisi katseet 2030-luvulle.

Vaalien demarionnistujiin lukeutuu toimittaja, kirjailija Timo Harakka, 52. Hänet valittiin Uudeltamaalta uutena edustajana 5 478 äänellä.

Hänen mielestään nyt on käynnistettävä keskustelu siitä, mitä on SDP:n tulevaisuuden politiikka: mitä näkymiä puolue tarjoaa 2030-luvun Suomeen.

Tähtäintä ei pidä asettaa seuraaviin vaaleihin, eikä sitä seuraaviin, vaan kymmenen vuoden päähän. Uusiutuvan SDP:n on kyettävä luomaan uskottava linja, jolla se tarjoutuu johtamaan Suomen 2030-luvulle.

”Surullista ja säälittävää”

Timo Harakka hämmästelee Päivi Räsäsen nimikampanjaa.

On surullista ja säälittävää, että kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen kerää aktiivisesti nimiä tasa-arvoisen avioliittolain peruuttamiseksi.

Hän pilkkaa samaan aikaan sekä kansalaisten aloiteoikeutta että eduskunnan valtaa.

”Tulee keskusta-PS-hallitus, aika painajaismainen skenaario”

Tuntuvan vaalivoiton saanut keskusta saa uuteen eduskuntaan 49 kansanedustajaa, mikä on 14 enemmän kuin aiemmin.

Eduskunnan toiseksi suurin puolue on perussuomalaiset 38 paikalla. Lähes saman kokoinen on kokoomus 37 paikalla. Sdp saa uuteen eduskuntaan 34 paikkaa. Kaikki kolme puoluetta menettivät paikkoja viime kauteen verrattuna. Äänestäjät rokottivat Sdp:tä 8 paikan edestä ja kokoomusta 7 paikan verran. Perussuomalaisten paikkaluku väheni yhdellä.

Rinteen mahalaskulla voi olla arvaamattomat seuraukset

Sdp maksoi kalliin hinnan vaihtaessaan puheenjohtajaa viime kesän puoluekokouksessaan, kirjoittaa Ilta-Sanomien toimituspäällikkö Timo Paunonen.

Pahan enteet olivat ilmassa viime toukokuussa, kun Sdp kokoontui puoluekokoukseensa Seinäjoelle.

Kokouksen aattona puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ei voinut olla varma jatkostaan. Antti Rinne oli tehnyt hartiavoimin töitä kulisseissa. Sosiaalidemokraattisen ay-liikkeen vahvalla tuella Rinne oli valmis haastamaan istuvan puheenjohtajan.

Vaalivoittaja keskustan Juha Sipilä aloittaa ensi viikolla hallitustunnustelut. Illalla näytti, että Sdp ei ole tässä porukassa mukana kovin pitkään. Sillä voi olla arvaamattomia seurauksia, kun keskusjärjestöjen väliset palkkaneuvottelut käynnistyvät kesällä. Porvarihallituksen syntyminen yleensä tietää lakkoherkkyyden kasvamista.

SDP:ssä on puheenjohtajan vaihdon aika

AnttiPasta saa mennä ja uutta nuorta intoa puolueeseen kaivataan, tai SDP voi hirttäytyä puolueena.

Niinistö pudotti vihreiden hurmoshenkisissä voitonjuhlissa kovan tavoitteen

Vihreiden vaalivalvojaisissa Helsingin Tavastialla vallitsi hurmoshenki, kun puolueen puheenjohtaja Ville Niinistö nousi lavalle puolen yön aikoihin.

Niinistö pudotti puheessaan myös kovan tavoitteen: puolue haluaa ottaa käyttöön perustulon ja aikoo viedä asiaa eteenpäin heti vaalien jälkeen.

Me haluamme ottaa käyttöön perustulon ja poistaa Suomesta köyhyyden sillä, että kaikki ihmiset pääsevät työelämään ja kaikki pääsevät tekemään asioita, joista he ovat itse innostuneita.

Sauli Niinistö tarttui Stubbin sanoihin

”Ei kerro, lupaa tai selitä mitään”

Eduskunnan vaalikauden päättäjäisissä Finlandia-talossa puhunut Niinistö arvostelee, ettei kokoomuksen vaalilauseenakin käytetty ”politiikka on rikki” kerro tavalliselle ihmiselle mitään.

Valaat kehottivat intiaaniheimoa muuttamaan

Yhdysvaltain luoteisrannikolla asuva intiaaniheimo uskoo luonnonmullistuksen uhkaavan sen asuinaluetta.

Quileute Nation -heimo on tuttu muun muassa Twilight -elokuva- ja kirjasarjasta. Heimo sanoo historiansa Pohjois-Amerikassa ulottuvan seitsemäntuhannen vuoden taakse.

Varoitus saatiin vuotuisessa rituaalissa

Tiesitkö, miksi Lidlissä kuulutetaan koko ajan esimiestä kassalle?

Moni on kiinnittänyt huomiota siihen, että saksalaisen halpakauppaketjun kassalla kaivataan esimiestä huomattavasti useammin kuin muissa kaupoissa.

Ehkä Lidlissä ei ole kuultu keksinnöstä, sisäpuhelin laite jolla voi kutsua esimiehen paikalle, ilman ärsyttäviä esimiehen kutsuhuutoja.

Ukk'ram paljastustilaisuus

Markku-liiton tilaama taideteos paljastetaan Noormarkussa lauantaina 25.4.2015, teos on kookkuudessaan vaikuttava ilmestys. Sen mitat ovat 15,20 m (P), 3,83 m (K) ja 3,74 m (L). Näin ollen siitä tulee huomattu maamerkki ympäristössään. Puhujina tilaisuudessa ovat taiteilijoiden lisäksi professori Esko Valtaoja, joka kertonee muun muassa, onko nyt lopultakin aika heittää Fermin paradoksi roskakoriin.

Taitelija Alvar Gullichsenin kuvaus teoksesta:"Idean myyttisestä kulkuneuvosta sain kesällä 2013 nähdessäni Suomenlinnan telakalla kelluvia rautaportteja, jotka muistuttavat mielikuvituksellisia sukellusveneitä. Ajatus sai myönteistä vastakaikua Markku-liiton edustajilta. Muotokieli viittaa sekä futuristiseen avaruusalukseen että sukellusveneeseen. Pääväreissä maalatut geometriset kuviot veistoksen pinnassa viittaavat modernismiin, lähistöllä sijaitsevaan Villa Maireaan ja Maire Gullichsenin kulttuuriperintöön. Kuviot tuovat myös mieleen muinaiset sivilisaatiot kuten Egypti ja Mayat. Teos on yleisilmeeltään yhdistelmä science fictionia ja modernia taidetta." Markku-Liitto