13.11
Toimittaja Andrei Grišin kertoo hurjia tarinoita mobilisaatiosta ja sodan kaiusta Venäjän kaukaisimmasta kolkasta. Hän uskoo, että vain totuus voi pelastaa venäläiset.
Vuonna 2019 hänet hakattiin talonsa rappukäytävässä. Hyökkääjät joutuivat tuomiolle. Kuulusteluissa he kertoivat aluekansanedustajan tilanneen rikoksen, mutta peruivat sanansa oikeudessa.
Viime keväänä tilanteesta tuli lopulta niin tukala, että Magadanista oli lähdettävä.
”Otin kantaa sotaa vastaan ja kirjoitin sodasta mediassa. Olin kolme kertaa poliisin ja kerran turvallisuuspalvelun kuulustelussa.” 34-vuotias Grišin on käynyt asepalveluksen. Suomeen hän tuli liikekannallepanon alettua lokakuussa.
”Kun pomo sanoo, että tässä on määräyksesi, mene huomenna sinne, niin 90 prosenttia tottelee ja menee.”
MOBILISAATIO on koskettanut kouluja ja kunnan työntekijöitä. Aluehallintoon tuli 126 kutsukirjettä. Ainakin 15 lennonjohtajaa sai lähtöpassit Ukrainaan, mikä aiheutti kriisin lennonjohdossa.
”Jos päättäjät näkevät, että sota on niin epäsuosittu että se uhkaa heitä itseään, he lopettavat sen.”
Grišin arvioi, että sekä sodan kannattajat että vastustajat ovat vähemmistössä.
Monet tunnetut ukrainalaistaustaiset yrittäjät tukevat julkisesti sotaa.
”Valta voi horjahtaa, jos elintaso romahtaa tai läheisiä aletaan tuoda kotiin ruumisarkuissa.”
13.11
Anna Kari muistuttaa Satakunnan lähiruokatarjonnan olevan hämmästyttävän monipuolista. Kaikissa perheissä ei kuitenkaan nautita tavallisia aterioita juuri lainkaan. Lapset ja nuoret saattavat jopa nähdä nälkää.
Jospa ihmisten ruoanlaittotaitoja saataisiin paremmiksi. Tätä toivoo nakkilalainen ruoka-asiantuntija Anna Kari. Lähtökohtana hän muistuttaa Satakunnassa olevan tarjolla poikkeuksellisen laaja repertuaari oman maakunnan raaka-aineita. Niistä voitaisiin oppia valmistamaan erilaisia ruokia.
”Etenkin juurekset ovat edullisia, ja kaikenlaisia vemputtimia on ihmisillä keittiön kaapeissa”, Kari tuumaa.
”Ymmärrän, että monien arkiset aikataulut ovat tiukkoja. Usein ei ole aikaa, mutta kunpa edes joskus. Näin saataisiin monipuolisia ja terveellisiä ruokia maisteluun.”
Liikoja ei kuitenkaan kannata haihatella. Satakunnassa on esimerkillisiä kotikokkeja, mutta viimeaikainen kokkausbuumista ja vegevillityksestä sauhuaminen panee Karin miettimään, onko kyse sittenkin enimmäkseen pienten piirien hifistelystä.
Kari viittaa sekä yleisiin että omiin havaintoihinsa lapsista ja nuorista, jotka varustautuvat viikonlopun viettoon jättimäisillä karkkikasoilla ja sipsipusseilla, eivätkä välttämättä muuta syökään. Kouluun tullessaan he saattavat olla heikossa hapessa, sillä kotona ei nautita normaaleja aterioita lainkaan. Ei aamiaista, ei lounasta, ei päivällistä.
12.11
Sähkömarkkinoiden turbulenssi sai viranomaisen selvittämään, onko myydyn sähkön hinta kohtuullinen.
Energiavirasto selvittää useiden yhtiöiden kohdalla, onko niiden myymä sähkö ollut kohtuuhintaista. Lisäksi selvitetään, voiko toimitusvelvollinen sähköyhtiö myydä pelkkää pörssisähköä.
Virastolla on tällä hetkellä vireillä useita tutkintapyyntöjä liittyen asiaan. Tutkintapyynnöt ovat tulleet tavallisilta suomalaisilta. Myös Kuluttajaliitto on vaatinut kohtuullisen sähkön hinnan määrittelemistä. Jos korotukset ovat olleet kohtuuttomia, myyjäyhtiöille pitää tulla siitä seurauksia, liitto vaatii.
Ylen mukaan tutkintapyyntöjä on tehty Vaasan Sähköstä , Fortumista , Oomista , Väreestä , Keravan Energiasta , Vattenfallista , Turku Energiasta , Helenistä , Lumme Energiasta ja KSS Energiasta .
Virasto on saanut tutkintapyyntöjä yhtiöistä syksyn aikana. Erityisesti kysymyksiä on herättänyt toimitusvelvollisen vähittäismyyjän hinnoittelu ja tuotevalikoima. Energiavirastolta on myös usein kysytty, onko se antanut asiasta virallisia päätöksiä tai linjauksia.
Lisäksi halutaan tietää, onko vähittäismyyjällä ollut julkiset sähkön myyntiehdot ja -hinnat, ja ovatko ne määräytyneet sähkömarkkinalain edellyttämällä tavalla. Yksittäisiä vähittäismyyjiä koskevat ratkaisut annettaneen vasta ensi vuoden puolella, ja päätökset ovat valituskelpoisia.
11.11
Sähkön hinta on ollut ainakin viisitoista vuotta noin neljä senttiä kilowattitunnilta, joka on kattanut tuotantokustannukset ja sähköfirmojen voitot. Vuosi sitten taso alkoi nousta ja on nyt jopa 40 sentin tasolla, koska hinta määräytyy Nordpool-sähköpörssissä kalleimman voimalaitoksen mukaan.
Tällä hetkellä kalleinta sähköä tuotetaan hiili- ja kaasuvoimalaitoksissa. Tämä ei kuitenkaan johdu pelkästään polttoaineiden hinnan noususta, vaan myös siitä, että Suomessa näitä voimalaitoksia sakotetaan päästömaksuilla.
KÄYTÄNNÖSSÄ hiilen ja turpeen poltossa syntyy hiilidioksidia noin yksi kilo kilowattitunnilta. Suomessa CO2-sakko on jopa 10 senttiä jokaista CO2-kiloa kohden, näin ollen hiilivoimalan sähkön hinta kasvaa 10 senttiä kilowattitunnilta pelkästään päästömaksujen takia.
Espanjassa CO2-kilon sakko on vain 1,5, Japanissa 0,1 ja Puolassa 0007 senttiä. Käytännössä Kiinassa, Venäjällä ja Intiassa CO2-sakkoja ei vielä ole, eli me suomalaiset ruoskimme itseämme.
HYVIN toimivassa markkinataloudessa yritysten voitot kasvavat tehostamalla tuotantomenetelmiä, lisäämällä kapasiteettia ja parantamalla tuotteiden laatua. Ikävä kyllä Nordpool-sähköpörssi johtaa siihen, että sähköntuottajien voitot kasvavat, kun tuotantoa vähennetään, eli siinä on kartellin makua.
Tilanne ei näytä reilulta myöskään kuluttajan kannalta, jos sähköstä peritään 30 senttiä kilowattitunnilta, vaikka suurin osa tästä sähköstä tuotetaan 1–5 sentin kustannuksilla.
TÄSSÄ mielessä on täysin käsittämätöntä, että Suomessa vanhoja hiili- ja turvevoimaloita sakotetaan kohtuuttomilla CO2-maksuilla ja puretaan aivan liian nopealla aikataululla.
Hiilivoimalaitokset eivät ongelmia tietysti yksinään ratkaise, vaan tarvitsemme lisää hajasijoitettua energiantuotantoa ja tehokkaita kombivoimalaitoksia, jotka tuottavat sähköä ja lämpöä, jotta voimme turvata yhteiskuntamme huoltovarmuuden.
9.11
Globalisaatio on avainsana kuvaamaan taloudellisen ja miltei kaiken muunkin inhimillisen toiminnan luonnetta maailmassa viime vuosikymmenien aikana.
Työnjako maailman valtioiden ja alueiden kesken on saanut uudet mitat. Valtiot ja niiden tuotanto ovat erikoistuneet kunkin vahvuusalueisiin, osaamiseen tai luonnonvaroihin.
Jo viime vuosikymmenellä ensimmäisen kerran EU:ssa alettiin pohtia, olemmeko olleet liiankin avoimia. Olemmeko EU:ssä rakentaneet aineellisen tulevaisuutemme liiaksi joidenkin toisten raaka-aineiden, kenties teknologiakonsernien varaan.
8.11
Ilmastokokouksessa tänään aiemmin puhunut YK:n pääsihteeri António Guterres varoitti, että ilmasto on muuttumassa katastrofaalisella vauhdilla. YK:n tuoreen ilmastoraportin mukaan viimeiset kahdeksan vuotta ovat kaikki olleet maailman tilastoidun ilmastohistorian kuumimmat.
Egyptin Sharm-el-Sheikhissä järjestettävän YK:n ilmastokokouksen tärkein tavoite on pitää Pariisin ilmastosopimukseen kirjattu 1,5 asteen tavoite saavutettavissa. Tutkijat pitävät tavoitteessa pysymistä yhä epätodennäköisempänä.
To independent-minded voters:
— Elon Musk (@elonmusk) November 7, 2022
Shared power curbs the worst excesses of both parties, therefore I recommend voting for a Republican Congress, given that the Presidency is Democratic.
Puolen asteen ero 1,5 vai kaksi astetta? Mitä väliä sillä on, lämpeneekö maapallo puoli astetta enemmän vai vähemmän? Paljonkin.
Miksi 1,5 astetta on taianomainen lukema, jota hoetaan kerta toisensa jälkeen kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa? Siksi, että maapallon keskilämpötilan nousun pysyminen alle 1,5 asteessa tarkoittaa, että olomme ja elomme tällä planeetalla säilyvät jokseenkin siedettävinä tai ainakin jollain tavalla hallittavissa – ainakin parempina kuin jos maapallon keskilämpötila kohoaa kahteen asteeseen tai sen yli. Tämänkin vuoden ilmastoneuvotteluissa puolentoista asteen tavoite pyritään pitämään elossa.
Mitä käytännön eroa sitten on puolella asteella? Paljonkin. Tutkijoiden mukaan 1,5 asteen rajan ylittäminen aiheuttaa paljon suurempia riskejä ihmisille, eliökunnalle ja ekosysteemeille. Monissa asioissa ilmastoriski ja sen vaikutus moninkertaistuu. Katso miten puolen asteen ero vaikuttaa eri asioihin.
Äärimmäinen helle Jo nykyisellä 1,1 asteen keskimääräisellä lämpötilan nousulla Eurooppa on kuumennut tuplasti muihin verrattuna. Viime kesänä 40 asteen helteissä kuoli tuhansia ihmisiä ja maastopaloissa paloi ennätysmäärät metsää. Espanja oli hälytystilassa, Britanniassa rautatiekiskot vääntyivät ennätyskuumuudessa.
Niiden ihmisten määrä yli tuplaantuu, jotka joutuvat kokemaan äärimmäistä hellettä kerran viidessä vuodessa, jos maapallon keskilämpötila nousee 1,5 asteen sijaan kaksi astetta.
Kuivuus Saksassa Rein-joen pinta laski kuivuuden takia viime kesänä niin alas, että laivat eivät voineet ajaa siinä. Simpukat kuolivat kuivuneessa joessa. Espanjassa ja Portugalissa kärsittiin pahimmasta kuivuudesta 1 200 vuoteen.
8.11
Ukrainassa taistellut venäläissotilas kertoo The Guardianille hurjia väitteitä Venäjän armeijan menetyksistä. Täydennysjoukkoina Luhanskiin marraskuun alussa saapunut Aleksei Agafonov kertoo brittilehdelle, että hänet määrättiin ensimmäisenä yönä kaivamaan juoksuhautoja. Lapioiden puutteen takia sotilaat vuorottelivat kaivamista, joka kuitenkin keskeytyi aamuyöllä Ukrainan vastaiskuun.
Agafonovin mukaan hänen yksikkönsä ylitse lensi ensin ukrainalainen drone ja pian sen jälkeen tykistö aloitti tunteja kestäneen tulituksen. "Näin miehiä repeytymässä kahtia edessäni, suurin osa yksiköstämme tuhottiin. Se oli helvetti", Aganofov väittää The Guardianille.
Aganofovin mukaan hän ja muut varusmiehet vetäytyivät venäläisten hallitseman Svatoven kaupungin lähettyville, hakivat suojaa hylätystä rakennuksesta ja yrittivät saada yhteyden muihin värvättyihin sotilaisiin, jotka olivat olleet heidän kanssaan kyseisenä yönä.
Aganofovin mukaan vain harva kuitenkaan selvisi. Hän arvioi, että peräti 570 rintamalle lähetetystä uudesta varusmiehestä selvisi vain noin 130. Yli 400 henkeä sai hänen mukaansa surmansa.
8.11
Moni yhtiö ei tarjoa uudelle asiakkaalle muuta kuin pörssisähköä. Pörssisähköön ajaa nyt muiden sopimustyyppien kalleus verrattuna pörssihintaan.
Heleni toivoo kaikkien siirtyvän pörssisähköön, eli siirtymään elämässään jatkuvaan yö-vuoroon kun sähkö olisi halvempaa. #yleastudio
— Reijo Koskinen (@DPK_News) November 7, 2022
HS kysyi 12 isolta sähkönmyyjältä eri sähkösopimustyyppien suosiosta tällä hetkellä. Osa yhtiöistä ei kerro tarkkoja jakaumia lainkaan. Osa kuvaili tilannetta vain lavean laadullisesti. Osa kertoi tarkat luvut sopimuskannastaankin.
YLEISKUVA oli silti selvä. Sähkön tunneittain vaihtuvaan pörssihintaan sidottujen sopimusten suosio on kasvanut rajusti – myös niillä yhtiöillä, joilla tarjolla on muitakin vaihtoehtoja.
”Loka–marraskuussa noin 40 prosenttia asiakkaista on valinnut pörssisähkön, vaikka meillä on kaikkia sopimustyyppejä yhä tarjolla. Se on tällä hetkellä selvästi suosituin sopimustyyppi”, sanoo sähköyhtiö Väreen toimitusjohtaja Juha Keski-Karhu.
NIILLÄ yhtiöillä, joilla uusille asiakkaille on tarjolla vain pörssisähköä, asiakkaiden valinta on luonnollisesti selvä. Näin on esimerkiksi Tampereen sähkölaitoksella. Myös muun muassa Oomi myy uusille asiakkaille vain pörssisähköä. Muunlaista sopimustyyppiä haluavat asiakkaat joutuvat ostamaan sähkönsä joltain toiselta yhtiöltä. Sähköenergian voi ostaa miltä tahansa Suomessa toimivalta sähkön myyjältä.
7.11
Kun harjavaltalainen voimamies Pasi Paavisto päätti lopettaa aktiiviurheilu-uransa, hänellä oli edessä vakava pohdinta. Miten hän välttäisi ne sudenkuopat, joihin moni ammattilaisurheilija lankeaa sen jälkeen, kun elämän täyttänyttä urheilijan elämää ei enää ole.
Samansuuntaisia asioita hän oli miettinyt jo aiemmin sen jälkeen, kun 1990-luvulla suosittu Gladiaattorit-televisiosarja oli päättynyt ja Paaviston roolihahmo Retu oli jäänyt eläkkeelle. Tuolloin häntä ohjeistettiin pysymään julkisuudessa hinnalla millä hyvänsä.
Se ei tuntunut oikealta. Mielessä olivat monet surulliset ex-huippu-urheilijat, jotka uransa päätettyään hakeutuivat median huomion keskipisteeksi – ja toisinaan hyvin ikävin lopputuloksin.
Kerrottakoon, ettei Paavisto ole missään vaiheessa tehnyt virallista lopettamispäätöstä. 2000-luvun vaihteessa hän kuitenkin koki saavuttaneensa kaiken, mitä voimailulajeissa on saavutettavissa. Kilpaileminen ei enää tuntunut samanlaiselta.
HARJAVALTALAISEN voimailu-uran saavutukset ovat huomattavat. Hän on saavuttanut muun muassa maailman vahvin mies -tittelin parikilpailussa yhdessä Janne Virtasen kanssa. Hän on voittanut myös Euroopan vahvimman miehen palkinnon ja Suomen mestaruuksia sekä tehnyt muutaman maailmanennätyksen voimanostossa ja voimamiehissä. Paavisto edusti Suomea Highland Gamesissa monena vuonna.
6.11
Modulaariset pienydinvoimalat tulevat voimalla, arvioi Markkinaraati.
Tuulivoimaa rakennetaan Suomeen nyt ennätysvauhtia. Syy on se, että rakentaminen on edullista.
Vuoden alkupuoliskolla Suomeen valmistui 154 uutta voimalaa, ja kokonaiskapasiteetti on lähes kaksinkertaistumassa noin 8 000 megawattiin muutamassa vuodessa.
”Nyt on isomman kerran ennätysrakentamisen vuosi, ja rakentaminen säilyy todella hyvällä tasolla myös tulevat vuodet”, sanoo Suomen Tuulivoimayhdistyksen operatiivinen johtaja Heidi Paalatie Markkinaraadin sähkömarkkinalähetyksessä.
Vuonna 2018 Ann-Louise osti 1 000 neliön luksusvillan Boca Ratonista Floridasta 49 miljoonalla kruunulla eli vajaalla viidellä miljoonalla eurolla. Huvilassa on oma elokuvasali, spa ja neljän auton talli.
6.11
Viinipullon etiketissä on Hessenin suvun vaakuna. Säkyläläinen Ari Salo osti pullon viime vuonna Saksan Frankfurtista, mutta hän ei ole malttanut avata sitä.
Saksalaisen aatelissuvun suomalaisittain kuuluisin vesa oli Hessenin prinssi Fredrik Kaarle. Hänet valittiin lokakuussa 1918 Suomen kuninkaaksi, mutta Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan kuningashanke kaatui ja Suomesta tuli tasavalta.
Salo ei tiennyt pulloa ostaessaan, että Fredrik Kaarle on monen nykyisen ja entisen kuninkaallisen tavoin todennäköisesti hänen sukulaisensa. Innokas sukututkija kertoo löytäneensä suorat sukulinjat Ruotsin, Hollannin, Portugalin, Romanian, Jugoslavian ja Kreikan kuningashuoneisiin, sekä Saksan ja Venäjä keisareihin.
”Euroopan kuningashuoneethan menevät vähän ristiin rastiin. Voi olla, että jotain on vielä huomaamattakin”, Salo sanoo.
SALO innostui sukututkimuksesta kolmisenkymmentä vuotta sitten, kun hänen serkkunsa alkoi selvittää isänsä puolen sukulinjaa. Siihen aikaan tietojen kerääminen oli aikaa vievää puuhaa, kun digitaalisia aineistoja ei sukututkimuksen apuna vielä ollut.
Vuosikymmenten mittaisen selvitystyön jälkeen kuva suvun kytkeytymisestä laajaan kansainväliseen sukupuuhun alkoi selvitä vasta tänä vuonna.
Sukututkija Ari Salo matkalla leirinuotiolle tutkimaan jos vaikka metsäkaartilaisten sukulinjoista löytyisi yhtymäkohtia kuninkaallisiin.
RUOTSIN kuningas Kaarle XVI Kustaa, Hollannin kuningas Willem-Alexander, Venäjän keisari Nikolai II, Saksan keisari Vilhelm II ja melkein Suomen kuninkaaksi noussut prinssi Fredrik Kaarle. Salo esittelee Geni-sukututkimusalustasta tulostamiaan sukulinjoja, jotka johtavat eurooppalaisten kuningashuoneiden ylimmälle huipulle.
Jotta yhteinen sukulinja Salon listaamiin hallitsijoihin löytyy, hänen pitää peruuttaa sukupuussa 12 sukupolvea taakse päin. Yhdistävänä tekijänä on arviolta vuoden 1550 paikkeilla syntynyt virolainen Casper Reiher.
Nimimerkki. Räntämies, kommentoi lukijan palstalla. "Sukututkimus voi olla kiinnostavaa hommaa. Kuitenkin, keneltä tahansa meistä löytyy yhteyksiä niin kuninkaallisiin kuin aviottomiin pikkupiikasten lapsiin. Minusta ihmistä ei pitäisi arvottaa syntyperänsä mukaan. Ihmisen arvo on mitattava sillä, mitä hän tekee ja ajattelee, ei sillä, mihin perheeseen hän sattuu syntymään."
6.11
Helsingin poliisilaitos on saanut valmiiksi Global Group Finland Oy:öön ja sen läheisyhtiöön liittyvän lahjustutkinnan.
Helsingin poliisin tutkinnan mukaan kahta henkilöä on syytä epäillä törkeästä lahjuksen antamisesta sekä törkeästä lahjomisesta elinkeinotoiminnasta.
Epäillyt ovat pesuaineyrityksen ja sen läheisyhtiön vastuuhenkilöitä..
Yhtiö ja sen läheisyhtiö antoivat pesuaineiden, erilaisten teollisuuskemikaalien ja muiden tarvikkeiden tilausten yhteydessä tilauksen tehneiden yritysten ja julkisyhteisöjen edustajille runsaita lahjuksia.
6.11
Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin täysi tyrmäys neuvottelumahdollisuudelle on herättänyt huolta joissakin Euroopan, Latinalaisen Amerikan ja Afrikan maissa, kertovat amerikkalaisviranomaiset.
Yhdysvalloissa presidentti Joe Bidenin hallinto on yksityisissä keskusteluissaan ukrainalaisjohtajien kanssa kehottanut viestimään avoimuutta mahdollisiin neuvotteluihin Venäjän kanssa. Samalla yhdysvaltalaiset toivovat, että Ukraina ei julkisissa lausunnoissaan täysin tyrmäisi rauhanneuvottelujen mahdollisuutta. Ukraina on kieltäytynyt neuvotteluista niin kauan, kun presidentti Vladimir Putin on vallassa.
Kommentti: Presidentin Volodymyr Zelenskyn kieltäytyminen rauhanneuvotteluista niin kauan Putin on vallassa, saattaa tulla kalliiksi Ukrainan kansalle. Venäjälle ei ole mikään ongelma poistaa Ukrainaa maailmakartalta, se on täysin presidentin Volodymyr Zelenskyn päätettävissä.
6.11
Twitter julkisti varmennettujen tilien kuukausimaksut – vajaalla kympillä voi kertoa olevansa oikea ihminen.
The new Blue isn’t live yet — the sprint to our launch continues but some folks may see us making updates because we are testing and pushing changes in real-time. The Twitter team is legendary. 🫡 New Blue… coming soon! https://t.co/ewTSTjx3t7
— Esther Crawford ✨ (@esthercrawford) November 5, 2022
On tässä nyt kaikki merkit, että Musk tyhmyyttään tuhoaa tämän alustan nopeasti.
— 𝐓𝐨𝐦𝐦𝐢 𝐍𝐢𝐞𝐦𝐢𝐧𝐞𝐧 (@TommiHNieminen) November 1, 2022
Harmi. Kaikista Twitterin ongelmista huolimatta tämä on ollut ammatillisesti ja muutoinkin tärkeä mesta.
Kymmenien eri kanavien Mastodon ei tunnu tolkulliselta. Mihis nyt? https://t.co/Y4K1dltTYO
Kuukausimaksullinen palvelu tuli lauantaina Applen sovelluskauppaan Yhdysvalloissa, Kanadassa, Britanniassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Uudistus laajennetaan myöhemmin myös muille alueille.
Varmennettujen tilien käyttäjien tulee jatkossa maksaa kahdeksan dollarin kuukausimaksu. Summa oli lauantain kurssilla sama euroissa.
Varmennetut tilit on merkitty sinisellä merkillä. Ainakin aiemmin merkki on tarkoittanut, että Twitter on varmistanut tilin kuuluvan sille henkilölle tai yritykselle, jota se väittää edustavansa. Ei ole selvää, tapahtuuko tilin varmistus jatkossakin samalla tavalla.
Yhtiön uusi omistaja, miljardööri Elon Musk kirjoitti lauantaina Twitterissä, että uusi ominaisuus otetaan käyttöön kaikkialla maailmassa, kunhan uudistuksen on varmistettu toimivan suunnitellusti ja käännöstyöt saadaan valmiiksi.
Kommentti: Voisi kuvitella kun se tulee Suomeen julkkikset ja media henkilöt kilpaa hankkivat sinisen merkin. Sehän on hyvä maksamattomat tavikset näkevät merkityt idiootit.
5.11
Korona iski Venäjälle rajusti, kertoo brittilehti The Times historioitsija ja toimittaja Owen Matthewsin kirjoittaman Overreach-teoksen pohjalta. Kun pandemia kiihtyi huhtikuussa vuonna 2020, vetäytyi Putin moskovalaisessa lähiössä sijaitsevasta asuinpaikastaan Novo-Ogarevosta syrjäisemmällä paikalla lähellä Valdai-järveä sijaitsevaan presidentin asuntoon.
Putin käytti Novo-Ogarevossa ja Valdai-järvellä 85 miljoonaa dollaria karanteenimajoituksen rakentamiseen henkilökunnalle ja vierailijoille. Kaikkien, jotka tulivat Putinia tapaamaan, tuli olla tiukassa karanteenissa vähintään viikon ajan ennen tapaamista.
Koronarajoituksia alettiin purkaa Venäjällä kesäkuussa vuonna 2020. Putin kuitenkin jatkoi omaa eristystään. Parin vuoden päästä hänestä oli tullut äärimmäisen varovainen jopa harhaluuloisuuteen saakka virusta vältellessään.
KORONABUNKKERIINSA linnoittautuneen Putinin päähän alkoi iskostua erilaisia ajatuksia ja ideologioita, kertoo The Times. Mies alkoi ajatella, että ”Venäjän yliote Ukrainasta on palautettava”. Presidentti tutustui kahden vuoden eristyksensä aikana historialliseen teoretisointiin, joka kulminoitui heinäkuussa 2021 julkaistuun, Putinin kirjoittamaan esseeseen Venäjästä ja Ukrainasta. Kirjoitusprosessissa auttoi Putinin vanha ystävä Juri Kovaltshuk.
4.11
Uudessa asiantuntijaryhmässä on mukana siviilipuolen huippuasiantuntijoista.
YHDYSVALTAIN avaruushallinto Nasa on koonnut yhteen joukon huippuasiantuntijoita, jotka aloittivat viikon alussa ”tunnistamattomien ilmassa tapahtuvien ilmiöiden” tutkimisen. Nasa on tiedottanut asiasta etukäteen, mutta suuria avajaisjuhlallisuuksia ei ole järjestetty.
Ryhmän tutkimuksissa on kyse ilmiöistä, joita kutsumme yleisesti ufoiksi. Nasan tehtävänanto on kuitenkin laajempi. Se koskee kaikkia ”selittämättömiä ilmailmiöitä”.
3.11
Venäjän hakkerit pyrkivät jatkuvasti sisään Suomen turvallisuudelle tärkeisiin tahoihin. Asiantuntijoiden mukaan ne ovat onnistuneet siinä.
Se alkaa huolimattomasta klikkauksesta.
Olet saanut työsähköpostiisi viestin, joka näyttää tulleen työnantajaltasi. Viestissä on myös liitetiedosto. Se voi tuntua oudolta, mutta nimen perusteella tiedosto liittyy työtehtävääsi, joten päätät avata sen.
Olet joutunut kohdennetun kalastelun (spearphishing) kohteeksi. Se on yksi keino, jota valtiollinen toimija käyttää saadakseen jalansijan toisen maan turvallisuudelle tärkeästä tietojärjestelmästä.
2.11
Kansanedustaja Anna Kontulan mukaan eduskunnan netti ei toimi. Eduskunnan hallintojohtajan mukaan netissä ei ole vikaa.
Viime viikon tiistaina Kontula kertoi Twitter-viestissään, että käytti kännykän päivitysten tekemiseen Helsingin metron avointa wifiä. Tämä herätti somessa huolen siitä, että eduskunnan asioita voi vuotaa ulkopuolisille, koska avoin verkko ei ole turvallinen.
Eduskunnassa ei ole toimivaa wifiä. Tai tavallaan on, mutta se toimii niin huonosti, että sen käyttöä ei suositella.
— Anna Kontula (@annakontula) October 25, 2022
Kyselin taas perään, ja kuulemma on edelleen työlistalla. Ehkä saadaan ensi vuonna.
Kontulan mukaan hän oli yrittänyt päivittää kännykkäänsä, ja it-tuki oli sanonut hänelle, ettei kaikkia päivityksiä voi tehdä mobiilidatalla, vaan ne vaativat wifiä.
”Kävin it-tuesta pyytämässä, että he yhdistäisivät minut wifiin, koska en saanut liityttyä siihen. Sieltä kaksi eri henkilöä sanoi minulle, etteivät he missään tapauksessa suosittele eduskunnan verkkoon liittymistä, koska se toimii niin huonosti.”
1.11
Ulvilassa asuva Minna Lehto päätti vaihtaa alaa vuonna 2019. Joulukuun alussa hän avaa ensimmäisen oman kahvilansa.
Enää muutama viikko siihen, kun Minna Lehdon pitkäaikainen unelma omasta kahvilasta toteutuu. Sweet Cafe -nimisen lounaskahvilan teipit komeilevat jo liiketilan ikkunoissa ja sisällä kalustus aseteltu paikoilleen.
Tie kohti unelman täyttymistä alkoi vuonna 2019, kun Lehto teki rohkean päätöksen ja irtisanoutui vakituisesta työstään päiväkodissa. Ratkaisu ei ollut äkkipikainen, vaan se oli kypsynyt jo usean vuoden ajan.
”Työskentelin hyvin haastavien lasten parissa ja se alkoi vuosien kuluessa käydä mielen päälle. Ajauduin työuupumukseen. Sitten tajusin, että miksi minun pitäisi hajottaa itseni työn takia, kun voin tehdä jotain muutakin”, Minna Lehto muistelee.
31.10
Moni merikarvialaisista jäi sille tielleen. Osa siirtolaisista palasi kotikonnuilleen.
MERIKARVIALTA lähti 1800- ja 1900-lukujen taitteessa yli 2 000 ihmistä siirtolaisiksi Amerikkaan. Määrä on valtava, vaikka tuohon aikaan paikkakunnalla asuikin yli 7 000 ihmistä. Koko Pohjois-Satakunnan alueelta on löytynyt miltei 9 000 siirtolaiseksi lähteneen henkilön passitiedot.
Merikarvialainen Jari Stenroos on tutkinut merikarvialaisten Amerikan siirtolaisuutta jo 1990-luvun lopulta lähtien. Vuonna 2016 Stenroos aloitti Sukujen silta -hankkeen Merikarvia-seuran puitteissa. Hanke auttoi siirtolaisten jälkeläisiä löytämään sukulaisensa Suomessa. Selvityspyyntöjä Stenroos saa edelleen runsaasti.
KUN nykyään pähkäillään väen vähyyden kanssa, niin 1900-luvun alussa Merikarvialla oli väkeä liikaakin. Kaikille ei tahtonut riittää leipää eikä tiluksia.
30.10
Kun sähkölaskuun uhkasi tulla tuhansien eurojen hinnankorotus, porilainen pariskunta päätti tehdä testin ja selvittää, kuinka vähällä sähköllä sähkölämmitteisessä omakotitalossa pärjää.
VIIME VUODEN lokakuussa sähköä meni Alisten kahden hengen taloudessa 985 kilowattitunnin edestä. Tänä vuonna heidän lokakuun kulutuksensa oli 388 kilowattituntia. Kahden viime lokakuun keskilämpötilat ovat olleet hyvin lähellä toisiaan, joten tämä ei selitä hurjasti pienentynyttä sähkönkulutusta.
Pariskunnalla oli vielä lokakuussa hintava määräaikainen sähkösopimus, jonka yösähkön hintakin huiteli 35 sentissä per kilowattitunti. Hiljattain he vaihtoivat pörssisähköön. Sen keskihinta on noin 17 senttiä per kilowattitunti.
YKSI SUURIMMISTA muutoksista oli laaja huonelämpötilojen laskeminen. Kuivien tilojen lattialämmityskin otettiin pois päältä. Tätä paikattiin mattojen määrää lisäämällä.
Aliset laskivat roimasti muun muassa makuuhuoneensa lämpötilaa. Nyt he nukkuvat yönsä 14–15-asteisessa huoneessa. Uni on maistunut viileässä jopa paremmin kuin ennen.
Talon ilmalämpöpumppu ei ole vielä tänä syksynä lämmittänyt. Myöskään patterit eivät ole olleet toistaiseksi päällä. Takkojen lämmityskausi sen sijaan on aloitettu tavanomaista aiemmin, jo ennen pakkasia. Jouko Alinen lämmittää talon kahta takkaa vuorotellen.
RUUANLAITOSSAKIN on alettu noudattaa joukkoa uusia rutiineja. Sähköliettä ei ole käytetty moneen viikkoon. Sen sijaan Aliset ovat kypsentäneet ruuan grillillä tai Joukon hiljattain ostamalla kaasuliedellä takapihan terassilla. Kaasuliesi maksoi 40 euroa, ja kaasua löytyi kotoa jo valmiiksi, joten sijoitus ei ollut iso.
29.10
Myötätuulessa ollut hanke on hautautunut muiden asioiden alle, vaikka sen terveyshyödyt ovat kiistattomat.
EUROOPAN PARLAMENTTI äänesti keväällä 2019 kesä- ja talviaikaan siirtymisen lopettamisen puolesta. Parlamentti esitti, että kelloja siirrettäisiin EU-maissa viimeisen kerran vuonna 2021. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, muun muassa koronaviruspandemian vuoksi. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kellot Suomessakin siirretään taas kesäajasta talvi- eli normaaliaikaan.
LUKUISISSA tutkimuksissa on toisaalta todettu, että kesäaikaan siirtymiseen liittyy monia haittoja.
29.10
PSYKOTERAPIAKESKUS Vastaamon tietomurrosta epäillyllä 25-vuotiaalla miehellä on poikkeuksellinen rikostausta. Hän syyllistyi tietokoneella tehtyihin rikoksiin jo teini-ikäisenä.
Suomalaismies on tuomittu HS:n tietojen mukaan aiemmin paitsi kymmenistätuhansista tietomurroista myös muun muassa Yhdysvaltojen poliisin usuttamisesta iskemään viattomien koteihin.
Tietomurrosta epäilty mies on tullut tunnetuksi nimellä Julius Kivimäki. Tuoreissa vangitsemistiedoissa hänen nimekseen mainitaan Aleksanteri Tomminpoika Kivimäki. Väestörekisterin mukaan Julius ei ole enää hänen virallinen etunimensä.
”Rikokset käsittivät murtautumisen ja takaoven asentamisen 50 700 palvelimeen yli sadassa eri maassa, ns. bot-verkolla tehdyn palvelunestohyökkäyksen, MIT:n yliopiston verkkoliikenteen uudelleenohjaamisen Harvardin yliopiston palvelimelle sijoitetulle pilasivulle ja MIT:n yliopiston 15 000 käyttäjän sähköpostiliikenteen kaappaamisen noin tunnin ajalta sekä oikeudettoman tunkeutumisen MongoHQ-nimisen yrityksen palvelimelle”, Espoon käräjäoikeus totesi tuolloin tiedotteessa.
28.10
#viimeinensana kysyi mikä media esittää puolueetonta, mutta vetää selkeästi linjaa?
— John Wesley Hard1 (@JohnWesleyHard1) October 28, 2022
Vastaan: kaikki #iltaseiskat ja ennen kaikkea "erikoistoimittaja" Timo Haapala, jolla on menossa pyhä sota vihervasemmistolaista feministihallitustamme kohtaan.
Varoitus: Juttu sisältää Timo Haapalan propagandaa.
Sanna Marinin (sd) hallitus on menettämässä toiminta- ja päätöksentekokykynsä viisi kuukautta ennen vaaleja. Samalla Marinin johtajuus on kyseenalaistettu, politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala arvioi.
VIIME torstai oli monella tapaa mielenkiintoinen, ellei jopa pelottava päivä. Torstaina kuultiin joukko uutisia, jotka ajavat ahdistukseen ajautunutta Sanna Marinin (sd) hallitusta yhä ahdistuneempaan tilaan.
28.10
KUN Yhdysvaltain suurlähettiläs Douglas Hickey sai vuosi sitten kuulla, että hänet nimitetään suurlähettilääksi Suomeen, hän soitti ensimmäisenä ystävälleen John Kerrylle, Yhdysvaltain entiselle ulkoministerille.
– Hän sanoi, että ainoat asiat, jotka sinun täytyy tuntea, ovat Nato, Venäjä ja toimintaympäristö. Hän ei olisi voinut olla enempää oikeassa, Douglas Hickey sanoo Ilta-Sanomien haastattelussa Yhdysvaltain suurlähetystössä Helsingissä.
Amerikkalaiset ihmettelevät tavatessaan Hickeyn, miksi tämä ”Nato-homma” kestää niin pitkään.
HICKEYN mielestä erityisesti Suomi tuo lisäarvoa Natolle. Hän nostaa esille Suomen Itämerelle rakennetun laivaston, F-35-hävittäjien hankinnan Yhdysvalloilta ja Suomen asevelvollisuuden.
27.10
Kaikki haluavat nyt Tampereelle, sillä kaupungilla menee lujaa.
Aiemmin tehtaanpiippujen ja Näsinneulan rytmittämää kaupungin siluettia hallitsee nyt jättimäinen metallinhohtoinen Nokia-areena erikoisine tornitaloineen. Se loistaa aamun auringossa kuin häivähdys suurta maailmaa.
Samaan aikaan Helsingin Pasilassa seisoo tyhjillään nuhruinen jäähalli, jonka ovet Venäjä-pakotteet pitävät säpissä.
Ja ihan kuin tässä ei olisi tarpeeksi, ensi vuonna Tampereelle valmistuu kansainväliset mitat täyttävä jalkapallostadionkin.
Kun matkaaja kipuaa tornihotellin Moro-baarin terassille, 25. kerrokseen, luvassa on lisää yllätyksiä: kaupunki on kasvanut silmissä. Siellä missä ennen maantiet viistivät järvenrantoja, on nyt kokonaan uusia kaupunginosia.
26.10
Espanjan, Portugalin, Britannian ja monien muiden Euroopan maiden rannikoilla odottelee kymmeniä laivoja, täynnä nesteytettyä maakaasua. On odotellut jo viikkoja.
”Laivoja on kasaantunut rannikoille jo viiden tai kuuden viikon ajan”, kertoo Augustin Prate BBC:lle. Hänen työpaikkansa on Kayrros, joka tarkkailee ja kerää dataa maailman energia- ja hyödykemarkkinoista muun muassa satelliittien avulla.
Euroopan valtiot aloittivat kaasun hamstrauksen kesällä. EU:n asettama alkuperäinen tavoite oli saada varastot talven varalle 80-prosenttisesti täyteen marraskuun alkuun mennessä.
Tämä on tuonut mukanaan ongelmia. Terminaalit, jotka lämmittävät nesteen takaisin kaasuksi, ovat kapasiteettinsa äärirajoilla. Näitä asemia ei ole liikoja, koska Eurooppa on pitkään tuonut kaasunsa putkia pitkin ”valmiina”, lähinnä Venäjältä.
Palaute toimitus@dpk.fi © 2003- dpk.fi Ι ARKISTO Ι YouTube Ι Kuntoilijat Ι Eurajoen Veikot Ι Retkeilyreitistö